Risti on länsimaisen maailman käytetyimpiä symboleja, sitä näkee paitsi kirkoissa, myös ihmisten käyttämissä koruissa ja monissa yhteyksissä, joissa se on enemmän koriste kuin kristinuskon keskeinen symboli. Ristin käyttö koruna on yleistä, kumma kyllä, onhan kyseessä alunperin teloitusväline. Jos Jeesus olisi elänyt ja kuollut lähempänä meidän aikaamme, roikkuisiko kristittyjen kaulassa sähkötuoli, myrkkyruisku tai ampuma-ase?
Risti oli Jeesuksen aikana varattu rangaistukseksi pahimmille rikollisille, niille, joita haluttiin rankaisemisen lisäksi häpäistä. Teloitus ristillä oli paitsi tuskallinen ja hidas, myös äärimmäisen häpeällinen tapa kuolla. Tuomitut naulittiin risteille julkisesti ja alasti, heille ei jäänyt mitään suojaa, vaan heiltä riistettiin hengen lisäksi myös ihmisyys.
Miksi me kristityt siis kannamme tätä häpeän, tuskan ja kuoleman merkkiä? Emmekö voisi sen sijaan kantaa jotakin kauniimpaa, palmunlehvän, kyyhkysen tai vaikkapa pilven muotoista korua kaulassamme?
Ristin voima on siinä, ettei Jeesuksen tarina päättynyt häpäisyyn ristillä. Suurimman mahdollisen inhimillisen kärsimyksen ja häpeän keskeltä nousee toivo: ylösnousemus. Jeesus ei jäänyt ristille, hän ei jäänyt kuolemaan ja häpeään, vaan voitti kuoleman ja avasi samalla seuraajilleen tien ikuiseen elämään ja yhteyteen Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Jeesus kärsi kuoleman, häpeän ja syyllisyyden syyttömänä. Me saamme kantaa ylpeinä kantaa ristejämme, sillä ne symboloivat julmuuden, vihan ja kuoleman sijaan rakkautta, armoa ja elämää.
"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima." 1. Kor. 1:18
