Sain joku aika sitten kuulla eräässä saarnassa itseäni vahvasti puhuttelevan ajatuksen: "Kenellekään meistä ei riitä se, että meille sanotaan, että Jumala rakastaa meitä, että kelpaamme Jumalalle ja olemme hänen silmissään kauniita. Jokainen meistä kaipaa myös sitä, että toiset ihmiset osoittavat rakastavansa meitä, että kelpaamme heille ja olemme heidän silmissään kauniita."
Jumala ei luonut meitä vain henkiolennoiksi, sieluiksi ilman ruumista. Meidät on luotu konkretiaan, olemme kokonaisuuksia, joihin kuuluu sielun ja psyyken lisäksi lihaa ja verta oleva ruumis. Siksi myös meidän rakkauden- ja yhteydenkaipuumme on luonteeltaan paitsi hengellistä ja henkistä, myös fyysistä.
Jeesus tuli maailmaan kohtaamaan ihmisiä, koskettamaan, katsomaan silmiin. Kun Jeesus palasi Isän luo taivaaseen, hän lähetti Henkensä ohjaamaan omiaan. Kun Jeesuksen kädet eivät ole enää konkreettisesti koskettamassa meitä, emmekä näe hänen rakastavaa katsettaan silmillämme, on jokaisen hänen seuraajansa tehtävä olla hänen käsinään, jalkoinaan, silminään tässä maailmassa.
Ei riitä, että sanomme toisillemme: Olet Jumalalle rakas. Jos me todella uskomme siihen, sen tulisi välittyä meistä, teoistamme, sanoistamme, katseestamme. Sen lisäksi, että me olemme Kristuksen käsiä tässä maailmassa, hänen läsnäolonsa lähettiläitä lähimmäisillemme, saamme myös kohdata Kristuksen lähimmäisissämme.
"Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.' Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?' Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'" Matt. 25: 35-40
Ota itkevä lapsi syliin, käy katsomassa yksinäistä, anna omastasi sille, jolla on vähemmän, toivota tervetulleeksi se, joka on suljettu ulkopuolelle. Näe lähimmäisessäsi Jumalan kuva ja Kristuksen oma.
27.9.09
8.9.09
Lesken ropo
(Lähimmäisen sunnuntain saarna)
"Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: "Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi." Mark. 12: 41-44
Kuulemme saarnoissa usein siitä, mitä Jumala meille lahjoittaa ja kuinka hän on uhrautunut meidän puolestamme. Tänään keskiössä on kuitenkin Jumalan lahjojen sijaan pikemmin se, mitä me olemme valmiita antamaan. Esimerkiksi meille annetaan köyhä leski.
Jeesuksen aikana naiset elivat pääsääntöisesti jonkun miehen vallan alla, lapsena isänsä, myöhemmin aviomiehensä hallinnassa. Leskeksi jäämisen myötä naisesta tuli ensimmäistä kertaa elämässään itsenäinen toimija, joka sai esimerkiksi päättää oman omaisuutensa käytöstä ja olla oman kotitaloutensa pää. Toisaalta, jos omaisuutta ei ollut, nainen oli oman onnensa varassa, varsinkin, ellei hänellä ollut poikia tai veljiä, jotka olisivat huolehtineet hänestä. Tämän vuoksi suurin osa leskistä avioituikin uudelleen, mikäli he vain saivat siihen tilaisuuden.
Tekstimme leski edustaa siis aikansa kulttuurissa turvattomassa asemassa olevaa ihmistä. Sosiaaliturvaa ei ollut, ja ilmeisesti tällä leskellä ei ollut juuri ketään sukulaisia turvanaan, koska Markus kuvaa häntä hyvin köyhäksi.
Lesken uhriarkkuun panemat rahat olivat pienintä olemassa olevaa rahayksikköä, mitättömän arvoisia kuparikolikoita. Meikäläisittäin kyse oli siis senteistä. Leski kuitenkin antoi uhrilahjanaan molemmat rahansa, hän ei säästänyt kolikoista toista itselleen, vaan antoi kaikkensa. Lesken uhriarkkuun panemat lantit olivat oikea uhrilahja, sillä niiden antaminen oli hänelle todella uhraus, ei vähän antamista paljosta, kuten tekstin mukaan oli monen muun kohdalla.
Emme tunne tämän lesken motiivia, voihan olla, että hän toimi yksinkertaisesti niin kuin oli tapana, täytti velvollisuutensa. Kuitenkin tämä vaati häneltä paljon. Pieni rahasumma oli hänelle merkittävä, mutta toisten katseiden alla lahjan pienuus muuttui häpeäksi. Uhrilahjan antaminen oli julkinen tapahtuma, lahjan suuruus saatettiin jopa kuuluttaa ääneen. Köyhyyden lisäksi leskeä painoi häpeän ja halveksunnan taakka. Siinä, missä rikkaat antoivat lahjansa suurieleisesti varmistaen, että kaikki sen näkevät, tämä leski tuskin röyhisteli rintaansa lahjaansa antaessaan. Vaikka Jeesus näki lesken lahjan suuruuden, muut ihmiset näkivät vain kaksi mitättömän arvoista kolikkoa.
Tänään on lähimmäisen sunnuntai. Rakkauden kaksoiskäsky opettaa meitä, että meidän tulee rakastaa Jumalaa koko sydämestämme, sielustamme ja mielestämme ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Tekstimme leski on meille omalla tavallaan meille esimerkkinä näistä molemmista.
Ensinnäkin hän antaa konkreettisen ja myös vaativan esimerkin meille siitä, mitä Jumalan rakastaminen on. Lesken uhrilahjassa meille näyttäytyy se, mitä on kaikkensa antaminen. Hän antoi elantonsa ja sen myötä myös elämänsä Jumalan käsiin. Tähän täytyy sisältyä vahva luottamus siihen, että Jumala pitää omistaan huolen. Sen sijaan, että nainen olisi tallettanut toisen kolikoistaan pahan päivän varalle, hän antoi kaikkensa uhrina Jumalalle, Jumalan haltuun.
Toisaalta tämä nainen edustaa meille myös lähimmäistä. Jeesus sanoo: ”Sen, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette tehneet minulle.” Lähimmäisemme, tarvitsivat he sitten materiaalista apua, hyväksyvää katsetta tai armahtavia sanoja, ovat meidän mahdollisuutemme palvella Jeesusta ja seurata hänen esimerkkiään. Me kristityt olemme Jeesuksen käsiä ja jalkoja maailmassa, meidän kauttamme hän on lähellä niitä, jotka kärsivät puutetta, oli se sitten aineellista, henkistä tai hengellistä.
Jeesus puhui kovin sanoin niille, jotka pitivät itseään muita arvokkaampina ja tekivät itsestään tärkeitä. Mutta ne, joita painoivat erilaiset taakat, hän kohtasi rakastaen ja armahtaen. Jos me kerran olemme Jeesuksen kädet, kenties myös hänen kasvonsa tässä maailmassa, meidän tekomme kertovat sanoja painokkaammin, mihin oikeastaan uskomme. Se, miten kohtaamme lähimmäisiämme, joko kertoo heille Jeesuksen rakkaudesta, tai jättää heidät siitä osattomiksi.
Kun tänään astumme ehtoollispöydän ääreen, saamme tuoda Jumalalle kaiken sen, mikä meitä painaa ja raskauttaa. Hän lahjoittaa itsensä meille täydellisessä uhrissaan itseään säästämättä. Jeesus antoi kaikkensa, jotta me saisimme vapauden, jotta saisimme elää Jumalan lapsina.
Sen lisäksi, että kannamme alttarille taakkamme ja jätämme ne Jumalan haltuun, me voimme luovuttaa Jumalalle myös itsemme ja lahjamme. Jumala pystyy käyttämään monia piirteitä ja taitoja, joita me pidämme vähäpätöisinä ja auttamaan niiden kautta jotakuta lähimmäistämme, välittämään rakkauttaan meidän kauttamme. Kukaan meistä ei ole liian vähäinen, etteikö meillä olisi jotakin jaettavaa Jumalan valtakunnassa, sillä Jumala on varustanut meidät kaikki Henkensä lahjoilla.
Meitä kutsutaan antamaan itsemme Jumalan käyttöön, luottamaan siihen, että hänellä on meille tehtävää. Jumala on meidän Luojamme, jokainen meistä on hänen luomistyönsä ihme ja täynnä kauniita ja hienoja lahjoja ja kykyjä. Jumala ei vaadi meiltä enempää kuin meillä on, mutta kaiken sen, mitä olemme saaneet lahjaksi, me saamme luovuttaa Jumalan käyttöön ja jäädä ihmettelemään, kuinka tutkimattomat ja ihmeelliset ovat Herran tiet, myös ne, jotka hän on varannut meille.
"Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: "Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi." Mark. 12: 41-44
Kuulemme saarnoissa usein siitä, mitä Jumala meille lahjoittaa ja kuinka hän on uhrautunut meidän puolestamme. Tänään keskiössä on kuitenkin Jumalan lahjojen sijaan pikemmin se, mitä me olemme valmiita antamaan. Esimerkiksi meille annetaan köyhä leski.
Jeesuksen aikana naiset elivat pääsääntöisesti jonkun miehen vallan alla, lapsena isänsä, myöhemmin aviomiehensä hallinnassa. Leskeksi jäämisen myötä naisesta tuli ensimmäistä kertaa elämässään itsenäinen toimija, joka sai esimerkiksi päättää oman omaisuutensa käytöstä ja olla oman kotitaloutensa pää. Toisaalta, jos omaisuutta ei ollut, nainen oli oman onnensa varassa, varsinkin, ellei hänellä ollut poikia tai veljiä, jotka olisivat huolehtineet hänestä. Tämän vuoksi suurin osa leskistä avioituikin uudelleen, mikäli he vain saivat siihen tilaisuuden.
Tekstimme leski edustaa siis aikansa kulttuurissa turvattomassa asemassa olevaa ihmistä. Sosiaaliturvaa ei ollut, ja ilmeisesti tällä leskellä ei ollut juuri ketään sukulaisia turvanaan, koska Markus kuvaa häntä hyvin köyhäksi.
Lesken uhriarkkuun panemat rahat olivat pienintä olemassa olevaa rahayksikköä, mitättömän arvoisia kuparikolikoita. Meikäläisittäin kyse oli siis senteistä. Leski kuitenkin antoi uhrilahjanaan molemmat rahansa, hän ei säästänyt kolikoista toista itselleen, vaan antoi kaikkensa. Lesken uhriarkkuun panemat lantit olivat oikea uhrilahja, sillä niiden antaminen oli hänelle todella uhraus, ei vähän antamista paljosta, kuten tekstin mukaan oli monen muun kohdalla.
Emme tunne tämän lesken motiivia, voihan olla, että hän toimi yksinkertaisesti niin kuin oli tapana, täytti velvollisuutensa. Kuitenkin tämä vaati häneltä paljon. Pieni rahasumma oli hänelle merkittävä, mutta toisten katseiden alla lahjan pienuus muuttui häpeäksi. Uhrilahjan antaminen oli julkinen tapahtuma, lahjan suuruus saatettiin jopa kuuluttaa ääneen. Köyhyyden lisäksi leskeä painoi häpeän ja halveksunnan taakka. Siinä, missä rikkaat antoivat lahjansa suurieleisesti varmistaen, että kaikki sen näkevät, tämä leski tuskin röyhisteli rintaansa lahjaansa antaessaan. Vaikka Jeesus näki lesken lahjan suuruuden, muut ihmiset näkivät vain kaksi mitättömän arvoista kolikkoa.
Tänään on lähimmäisen sunnuntai. Rakkauden kaksoiskäsky opettaa meitä, että meidän tulee rakastaa Jumalaa koko sydämestämme, sielustamme ja mielestämme ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Tekstimme leski on meille omalla tavallaan meille esimerkkinä näistä molemmista.
Ensinnäkin hän antaa konkreettisen ja myös vaativan esimerkin meille siitä, mitä Jumalan rakastaminen on. Lesken uhrilahjassa meille näyttäytyy se, mitä on kaikkensa antaminen. Hän antoi elantonsa ja sen myötä myös elämänsä Jumalan käsiin. Tähän täytyy sisältyä vahva luottamus siihen, että Jumala pitää omistaan huolen. Sen sijaan, että nainen olisi tallettanut toisen kolikoistaan pahan päivän varalle, hän antoi kaikkensa uhrina Jumalalle, Jumalan haltuun.
Toisaalta tämä nainen edustaa meille myös lähimmäistä. Jeesus sanoo: ”Sen, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette tehneet minulle.” Lähimmäisemme, tarvitsivat he sitten materiaalista apua, hyväksyvää katsetta tai armahtavia sanoja, ovat meidän mahdollisuutemme palvella Jeesusta ja seurata hänen esimerkkiään. Me kristityt olemme Jeesuksen käsiä ja jalkoja maailmassa, meidän kauttamme hän on lähellä niitä, jotka kärsivät puutetta, oli se sitten aineellista, henkistä tai hengellistä.
Jeesus puhui kovin sanoin niille, jotka pitivät itseään muita arvokkaampina ja tekivät itsestään tärkeitä. Mutta ne, joita painoivat erilaiset taakat, hän kohtasi rakastaen ja armahtaen. Jos me kerran olemme Jeesuksen kädet, kenties myös hänen kasvonsa tässä maailmassa, meidän tekomme kertovat sanoja painokkaammin, mihin oikeastaan uskomme. Se, miten kohtaamme lähimmäisiämme, joko kertoo heille Jeesuksen rakkaudesta, tai jättää heidät siitä osattomiksi.
Kun tänään astumme ehtoollispöydän ääreen, saamme tuoda Jumalalle kaiken sen, mikä meitä painaa ja raskauttaa. Hän lahjoittaa itsensä meille täydellisessä uhrissaan itseään säästämättä. Jeesus antoi kaikkensa, jotta me saisimme vapauden, jotta saisimme elää Jumalan lapsina.
Sen lisäksi, että kannamme alttarille taakkamme ja jätämme ne Jumalan haltuun, me voimme luovuttaa Jumalalle myös itsemme ja lahjamme. Jumala pystyy käyttämään monia piirteitä ja taitoja, joita me pidämme vähäpätöisinä ja auttamaan niiden kautta jotakuta lähimmäistämme, välittämään rakkauttaan meidän kauttamme. Kukaan meistä ei ole liian vähäinen, etteikö meillä olisi jotakin jaettavaa Jumalan valtakunnassa, sillä Jumala on varustanut meidät kaikki Henkensä lahjoilla.
Meitä kutsutaan antamaan itsemme Jumalan käyttöön, luottamaan siihen, että hänellä on meille tehtävää. Jumala on meidän Luojamme, jokainen meistä on hänen luomistyönsä ihme ja täynnä kauniita ja hienoja lahjoja ja kykyjä. Jumala ei vaadi meiltä enempää kuin meillä on, mutta kaiken sen, mitä olemme saaneet lahjaksi, me saamme luovuttaa Jumalan käyttöön ja jäädä ihmettelemään, kuinka tutkimattomat ja ihmeelliset ovat Herran tiet, myös ne, jotka hän on varannut meille.
Subscribe to:
Posts (Atom)