Ansioton Rakkaus Minun Osakseni

Olen viime aikoina painiskellut toden teolla armon kanssa. Minun on käsittämättömän vaikea sietää sitä, etten voi omilla ansioillani ansaita Jumalan edessä mitään. Vaikka kuinka yritän tehdä hyvää, ponnistella Jumalan valtakunnan hyväksi ja kilvoitella itseni kanssa, olen edelleen yhtä lailla armon varassa kuin ennen kehitysprojektiani.

Olen tottunut opiskeluissa, töissä ja jopa ihmissuhteissa ansaitsemaan kaiken saamani. Luen saadakseni opintopisteitä, teen töitä saadakseni rahaa ja pyrin olemaan mukava ja mukautuva pitääkseni ihmissuhteeni kunnossa. Siksi päähäni ei uppoa millään se, että suhteessa Jumalaan olen täysin hänen varassaan, enkä voi saamaani armoon itse lisätä mitään.

Jumalan täydellisyyden ja pyhyyden rinnalla suurimmatkaan saavutukset eivät ole mitään. Jumalalle kelpaa vain täydellinen ja siihen en koskaan yllä, minussa on valon lisäksi aina varjoja, hyvän lisäksi pahaa. Sitä on vaikea tunnustaa itselleen ja siksi Jumalan hyvyys ja armo tuntuu sietämättömältä.

Jeesuksesta on paljon kertomuksia, joissa hän armahtaa syntisiä, ihmisiä, jotka muut ovat tuominneet ja jotka itsekin tunnustavat rikkomuksensa. Hän oli kuitenkin ankara niitä kohtaan, jotka korottivat itsensä toisten yläpuolelle.

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:
"Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!'
Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."Luuk.18:9-14

Omilla teoilla päteminen on itsensä korottamista muiden yläpuolelle, eikä se ole rakkauden mukaista. Jumala on rakkaus, eikä hänen edessään voi elvistellä ylemmyydellään. Ainoa tapa lähestyä Jumalaa on tunnustaa se, ettei ole täydellinen ja nöyrtyä vastaanottamaan armo ja anteeksiantamus.

Niin kauan kuin keskityn itseeni, omien vikojeni korjaamiseen ja kykyjeni kehittämiseen, olen menossa väärään suuntaan. Ajatukseni ja elämäni pyörivät oman itseni ympärillä. Jumala haluaa täyttää minut ja elämäni, olla kaiken keskus. Ei hän tarvitse minulta palveluksia. Ainoa, mitä Jumala minulta kaipaa, on se, että annan hänen vaikuttaa sydämessäni ja elämässäni ja käännän katseeni omasta navastani häneen. Se vain tuntuu olevan äärettömän vaikeaa.

Kuitenkin saan tässäkin heikkoudessani, itsekkyydessä ja itserakkaudessa kääntyä Jumalan puoleen, tunnustaa, etten osaa turvautua häneen, enkä usein edes jaksa tahtoa turvautua häneen. Kaikkivaltias Jumala kestää senkin.

"Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin. Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän. Ikuiselle kuninkaalle, kuolemattomalle, näkymättömälle ja ainoalle Jumalalle kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti! Aamen." 1.Tim.1:15-17

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivänä muistetaan yleensä niitä, jotka ovat taistelleet maamme vapauden puolesta. Kiitetään siitä perinnöstä, jonka olemme saaneet. Mietin, mitä tuo perintö tarkoittaa tänä päivänä. Maailmassa, jossa kulttuurit sekoittuvat ja ihmiset voivat liikkua maasta toiseen, vaihtaa asuinpaikkaa ja jopa hankkia uuden kansalaisuuden. Mitä tarkoittaa suomalaisuus meille, jotka olemme kohta eläneet yli puolet elämästämme EU:n jäsenmaassa ja käytämme kansainvälistä valuuttaa? Meille, jotka elämme puoliksi maailmassa, joka on irti fyysisestä todellisuudesta, solmimme virtuaalimaailmassa ihmissuhteita ja verkostoja.

Muistan Lasse Heikkilän laulua, jossa sanotaan Suomen lipun ristiä maamme kalleimmaksi aarteeksi. Mitä tänä päivänä merkitsee se, että maamme tunnuksessa on kristinuskon symboli? Onko meidän Suomemme kristitty maa? Toivon, että emme unohda sitä perintöä, jonka olemme saaneet. Emme vapautemme hintaa, emmekä arvopohjaa, jolle maamme on rakennettu. Ja ennen kaikkea toivon ja rukoilen, että me ja meitä seuraavat sukupolvet osaisivat turvata ainoaan, jonka valtakunta kestää, Kaikkivaltiaaseen Jumalaan.

" Nouse salkoon lippu valkoinen, piirrä pilviin risti sininen. Se on kallein aarre isänmaamme, merkki Kuninkaamme, liitto ikuinen. Nouse salkoon, toivo sydänten. Nouse salkoon, risti Jeesuksen."