Muista pyhittää lepopäivä

Kolmatta käskyä on joskus luonnehdittu maailman ensimmäiseksi työaikalaiksi. Se muistuttaa meitä siitä, ettei työstä saa tulla elämän pääsisältö, aikaa on käytettävä muuhunkin, vaikka työ tuntuisi kuinka tärkeältä.

Työ on meille monella tapaa merkittävää. Se on paitsi elannon lähde, myös arvostuksen saamisen väline ja parhaimmillaan tapa käyttää meille annettuja lahjoja ja kykyjä. Työstä voi myös tulla liian tärkeä. Yhteiskunnallemme on tyypillistä se, että ihmisen arvoa mitataan hänen suoritustensa perusteella. Työssään menestyvä saa osakseen ihailua, kun taas työttömänä omasta tahdostaan tai siitä riippumatta oleva joutuu usein kokemaan häpeää.

On tärkeää, että muistamme pitää lepopäiviä. Vaikuttaa siltä, että levosta on tulossa luksusta. Lähes kaikilla on mahdollisuus ostaa itselleen hienon näköinen kännykkä tai taulutelevisio. Mutta aikaa ja sen tuomaa hyvinvointia ei kaikille tunnu riittävän.

Kolmas käsky ei kuitenkaan rajoitu siihen, että lepäämme työstä. Lepopäivä tulee pyhittää. Mutta onko kyse enää levosta, jos meidän täytyy pinnistää ja ponnistaa pyhittääksemme lepopäivän, veisata virsiä aamusta iltaan tai lukea Raamattua sivutolkulla?

Perinteinen lepopäivämme on sunnuntai ja siksi kirkoissa on sunnuntaisin tarjolla jumalanpalveluksia. Sana jumalanpalvelus saattaa johtaa meitä harhaan. Siitä saa helposti sen käsityksen, että kirkkoon mennään palvelemaan Jumalaa. Jotta Jumala tulisi oikein palvelluksi täytyy meidän osata uskontunnustus, veisata antaumuksella ja muistaa nousta seisomaan oikeissa kohdin. Tai sitten ei. Jumalanpalvelus tarkoittaa näet pikemminkin sitä, että siellä Jumala palvelee meitä.

Lepopäivän pyhittäminen ei tarkoita suorittamista. Sen pyhyys ei riipu meidän kyvystämme laulaa virsiä tai kärsivällisyydestämme Raamatun lukijoina. Lepopäivänä Jumala hoitaa meitä. Pyhä Henki pyhittää lepopäivämme, jos annamme hänelle siihen mahdollisuuden. Pyhyys ei synny rituaaleista, vaan Jumalan läsnäolosta. Jumala on lahjoittanut meille itsensä Jeesuksessa ja tuon lahjan saamme ottaa vastaan joka sunnuntai ehtoollisessa. Todellinen lepo on sitä, että hiljennämme mielemme ja sydämemme metelin ja annamme Jumalan lahjoittaa itsensä meille.
"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa." Joh.14:27

Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä

Jumala on pyhä, samoin hänen nimensä. Siksi sitä ei tule käyttää sellaisessa tarkoituksessa, joka sotii sen pyhyyttä vastaan. Emme saa kirota, manata tai uhota Jumalan nimessä, emmekä vannoa hänen nimeensä väärissä tarkoituksissa. Ylipäätään Jumalan nimeen vetoaminen tai Jumalan nimissä toimiminen oman edun tavoittelemiseksi halventaa ja loukkaa Jumalaa. Jumalan nimissä tulee edistää rakkautta, ei itsekkäitä päämääriä.

Jumalan nimi on korkein maailmassa, se ei ole mikä tahansa sana tai nimi, jota voi huudella, miten sattuu. Jumalan nimen halventamista on myös se, jos korotamme jonkun toisen nimen yhtä korkealle.

Joku on viisaasti sanonut, että sanat luovat todellisuutta. Se, mitä me puhumme, muuttaa elämäämme ja todellisuuttamme. Sama pätee myös Jumalan nimen käyttöön. Jos me käytämme Jumalan nimeä kunnioittaen ja tunnustaen sen pyhyyden, se vaikuttaa siihen, minkälainen suhde meillä on Jumalaan.

Jumalan nimen väärinkäyttö taas etäännyttää meitä Jumalasta ja muuttaa todellisuuttamme vähemmän Jumalan valtakunnan kaltaiseksi. Se, miten puhumme Jumalasta, määrittää suhdettamme häneen. Aivan kuten ihmissuhteissakin.

Se, että Jumala kieltää meitä käyttämästä hänen nimeään väärin, ei kuitenkaan saa johtaa siihen, ettemme uskalla lausua hänen nimeään lainkaan. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa näin: "Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa." Joh.14:12-13

Jumala on luvannut, että saamme huutaa hänen nimeään, kun tarvitsemme apua. Saamme uskoa, että Jeesuksen nimessä voi tapahtua ihmeitä. Silloin, kun Jumalan nimeä käytetään hänen tahtonsa mukaan, se on oikeassa käytössä.

Meillä on rakastava ja armollinen Jumala, joka haluaa, että lähestymme häntä. 1. Johanneksen kirjeessä sanotaan seuraavasti: "Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: Me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme."

Jumala on Isämme ja meidät on kasteessa kutsuttu nimeltä hänen lapsikseen. Nimi on siis merkityksellinen asia myös meille. Jumalan lapsina saamme tuoda kaikki asiamme hänelle.

Meidän Jumalamme ei ole epämääräinen hahmo avaruudessa, eikä etäinen patsas tai kuva. Jumalallamme on nimi, oikeastaan monia nimiä, ja me saamme kutsua häntä nimeltä. Jumala on pyhä ja salattu, mutta hän on myös meille tuttu ja meitä lähellä.

"Kiittäkää Herraa, huutakaa avuksi hänen nimeään, kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan! Laulakaa hänelle, ylistäkää häntä, kertokaa hänen ihmetöistään. Ylistäkää hänen pyhää nimeään! Iloitkoot kaikki, jotka etsivät Herraa! Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa, etsikää aina hänen kasvojaan." 1.Aik.16:8-11