Kello on puoli kuusi aamulla, havahdun ulisevaan ääneen, jonka totean palohälyttimeksi. Nousen verkkaisesti, kiskon villatakin pyjaman päälle ja laahustan eteiseen. Kurkin ensin aikani ovisilmästä ja avaan oven, kun naapurikin avaa. Seisomme siinä, päät ovenraossa kuulostelemassa. Kolmannesta asunnosta tulee mies, joka lähtee selvittämään, miksi rappukäytävän hälyttimet huutavat. Jäämme naapurin kanssa seisoskelemaan ja pyörittelemään päitämme, mokomat hälyttimet.
Yllättävä herätys sai minut miettimään, kuinka reagoin. Hälytinäänen tehtävä on varoittaa vaarasta, mutta reaktioni siihen oli perin laiska: "Näitä nyt kuulee vähän väliä, tuskin siellä mitään on." Aloin pohtia, mihin kaikkeen tämä velttouteni ulottuu. Ummistanko silmäni vaarallisilta tai ikäviltä asioilta ja odotan, että joku muu tarkistaa, onko vaara todellinen ja käännän itse vain kylkeä.
Jumala on asettanut meihin sisäisen palohälyttimen, omantunnon. Sen tehtävä on varoittaa, jos olemme tekemässä jotakin vaarallista ja vahingollista. Kymmenen käskyä puolestaan ovat eräänlainen turvaohjeistus: Näin vältät vaarat. Käskyjä, Jumalan tahtoa vastaan toimiminen on tulella leikkimistä. Omantunnon kanssa voi kuitenkin käydä samalla tavoin kuin palohälyttimen, turrumme sen hälytyksiin ja alamme pitää niitä turhina. Päätämme odottaa, että vaara varmistuu todelliseksi, ennenkuin muutamme suuntaa.
Meille on tarjolla paljon ärsykkeitä, jotka pyrkivät heikentämään herkkyyttämme havaita sisäisiä palohälytyksiä. Meille esitetään, että oikeastaan tuli on kaunista katsella ja lämmittää ruumista mukavasti. Se aiheuttaa nautintoa, eikä oikeasti polta tai tuhoa. Meitä rohkaistaan leikkimään tulella ja mitä enemmän sitä teemme, sitä heikompana Jumalan hälytysääni meissä kuuluu.
Jumala on rakkaus, eikä hän sen vuoksi pakota meitä mihinkään, vaan on antanut meille vapaan tahdon. Siinä, missä palomies pelastaa meidät vaikka väkisin palavasta talosta, Jumala antaa meidän valita, tahdommeko leikkiä tulella. Hän kyllä varoittaa meitä vaarasta, sekä etukäteen antamalla turvaohjeet että vaaran kohdatessa omantunnon äänellä ja tarjoamalla tien turvaan. Hän tarjoaa pelastusta meille, jotka leikimme asioilla, jotka eivät lopulta pysykään omassa hallinnassamme. Jumalalla on valmis pelastussuunnitelma, jota hän tarjoaa meille ja hän on valmis hoitamaan myös ne palovammat, joita olemme jo ehtineet saada.
Seisoimme naapurin kanssa jonkin aikaa päät ovenraossa, kunnes tilannetta tarkastellut mies tuli sanomaan, että voimme palata nukkumaan, talossa ei ole tulipaloa. Hälytin jatkoi huutamistaan, mutta palasin sänkyyn, kiskoin peiton ja tyynyn korville ja jatkoin uniani.
25.3.09
14.3.09
Älä tavoittele...
9. käsky: Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
10. käsky: Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
Yhdeksäs ja kymmenes käsky vievät meidät entistä syvemmälle siihen, mitä Jumalan tahto merkitsee. Enää ei puhuta siitä, mitä meidän tulee tehdä tai jättää tekemättä, vaan kaksi viimeistä käskyä kääntävät katseemme sisimpäämme: Minkälainen on sydämemme asenne lähimmäistämme kohtaan?
Kateus on yksi seitsemästä kuolemansynnistä. Se on päässyt tälle surullisen kuuluisalle listalle siksi, että se on hyvin tuhoava voima. Kateus ei vain saa meitä toimimaan lähimmäistämme vastaan, vaan ennen kaikkea tuhoaa ihmissuhteitamme, sillä kateus luo kuilun ihmisten välille.
Jos keskityn kadehtimaan sitä, että lähimmäiseni on minua taitavampi jossakin tai että hänellä on jotakin, mitä minulla ei ole, onnellisemman oloinen parisuhde, suurempi talo, hienompi auto tai kauniimpi olemus, silloin en voi iloita siitä, mitä Jumala on antanut hänelle, enkä myöskään siitä, mitä hän voisi ehkä lahjoillaan antaa yhteiseksi hyväksi. Kuinka monta ideaa ja oivallusta tyrmätäänkään siksi, ettemme tahdo toisten lahjojen pääsevän näkyviin, koska kadehdimme heitä ja pidämme omia lahjojamme vähempiarvoisina.
Käskyjen tehtävä on paitsi ohjata meitä elämään oikein, myös osoittaa meille, ettemme pysty siihen. Nämä kaksi käskyä ainakin hoitavat sen tehtävän. Kukapa voisi vilpittömästi kieltää joskus himoinneensa tai tavoitelleensa jotain lähimmäiselleen kuuluvaa. Itsekkyydessämme ja kateudessamme tarvitsemme Jumalan armoa ja anteeksiantamusta. Meistä ei ole rakastamaan toisiamme, eikä aina iloitsemaan toistemme puolesta.
Jumala ei kuitenkaan jätä asiaa siihen, että armahtaisi meidät ja jättäisi meidät taas kieli pitkällä himoitsemaan sitä, mitä muilla on. Meidän Jumalamme on yltäkylläisyyden Jumala. Hänellä on antaa meille rajattomasti hyvyyttä ja rakkautta. Hän on jo luodessaan meidät antanut meille jokaiselle arvokkaita lahjoja. Mutta jos me keskitymme tuijottamaan sitä, mitä muilla on ja meillä ei, me emme näe niitä hienoja lahjoja, jotka Luoja on rakkaudessaan meille antanut ja meihin istuttanut. Silloin meidän lahjamme eivät myöskään pääse puhkeamaan kukkaan.
Tässäkin asiassa saamme kääntyä Jumalan puoleen, luovuttaa hänelle epäonnistumisemme ja kateutemme, niin vaikeaa kuin siitä luopuminen onkin. Kun käännämme katseemme Kristukseen, pois omasta epävarmuudestamme tai lähimmäisen elämän erinomaisuudesta, vapaudumme näkemään Jumalan hyvyyden meitä kohtaan ja myös kaiken sen, mitä hän on jo lahjoittanut ja tahtoo edelleen lahjoittaa meille.
"Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin." Matt. 6:33
"Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta." Sef.3:17
10. käsky: Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
Yhdeksäs ja kymmenes käsky vievät meidät entistä syvemmälle siihen, mitä Jumalan tahto merkitsee. Enää ei puhuta siitä, mitä meidän tulee tehdä tai jättää tekemättä, vaan kaksi viimeistä käskyä kääntävät katseemme sisimpäämme: Minkälainen on sydämemme asenne lähimmäistämme kohtaan?
Kateus on yksi seitsemästä kuolemansynnistä. Se on päässyt tälle surullisen kuuluisalle listalle siksi, että se on hyvin tuhoava voima. Kateus ei vain saa meitä toimimaan lähimmäistämme vastaan, vaan ennen kaikkea tuhoaa ihmissuhteitamme, sillä kateus luo kuilun ihmisten välille.
Jos keskityn kadehtimaan sitä, että lähimmäiseni on minua taitavampi jossakin tai että hänellä on jotakin, mitä minulla ei ole, onnellisemman oloinen parisuhde, suurempi talo, hienompi auto tai kauniimpi olemus, silloin en voi iloita siitä, mitä Jumala on antanut hänelle, enkä myöskään siitä, mitä hän voisi ehkä lahjoillaan antaa yhteiseksi hyväksi. Kuinka monta ideaa ja oivallusta tyrmätäänkään siksi, ettemme tahdo toisten lahjojen pääsevän näkyviin, koska kadehdimme heitä ja pidämme omia lahjojamme vähempiarvoisina.
Käskyjen tehtävä on paitsi ohjata meitä elämään oikein, myös osoittaa meille, ettemme pysty siihen. Nämä kaksi käskyä ainakin hoitavat sen tehtävän. Kukapa voisi vilpittömästi kieltää joskus himoinneensa tai tavoitelleensa jotain lähimmäiselleen kuuluvaa. Itsekkyydessämme ja kateudessamme tarvitsemme Jumalan armoa ja anteeksiantamusta. Meistä ei ole rakastamaan toisiamme, eikä aina iloitsemaan toistemme puolesta.
Jumala ei kuitenkaan jätä asiaa siihen, että armahtaisi meidät ja jättäisi meidät taas kieli pitkällä himoitsemaan sitä, mitä muilla on. Meidän Jumalamme on yltäkylläisyyden Jumala. Hänellä on antaa meille rajattomasti hyvyyttä ja rakkautta. Hän on jo luodessaan meidät antanut meille jokaiselle arvokkaita lahjoja. Mutta jos me keskitymme tuijottamaan sitä, mitä muilla on ja meillä ei, me emme näe niitä hienoja lahjoja, jotka Luoja on rakkaudessaan meille antanut ja meihin istuttanut. Silloin meidän lahjamme eivät myöskään pääse puhkeamaan kukkaan.
Tässäkin asiassa saamme kääntyä Jumalan puoleen, luovuttaa hänelle epäonnistumisemme ja kateutemme, niin vaikeaa kuin siitä luopuminen onkin. Kun käännämme katseemme Kristukseen, pois omasta epävarmuudestamme tai lähimmäisen elämän erinomaisuudesta, vapaudumme näkemään Jumalan hyvyyden meitä kohtaan ja myös kaiken sen, mitä hän on jo lahjoittanut ja tahtoo edelleen lahjoittaa meille.
"Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin." Matt. 6:33
"Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta." Sef.3:17
1.3.09
Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Kristinuskossa sanoilla on hyvin vahva merkitys. Jumala loi maailman sanallaan ja yksi Jeesuksen nimistä on Sana. Myös Pyhä Henki vaikuttaa sanojen ja kielen kautta, kuten esimerkiksi ensimmäisenä helluntaina, kun apostolit saivat julistaa evankeliumia eri kielillä. Kaikkivaltias ja ääretön Jumala on ilmoittanut itsensä ihmisten kielellä, saamme lukea Raamattua Jumalan sanana, hänen puheenaan meille. Jumala ilmoittaa itsensä paitsi kirjoitetussa sanassa, myös meidän sanoissamme. Sama kieli, jolla ylistämme Jumalaa ja kerromme ilosanomaa, lausuu kuitenkin usein myös asioita, jotka eivät kirkasta Jumalaa, eivätkä rakenna yhteyttä häneen tai lähimmäiseemme.
"Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän!
Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.
Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!" Jaak. 3:2-10
Kahdeksas käsky kieltää meitä antamasta väärää todistusta lähimmäisestämme. Kyse on enemmästä kuin vain siitä, että kertoisimme valheita muista ihmisistä. Kahdeksannen käskyn tarkoitus on muistuttaa meitä siitä, kuinka tärkeä ja haavoittuva ihmisen maine on. Tuskin kukaan haluaisi itsestään puhuttavan pahaa selän takana. Silti meidän tuntuu olevan helpompi lausua lähimmäisistämme kriittisiä kuin kehuvia kommentteja. Usein pönkitämme omaa horjuvaa asemaamme tai itsetuntoamme osoittamalla suorin sanoin tai hienovaraisin vihjauksin, että naapurin isäntä tai emäntä se vasta mäntti onkin.
Jos lähimmäisemme toimii selvästi väärin, on meidän moraalinen velvollisuutemme puuttua siihen. Kuitenkaan tuomitseminen ei ole viime kädessä meidän tehtävämme. Lakia rikottaessa asian ratkaiseminen kuuluu tuomioistuimelle, ihmisten välisissä selkkauksissa sille, jota vastaan on rikottu. Kaikkein syvimmin ihminen käy oikeutta Jumalansa kanssa, Jumala on ylin tuomari, jonka asemaan meidän ei tule asettua. Puuttuminen toisen tekemiin vääryyksiin ei siis tarkoita hänen yläpuolelleen asettumista, eikä myöskään hänen tekojensa julkistamista kaikille tutuille.
Nykytekniikka mahdollistaa tiiviin yhteydenpidon ja omien kuulumisien kertomisen useille ihmisille samalla kertaa esimerkiksi internetin verkostojen kautta. Tällöin yksityisyyden raja hämärtyy sekä omista että toisten asioista puhuessamme. Kahdeksas käsky herättää meitä miettimään, kuinka puheissamme ja kielenkäytössämme voisi toteutua kultaisen säännön periaate: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." Matt. 7:12
Vanha sanonta kertoo metsän vastaavan niin kuin sinne huudetaan. Kahdeksas käsky haastaa meidät huutamaan metsään mieluummin jotain kaunista ilkeiden sanojen sijaan, silläkin uhalla, ettei metsä vastaa meille samalla tavoin.
"Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän!
Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.
Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!" Jaak. 3:2-10
Kahdeksas käsky kieltää meitä antamasta väärää todistusta lähimmäisestämme. Kyse on enemmästä kuin vain siitä, että kertoisimme valheita muista ihmisistä. Kahdeksannen käskyn tarkoitus on muistuttaa meitä siitä, kuinka tärkeä ja haavoittuva ihmisen maine on. Tuskin kukaan haluaisi itsestään puhuttavan pahaa selän takana. Silti meidän tuntuu olevan helpompi lausua lähimmäisistämme kriittisiä kuin kehuvia kommentteja. Usein pönkitämme omaa horjuvaa asemaamme tai itsetuntoamme osoittamalla suorin sanoin tai hienovaraisin vihjauksin, että naapurin isäntä tai emäntä se vasta mäntti onkin.
Jos lähimmäisemme toimii selvästi väärin, on meidän moraalinen velvollisuutemme puuttua siihen. Kuitenkaan tuomitseminen ei ole viime kädessä meidän tehtävämme. Lakia rikottaessa asian ratkaiseminen kuuluu tuomioistuimelle, ihmisten välisissä selkkauksissa sille, jota vastaan on rikottu. Kaikkein syvimmin ihminen käy oikeutta Jumalansa kanssa, Jumala on ylin tuomari, jonka asemaan meidän ei tule asettua. Puuttuminen toisen tekemiin vääryyksiin ei siis tarkoita hänen yläpuolelleen asettumista, eikä myöskään hänen tekojensa julkistamista kaikille tutuille.
Nykytekniikka mahdollistaa tiiviin yhteydenpidon ja omien kuulumisien kertomisen useille ihmisille samalla kertaa esimerkiksi internetin verkostojen kautta. Tällöin yksityisyyden raja hämärtyy sekä omista että toisten asioista puhuessamme. Kahdeksas käsky herättää meitä miettimään, kuinka puheissamme ja kielenkäytössämme voisi toteutua kultaisen säännön periaate: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." Matt. 7:12
Vanha sanonta kertoo metsän vastaavan niin kuin sinne huudetaan. Kahdeksas käsky haastaa meidät huutamaan metsään mieluummin jotain kaunista ilkeiden sanojen sijaan, silläkin uhalla, ettei metsä vastaa meille samalla tavoin.
Subscribe to:
Posts (Atom)