Olen joskus kuullut sanottavan, etteivät läheisimpiä ihmisiä lopulta ole ne, joiden kanssa voi puhua kaikesta, vaan ne, joiden kanssa voi olla hiljaa. Tässä piilee kokemukseni mukaan syvä oivallus. Puolituttujen ja hyvienkin kavereiden kanssa käy niin, että hiljaisuus täytyy täyttää puheensorinalla. Harvassa ovat ne ihmiset, joiden seurassa voi olla hiljaa vaivaantumatta.
Sama pätee myös suhteessamme Jumalaan. Helposti pulputamme Jumalalle omia asioitamme pitkän listan ja lykkäämme perään äkkiä aamenen, ettei jäisi tilaa kiusalliselle hiljaisuudelle. Kuitenkin peitämme omalla pulinallamme helposti Jumalan äänen. Jos emme malta olla hänen edessään hiljaa, emme myöskään kuule, mitä hän haluaisi sanoa meille.
Hiljaisuus kahden ihmisen välillä tuntuu usein vaikealta siksi, että olemme hiljaisuudessa jollain tavalla alastomampia kuin puheensorinan keskellä. Puheella on helpompi pitää yllä kulisseja ja erilaisia suojamuureja, mutta hiljaisuudessa olemme tässä suhteessa aseettomia. Hiljentyminen Jumalan edessä on vaikeaa juuri tästä syystä, sillä Jumala näkee paljon syvemmälle meihin kuin kukaan ihminen.
Jumalan kaiken näkevä katse voi tuntua pelottavalta. Ajatus siitä, että on joku, joka näkee myös kaiken sen, mitä yritämme peittää, voi olla raskas. Kuitenkin juuri tämän katseen alla saamme vapautua kaikesta siitä, mitä piilottelemme ja olla turvassa ilman suojamuureja ja kulisseja. Jumala katsoo meitä rakkauden silmin, eikä käännä katsettaan meistä koskaan pois.
"Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.
Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.
Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?
Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.
Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon",
sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.
Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut."
Ps.139:1-16
14.8.09
6.8.09
Luikerteleva riesa
Joka kesä opetan rippileireillä mitä on synti. Tai yritän opettaa. Kovin tiukassa näyttää olevan käsitys, että synti on vain tekoja ja näin ollen paitsi määriteltävissä, myös poistettavissa. Rippikoululaiset välillä lähes suuttuvat, kun sanon suoraan heidän olevan syntisiä. Kukapa siitä pitäisi.
Jos synti olisikin vain tekoja, se olisi mahdollista työntää elämästämme pois. Vain heikoimmat, ne, jotka eivät pystyisi noudattamaan huolella laadittuja sääntöjä, jäisivät syntisiksi. Ikävä kyllä synti ei ole niin yksinkertaisesti karsittavissa meistä pois, sillä se on voima, joka vaikuttaa meissä ja saa meidät toimimaan Luojamme tahtoa ja luomistarkoitusta vastaan.
Syntiä ei liene vaikea löytää omasta elämästään, jos on tosiaan valmis avaamaan silmänsä. Ei tarvitse kuin katsoa sitä, kuinka käyttää aikansa. Kuinka usein tv-ohjelma, internetissä maleksiminen tai muu turha ja henkiseltä ja hengelliseltä ravintoarvoltaan olematon asia ajaakaan rukouksen ja Raamatun lukemisen, Jumalan läsnäolossa olemisen ja myös ihmisten välisen yhteyden edelle.
Se, että synti on voima, ei pelkkiä tekoja, tekee siitä hyvin sitovan. Se luikertelee vaivihkaa sisimmässämme kuin käärme paratiisissa ja ulottaa lonkeroitaan jokaiseen elämämme osa-alueeseen. Synti saa käännettyä hyvätkin asiat kahlitseviksi ja häpeää aiheuttaviksi, jolloin alamme kätkeä elämäämme ja itseämme ja elää pimeydessä sen sijaan, että tulisimme valoon.
Synti houkuttelee meidät sortumaan kiusauksiin ja kääntää Jumalan antamat lahjat päälaelleen. Se saa meidät piiloutumaan niin kuin Aatami ja Eeva piiloutuivat Edenin puutarhassa rikottuaan Jumalan tahtoa vastaan. Juuri häpeä on synnin vahvin ase, sillä ainoa keino, jolla voimme vapautua synnistä, on tuoda kaikki se, mitä se meidän elämässämme vaikuttaa, valoon, Jumalan eteen.
Niin kauan kuin keskitymme itseemme ja omaan kykenemättömyyteemme synnin voittamisessa, me jäämme sen valtaan ja se syö koko elämämme. Jos sen sijaan katsomme Jumalaan, joka tuli ihmiseksi sovittamaan syntimme ja turvaudumme Jeesuksen sovitustyöhön ja Jumalan armoon, me saamme elää valossa pimeyden ja häpeän sijaan.
Jos synti olisikin vain tekoja, se olisi mahdollista työntää elämästämme pois. Vain heikoimmat, ne, jotka eivät pystyisi noudattamaan huolella laadittuja sääntöjä, jäisivät syntisiksi. Ikävä kyllä synti ei ole niin yksinkertaisesti karsittavissa meistä pois, sillä se on voima, joka vaikuttaa meissä ja saa meidät toimimaan Luojamme tahtoa ja luomistarkoitusta vastaan.
Syntiä ei liene vaikea löytää omasta elämästään, jos on tosiaan valmis avaamaan silmänsä. Ei tarvitse kuin katsoa sitä, kuinka käyttää aikansa. Kuinka usein tv-ohjelma, internetissä maleksiminen tai muu turha ja henkiseltä ja hengelliseltä ravintoarvoltaan olematon asia ajaakaan rukouksen ja Raamatun lukemisen, Jumalan läsnäolossa olemisen ja myös ihmisten välisen yhteyden edelle.
Se, että synti on voima, ei pelkkiä tekoja, tekee siitä hyvin sitovan. Se luikertelee vaivihkaa sisimmässämme kuin käärme paratiisissa ja ulottaa lonkeroitaan jokaiseen elämämme osa-alueeseen. Synti saa käännettyä hyvätkin asiat kahlitseviksi ja häpeää aiheuttaviksi, jolloin alamme kätkeä elämäämme ja itseämme ja elää pimeydessä sen sijaan, että tulisimme valoon.
Synti houkuttelee meidät sortumaan kiusauksiin ja kääntää Jumalan antamat lahjat päälaelleen. Se saa meidät piiloutumaan niin kuin Aatami ja Eeva piiloutuivat Edenin puutarhassa rikottuaan Jumalan tahtoa vastaan. Juuri häpeä on synnin vahvin ase, sillä ainoa keino, jolla voimme vapautua synnistä, on tuoda kaikki se, mitä se meidän elämässämme vaikuttaa, valoon, Jumalan eteen.
Niin kauan kuin keskitymme itseemme ja omaan kykenemättömyyteemme synnin voittamisessa, me jäämme sen valtaan ja se syö koko elämämme. Jos sen sijaan katsomme Jumalaan, joka tuli ihmiseksi sovittamaan syntimme ja turvaudumme Jeesuksen sovitustyöhön ja Jumalan armoon, me saamme elää valossa pimeyden ja häpeän sijaan.
Subscribe to:
Posts (Atom)