Olen lueskellut syksyn aikana profeettakirjoja ja Vanhan testamentin kuvaus Jumalan pyhyydestä, vanhurskaudesta ja suuruudesta on puhutellut minua vahvasti. Jumala on paitsi rakastava ja armahtava Isä, myös Kaikkivaltias ja oikeudenmukainen, rakkaudessaan ja vihassaan kiivas Kuningas. Saamme olla mahtavan Hallitsijan kansaa, hänen ikuisten lupaustensa perillisiä.
Tämä minua käsittämättömän paljon suurempi, mahtavampi ja vahvempi Jumala loi maailman Sanallaan. Ja tuo Sana, maailman luomisvoima, tuli maailmaan, ihmiseksi, elämään meidän kaltaisenamme ja meidän keskellämme!
Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä,
pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.
- -
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta,
jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.
Hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh. 1: 1-5, 14)
Jumalan suuruutta ja pyhyyttä vasten tuntuu uskomattomalta, että hän tuli ihmiseksi, elämään samaa harmaata arkea, synkkiä päiviä ja inhimillisiä iloja kuin me muutkin. Jumala ei tipahtanut maailmaan aikuisena tai vain esittäen ihmistä, vaan hän syntyi naisesta, yhtä kivuliaasti, ahtaasti, karun kauniisti kuin kuka tahansa meistä. Sana tuli lihaksi, ei maan päällä leijuvaksi henkiolennoksi. Jeesus tuntee ihmiselämän kaikki puolet, sillä hän on elänyt ne. Meidän Jumalamme ei jäänyt etäälle, vaan tuli lihaksi ja vereksi, kokemaan elämän kaikilla aisteilla, kaikkine kipuineen ja riemuineen.
Jeesuksessa Jumala tuli meitä lähellä ja antoi itsensä meidän käsiimme. Hän tuli avuttomaksi lapseksi, ihmisten rakastettavaksi ja hoivattavaksi. Jumalan Sana luopui kaikesta kunniastaan, loistostaan ja vallastaan päästäkseen lähelle meitä.
Siunattua lihaksi tulleen Jumalan syntymäjuhlaa!
"Jo laulavat lumi ja tuuli.
Jo heläjää hohtava maa.
Se ikuisen sävelen kuuli:
se tervehtii Vapahtajaa
Soi huurteessa helinä huilun
niin kirkas on tähtinen yö
Hän kulkenut on yli kuilun
maa taivaalle kättä nyt lyö.
Niin hauraana, haavoittuvana
nyt uneksii hän vuoteellaan.
Hän, Luojamme,elävä sana,
ei tietänsä aavistakaan.
Soi....
Hän valon toi kuoleman maahan.
Hän murtanut on pimeän.
Hän luonamme asua saahan?
Hän löytäähän ymmärtäjän?
Soi...."
- Anna-Mari Kaskinen
