29.1.09

Älä varasta

Ensimmäisen käskyn kohdalla oli puhe siitä, kuinka ihmisen jumala on se, mihin hän turvaa. Yksi yleisimmistä epäjumalistamme on raha ja omaisuus. Varallisuus luo tiettyä, jossain määrin valheellistakin turvallisuuden tunnetta. Olemme helposti taipuvaisia turvaamaan liikaakin siihen, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Vaikka rahalla saakin ostettua paljon elämää helpottavia ja mukavammaksi tekeviä asioita, ei siitä ole elämän perusturvaksi, sillä se on katoavaista.

"Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi." Matt.6:19-21

Evankelista Kalevi Lehtinen on kertonut, kuinka häntä haastateltiin Biafran nälänhädän aikaan ja toimittaja kysyi, mitä hyödyttää puhua Jumalasta, kun suuret ihmisjoukot ovat kuolemassa nälkään. Lehtinen kertoo rukoilleensa Jumalalta viisautta ja vastasi lopulta toimittajalle suunnilleen näin (lainaan ulkomuistista): Maailmassa riittää kyllä ruokaa kaikille, kyse on siitä, kuinka se jaetaan. Me ihmiset olemme luonnostamme itsekkäitä ja haalimme ruokaa ja muita rikkauksia itsellemme sen sijaan, että jakaisimme niitä kaikille tarvitseville. Jumala taas on rakkaus, ja jos hän saa vaikuttaa meissä, opimme jakamaan omastamme, jolloin kenenkään ei tarvitsisi kuolla nälkään ja puutteeseen.

Toiselta varastaminen ei ole vain sitä, että viemme jotain, joka on hänen, vaan myös sitä, ettemme jaa siitä, mitä meillä on, vaikka meillä olisi ylimääräistäkin. Se on oman hyödyn ajamista toisten kustannuksella, tavaran asettamista ihmisen edelle. Usein varastamme huomaamattamme, sillä nykyisessä maailmassa tekojemme vaikutukset ulottuvat jopa toiselle puolelle maapalloa. Jokapäiväiset valintamme vaikuttavat paitsi esimerkiksi siihen, saavatko kaukomaiden banaaninviljelijät tai tehdastyöläiset kunnollista palkkaa, myös siihen, minkälainen maailma tuleville sukupolville on tarjolla.

Pienten valintojen ja niiden kauaskantoisten seurausten kanssa olemme rajallisen käsityskykymme vuoksi kovin avuttomia. Siksi meidän on syytä nostaa katseemme omista teoistamme ja tekemättä jättämisistämme Häneen, joka on luvannut huolehtia meistä, myös ruumiillisista tarpeistamme. Meidän ei tarvitse hankkia elantoamme eikä turvaa elämäämme toisia riistämällä tai toisilta varastamalla, sillä meidän taivaallisella Isällämme on rajattomasti hyvyyttä annettavanaan.

"Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet? Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.

Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." Matt.6:25-34

19.1.09

Älä tee aviorikosta

Lueskelin joskus kirjaa, jossa tutkittiin Raamatun kuvaa sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta. Kirja tarjosi minulle oivalluksen liittyen luomiskertomukseen. Siellä nimittäin lukee näin: "Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." 1.Moos.1:27 Ensimmäiset ihmistä määrittävät sanat liittyvät sukupuoleen ja siihen, että ihminen on Jumalan kuva, siis jollakin tapaa Jumalaa muistuttava.

Se, että sukupuolisuus mainitaan heti kärkeen on merkittävä asia, ihmistä ei määritellä kykyjen tai heikkouksien, vaan vastakohtaisuuden kautta. Meidät on luotu elämään suhteessa toiseen, joka on meihin verrattuna erilainen. Ihmisenä oleminen on vastapäätä olemista, silmiin katsomista. Vastapäätä toista ihmistä ja Jumalaa.

Seksuaalisuus on meissä hyvin syvällä, jo luomisesta lähtien. Tuo valtava kaipuu lähelle, yhteyteen, määrittää meitä ihmisinä. Se myös antaa meille jotain kuvaa siitä, minkälaista on täydellinen yhteys Jumalaan. Rakastuminen ja seksuaalinen yhteyshän tuntuu parhaimmillaan suorastaan taivaalliselta.

Kun meidät kerran on luotu tähän yhteyteen, on Jumala nähnyt hyväksi suojella sitä. Sen vuoksi meillä on kuudes käsky: Älä tee aviorikosta. Sen tarkoitus on suojella tätä Jumalan siunaamaa liittoa sekä ulkopuoliselta uhalta että suhteen osapuolten harha-askelilta. Kyse ei siis ole vain siitä, ettei puolisoaan saa pettää, vaan myös siitä, ettei saa pyrkiä hajottamaan toisten parisuhdetta.

Elokuvien, tv-sarjojen ja median kautta saamme usein kuulla romansseista, jotka ovat syntyneet toisen osapuolen ollessa naimisissa tai jos ei naimisissa, niin parisuhteessa kuitenkin. Näissä tarinoissa on sisäänrakennettuna ajatus siitä, että jokainen ihastus on ruokkimisen arvoinen. Ihastus tulkitaan siten, että sen kohteen täytyy olla omaa kumppania sopivampi tai parempi, ei kai ihastusta muuten syntyisi. Siksi olemassaoleva suhde uhrataan uuden huuman kokemiseksi.

Kuitenkaan huuma ei kestä loputtomasti. Pitkän parisuhteen aikana kumpikin osapuoli ehtii löytää monta uutta ihastusta ja toivottavasti myös ihastua omaan kumppaniinsa uudelleen. Ihastuminen on luonnollinen ja inhimillinen reaktio uusia asioita ja ihmisiä kohdattaessa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ihastuksen kohde olisi sen oikeampi tai parempi kumppani kuin ihminen, joka on kulkenut vierellä monta vuotta. Suhteen edetessä tunteet muuttuvat, ehkä vähemmän kiihkeiksi, mutta toisaalta vakaammiksi. Suhteen muuttuminen ei kuitenkaan tee siitä vähemmän arvokasta, eikä oikeuta hyppäämään uuden ihastuksen kelkkaan.

Jeesus opettaa avioliitosta näin:"Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." Matt.19:4-6

Avioliitto on tarkoitettu kestämään, myös niitä hetkiä, kun toisen naama ei miellytä tai tunteet näyttävät tyystin viilenneen. Inhimilliseen elämään toki kuuluu rikkinäisyys, myös perheiden ja avioliittojen rikkoutuminen. Niissä tilanteissa tarvitaan armoa, itseä ja toisia kohtaan. Tämä todellisuus ei kuitenkaan saisi lannistaa meitä niin, että luovumme elinikäisen liiton ihanteesta kokonaan.

"Ja mies sanoi:Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani." 1.Moos.2:23

1.1.09

Älä tapa.

Viides käsky on yleensä päässyt kultasijalle, kun olen kysynyt rippikoululaisilta, mikä käskyistä on helpoin noudattaa. Se vaikuttaa yksinkertaiselta, harvapa meistä ihan vakavissaan aikoo ketään tappaa, saati sitten toteuttaa aikeensa. Mutta mitä enemmän tämän käskyn merkitykseen pureutuu, sitä vaikeammaksi sen noudattaminen käy.

Jumala on luonut meidät ja kaiken muun elämän. Hän on elämän lähde ja ylläpitäjä. Siksi kuuliaisuus Jumalalle tarkoittaa elämän kunnioittamista. Jumalan kuvan vahingoittaminen tavalla tai toisella rikkoo viidettä käskyä vastaan. Tappaminen voi olla paljon muutakin kuin toisen hengen konkreettinen riistäminen. Voimme tuhota toista ihmistä paitsi fyysisellä väkivallalla, myös henkisesti ja hengellisesti.

Jeesuksen eettinen opetus on tiukkaa. "Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen." Matt.5:21-22

Toisen solvaaminen, pahan toivominen lähimmäiselle tai ylimielisyys ovat kaikki rikkomuksia viidettä käskyä vastaan. Tämän käskyn kohdalla olemme synnin ytimessä, sillä synti houkuttaa meitä toimimaan vastoin elämää sen sijaan, että puolustaisimme sitä. Synti saa meidät toimimaan lähimmäisellemme vahingoksi oman hyötymme kasvattamiseksi.

Jumala on luonut meidät rakkaudessaan ja haluaa, että rakastamme toisiamme ja pidämme huolta toisistamme sen sijaan, että yritämme edetä kyynäpäätaktiikalla. Hän ei kuitenkaan jättänyt tätä meidän harteillemme, koska tietää, että olemme erehtyväisiä. Siksi Jumala tuli ihmiseksi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." Joh.14:6.

Jumala suojelee elämäämme, myös suojaamalla meitä toisiltamme. Hän ei kuitenkaan tyydy siihen, että luo meidät elämään ja ylläpitää elämäämme tässä maailmassa. Hän lupaa meille myös ikuisen elämän, saamme syntyä uudesti elämään, jossa ei ole kipua, kärsimystä, murhetta, elämään, jossa emme enää tarvitse tätä, emmekä muitakaan käskyjä.

"Jumala itse on heidän luonaan,ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." Ilm.21:3-4