Minun on ollut vaikeampi löytää juhlan kristillistä sanomaa jouluna kuin pääsiäisenä. Joulu on niin monella maulla kuorrutettu, että ytimen esiin kaivaminen on työläämpää kuin pääsiäisenä.
Lisäksi jouluun sisältyy enemmän hässäkkää, korttien lähettämistä, lahjojen hankkimista/valmistamista, ruokien ja muiden kanssa hyörimistä. Pääsiäisenä on helpompaa rauhoittua ristin ja tyhjän haudan ääreen. Pääsiäisenä Jeesus tuntuu tekevän jotain merkittävää, kun taas jouluna hän syntyy niin kuin me kaikki, mitäpä ihmeellistä siinä nyt on.
Kuitenkaan meillä ei olisi pääsiäistä ilman joulua. Jeesus ei olisi voinut sovittaa syntejämme, eikä nousta kuolleista, jos hän ei ensin olisi syntynyt maailmaan. On huomionarvoista, ettei Jumala päättänyt hypätä suoraan aikuisuuteen, pikakelauksella kärsimään, kuolemaan ja nousemaan takaisin taivaaseen. Hän valitsi pidemmän, vaikeamman ja nöyremmän tien. Kaikkivaltias ja pyhä Jumala tuli pieneksi, rääkyväksi ja ryppyiseksi rääpäleeksi likaiseen talliin.
Pekka Simojoki on todennut, että Jeesus-lapsesta on helpompi puhua ja laulaa kuin aikuisesta Jeesuksesta. Vauva on pieni ja suloinen, eikä tunnu vaaralliselta. Seimen lapsi ei haasta meitä samalla tavalla kuin välillä kiivaastikin opettava ja meidän puolestamme kuolemaan valmis Jeesus.
Kuitenkin Jeesus oli jo vauvana niin vaikutusvaltainen, että Herodes koki hänet uhkana omalle kuninkuudelleen. Tosin meidän joulukuvaelmissamme ja -lauluissamme keskitytään usein enemmän aasien ympäröimään perhepotrettiin.
Kuitenkin Jeesus jo vauvana muutti ihmisten elämiä. Hänen äitinsä elämä mullistui täysin, samoin Joosefin. Vanha Simeon sai Jeesuksessa kokea saamansa lupauksen täyttymyksen, hän sai nähdä Herran ennen kuolemaansa. Myös paimenet saivat kokea ikimuistoisia asioita. Vai mitä sanotte taivaallisen sotajoukon ilmestymisestä ja enkelin ilmoituksesta, joka johti heidät vaatimattomaan talliin.
Vaikka Jeesus oli vain pieni ja avuton vauva, vanhempiensa hoivasta riippuvainen siinä kuin kuka tahansa ihmislapsi, hänessä oli jotain, joka sai niin paimenet, profeetat kuin maan viisaatkin kumartamaan häntä. Hänestä säteili Jumalan rakkaus, lähelle tuleva, itsensä ja oman kunniansa kieltävä, rinnalla kulkeva rakkaus.
Jumala rakastaa meitä niin paljon, että luopui kaikesta, mitä hänellä on ja tuli pieneksi ja haavoittuvaksi päästäkseen lähellemme. Mistä me olemme valmiita luopumaan rakkauden vuoksi?
"Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra." Luuk.2:10-11
23.12.08
10.12.08
Kunnioita isääsi ja äitiäsi
"Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa." 2.Moos.20:12
Kymmenen käskyn on sanottu tiivistyvän rakkauden kaksoiskäskyyn: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Matt.22:37-39
Ensimmäiset kolme käskyä käsittelevät suhdettamme Jumalaan, loput seitsemän keskittyvät ihmisten välisiin asioihin. Ne kertovat, mitä oikeastaan tarkoittaa lähimmäisen rakastaminen.
Ensimmäinen lähimmäisiimme liittyvistä käskyistä koskee perhesuhteita. Jumala käskee meitä rakastamaan vanhempiamme ja liittää siihen lupauksen, "että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa." Meille jokaiselle on annettu vanhemmat, joiden tehtävänä on paitsi huolehtia meistä, myös kasvattaa ja opettaa meitä. Vanhemmat tähtäävät lapsensa parhaaseen ja yrittävät suojella tätä vahingollisilta asioilta. Siksi jo pientä lasta kasvatetaan ja kielletään: ei saa työntää sormea pistorasiaan eikä kiivetä kirjahyllyyn.
Vanhempien tahto ei aina ole lapselle mieluinen. Monta kiukunpuuskaa syntyy siitä, kun lapselle asetetaan rajoja. Kuitenkin rajojen asettaminen on edellytys lapsen terveelle kasvulle. Rajat luovat turvallisuutta, on joku minua suurempi ja tietävämpi, jonka käsissä asiat viime kädessä ovat. Lapsi ei saa itse päättää kaikesta, koska on vielä liian pieni kantamaan vastuuta tekojensa seurauksista. Ymmärrys, vapaus ja vastuu kasvavat käsi kädessä.
Vanhemmat ovat myös ihmisiä, erehtyväisiä ja joskus pahastikin epäonnistuvia. On isiä ja äitejä, joilla ei ole voimaa tai kykyjä asettaa lapsen parasta etusijalle. Joskus myös oman lapsuuden haavat seuraavat mukana niin, etteivät vanhemmat kykene olemaan turvallisia aikuisia lapsilleen. Joskus lapsen on parempi olla muiden kuin biologisten vanhempiensa huomassa. Vanhemmuus voikin syntyä myös muuten kuin verisiteiden kautta. Viime kädessä aikuisilla on vastuu kaikkien lasten, ei vain omien biologisten jälkeläisten hyvinvoinnista.
"Joka kerran on äidiksi syntynyt, hän äiti on kaikkien lasten,
ja kaikkia maailman lapsia hän on painanut rintaansa vasten,
ja maailman lasten itkua hän on korvissaan alkanut kuulla,
sillä maailman lapset puhuvat hänen omien lastensa suulla."
- Anna-Mari Kaskinen
4. käsky ohjaa meitä paitsi rakastamaan, myös kunnioittamaan vanhempiamme. Me pidämme usein uusia asioita vanhoja parempina. Luotamme herkästi uusimpaan tutkimukseen ja tahdomme hankkia uusimmat kännykkä- tietokone- tai automallit. Vaikka kehitys sinänsä on hyvästä ja moni uusi asia entistä parempi, ei kaikkea vanhaa pidä hylätä. Uutuudenviehätyksen rinnalla on syytä kunnioittaa sitä tietämystä ja viisautta, mitä meitä edeltäneillä sukupolvilla on. Juuri meitä edeltäneiden elämä, kokemukset ja työ ovat synnyttäneet sen maailman, jossa nyt elämme. He ovat luoneet sen pohjan, jolle me nyt saamme elämäämme rakentaa.
Vanhempien kunnioittamisen vaatimus ulottuu myös niihin hetkiin, jolloin uskomme itse tietävämme heitä paremmin, kuinka asiat ovat. Meidän tulee kunnioittaa isäämme ja äitiämme myös silloin, kun heidän näkemyksensä tuntuvat aikansa eläneiltä tai kun he vanhuuden ja sairauksien myötä muuttuvat muistamattomiksi ja taantuvat lapsuuteen.
Käsky kunnioittaa isää ja äitiä sitoo meidät osaksi sukupolvien ketjua. Vaikka kuinka mielellämme korostamme yksilöllisyyttämme ja ainutlaatuisuuttamme, olemme silti osa jotakin suurempaa. Kannamme mukanamme pitkiä perinteitä, myös sukupolvelta toiselle siirtynyttä uskoa. Meidän tehtävämme on kunnioittaa sitä, mitä olemme saaneet ja vaalia sitä tulevia sukupolvia varten.
"Minä teen liiton teidän ja teidän jälkeläistenne kanssa -- Minä teen liiton ja annan teille lupaukseni: koskaan enää ei vedenpaisumus tuhoa kaikkea elävää, se ei koskaan enää hävitä maata." 1. Moos.9:9, 11
Kymmenen käskyn on sanottu tiivistyvän rakkauden kaksoiskäskyyn: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Matt.22:37-39
Ensimmäiset kolme käskyä käsittelevät suhdettamme Jumalaan, loput seitsemän keskittyvät ihmisten välisiin asioihin. Ne kertovat, mitä oikeastaan tarkoittaa lähimmäisen rakastaminen.
Ensimmäinen lähimmäisiimme liittyvistä käskyistä koskee perhesuhteita. Jumala käskee meitä rakastamaan vanhempiamme ja liittää siihen lupauksen, "että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa." Meille jokaiselle on annettu vanhemmat, joiden tehtävänä on paitsi huolehtia meistä, myös kasvattaa ja opettaa meitä. Vanhemmat tähtäävät lapsensa parhaaseen ja yrittävät suojella tätä vahingollisilta asioilta. Siksi jo pientä lasta kasvatetaan ja kielletään: ei saa työntää sormea pistorasiaan eikä kiivetä kirjahyllyyn.
Vanhempien tahto ei aina ole lapselle mieluinen. Monta kiukunpuuskaa syntyy siitä, kun lapselle asetetaan rajoja. Kuitenkin rajojen asettaminen on edellytys lapsen terveelle kasvulle. Rajat luovat turvallisuutta, on joku minua suurempi ja tietävämpi, jonka käsissä asiat viime kädessä ovat. Lapsi ei saa itse päättää kaikesta, koska on vielä liian pieni kantamaan vastuuta tekojensa seurauksista. Ymmärrys, vapaus ja vastuu kasvavat käsi kädessä.
Vanhemmat ovat myös ihmisiä, erehtyväisiä ja joskus pahastikin epäonnistuvia. On isiä ja äitejä, joilla ei ole voimaa tai kykyjä asettaa lapsen parasta etusijalle. Joskus myös oman lapsuuden haavat seuraavat mukana niin, etteivät vanhemmat kykene olemaan turvallisia aikuisia lapsilleen. Joskus lapsen on parempi olla muiden kuin biologisten vanhempiensa huomassa. Vanhemmuus voikin syntyä myös muuten kuin verisiteiden kautta. Viime kädessä aikuisilla on vastuu kaikkien lasten, ei vain omien biologisten jälkeläisten hyvinvoinnista.
"Joka kerran on äidiksi syntynyt, hän äiti on kaikkien lasten,
ja kaikkia maailman lapsia hän on painanut rintaansa vasten,
ja maailman lasten itkua hän on korvissaan alkanut kuulla,
sillä maailman lapset puhuvat hänen omien lastensa suulla."
- Anna-Mari Kaskinen
4. käsky ohjaa meitä paitsi rakastamaan, myös kunnioittamaan vanhempiamme. Me pidämme usein uusia asioita vanhoja parempina. Luotamme herkästi uusimpaan tutkimukseen ja tahdomme hankkia uusimmat kännykkä- tietokone- tai automallit. Vaikka kehitys sinänsä on hyvästä ja moni uusi asia entistä parempi, ei kaikkea vanhaa pidä hylätä. Uutuudenviehätyksen rinnalla on syytä kunnioittaa sitä tietämystä ja viisautta, mitä meitä edeltäneillä sukupolvilla on. Juuri meitä edeltäneiden elämä, kokemukset ja työ ovat synnyttäneet sen maailman, jossa nyt elämme. He ovat luoneet sen pohjan, jolle me nyt saamme elämäämme rakentaa.
Vanhempien kunnioittamisen vaatimus ulottuu myös niihin hetkiin, jolloin uskomme itse tietävämme heitä paremmin, kuinka asiat ovat. Meidän tulee kunnioittaa isäämme ja äitiämme myös silloin, kun heidän näkemyksensä tuntuvat aikansa eläneiltä tai kun he vanhuuden ja sairauksien myötä muuttuvat muistamattomiksi ja taantuvat lapsuuteen.
Käsky kunnioittaa isää ja äitiä sitoo meidät osaksi sukupolvien ketjua. Vaikka kuinka mielellämme korostamme yksilöllisyyttämme ja ainutlaatuisuuttamme, olemme silti osa jotakin suurempaa. Kannamme mukanamme pitkiä perinteitä, myös sukupolvelta toiselle siirtynyttä uskoa. Meidän tehtävämme on kunnioittaa sitä, mitä olemme saaneet ja vaalia sitä tulevia sukupolvia varten.
"Minä teen liiton teidän ja teidän jälkeläistenne kanssa -- Minä teen liiton ja annan teille lupaukseni: koskaan enää ei vedenpaisumus tuhoa kaikkea elävää, se ei koskaan enää hävitä maata." 1. Moos.9:9, 11
Subscribe to:
Posts (Atom)