Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

Kristinuskossa sanoilla on hyvin vahva merkitys. Jumala loi maailman sanallaan ja yksi Jeesuksen nimistä on Sana. Myös Pyhä Henki vaikuttaa sanojen ja kielen kautta, kuten esimerkiksi ensimmäisenä helluntaina, kun apostolit saivat julistaa evankeliumia eri kielillä. Kaikkivaltias ja ääretön Jumala on ilmoittanut itsensä ihmisten kielellä, saamme lukea Raamattua Jumalan sanana, hänen puheenaan meille. Jumala ilmoittaa itsensä paitsi kirjoitetussa sanassa, myös meidän sanoissamme. Sama kieli, jolla ylistämme Jumalaa ja kerromme ilosanomaa, lausuu kuitenkin usein myös asioita, jotka eivät kirkasta Jumalaa, eivätkä rakenna yhteyttä häneen tai lähimmäiseemme.

"Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän!
Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.

Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!" Jaak. 3:2-10

Kahdeksas käsky kieltää meitä antamasta väärää todistusta lähimmäisestämme. Kyse on enemmästä kuin vain siitä, että kertoisimme valheita muista ihmisistä. Kahdeksannen käskyn tarkoitus on muistuttaa meitä siitä, kuinka tärkeä ja haavoittuva ihmisen maine on. Tuskin kukaan haluaisi itsestään puhuttavan pahaa selän takana. Silti meidän tuntuu olevan helpompi lausua lähimmäisistämme kriittisiä kuin kehuvia kommentteja. Usein pönkitämme omaa horjuvaa asemaamme tai itsetuntoamme osoittamalla suorin sanoin tai hienovaraisin vihjauksin, että naapurin isäntä tai emäntä se vasta mäntti onkin.

Jos lähimmäisemme toimii selvästi väärin, on meidän moraalinen velvollisuutemme puuttua siihen. Kuitenkaan tuomitseminen ei ole viime kädessä meidän tehtävämme. Lakia rikottaessa asian ratkaiseminen kuuluu tuomioistuimelle, ihmisten välisissä selkkauksissa sille, jota vastaan on rikottu. Kaikkein syvimmin ihminen käy oikeutta Jumalansa kanssa, Jumala on ylin tuomari, jonka asemaan meidän ei tule asettua. Puuttuminen toisen tekemiin vääryyksiin ei siis tarkoita hänen yläpuolelleen asettumista, eikä myöskään hänen tekojensa julkistamista kaikille tutuille.

Nykytekniikka mahdollistaa tiiviin yhteydenpidon ja omien kuulumisien kertomisen useille ihmisille samalla kertaa esimerkiksi internetin verkostojen kautta. Tällöin yksityisyyden raja hämärtyy sekä omista että toisten asioista puhuessamme. Kahdeksas käsky herättää meitä miettimään, kuinka puheissamme ja kielenkäytössämme voisi toteutua kultaisen säännön periaate: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." Matt. 7:12

Vanha sanonta kertoo metsän vastaavan niin kuin sinne huudetaan. Kahdeksas käsky haastaa meidät huutamaan metsään mieluummin jotain kaunista ilkeiden sanojen sijaan, silläkin uhalla, ettei metsä vastaa meille samalla tavoin.