28.7.08

Toimettomuuden sietämätön keveys

Kun kesälomakausi on kuumimmillaan, kuulee monen toteavan, että lomalle asettautuminen vie aikaa. On hankalaa rauhoittua, rentoutua ja levätä, jos on tottunut juoksemaan pää kolmantena jalkana ja huolehtimaan jatkuvasti monista asioista. Töistä ja niiden tuomasta tärkeyden tunteesta on vaikea luopua. Onneksi lomallekin saa mukaan kännykän ja sähköpostin. Voi olla tavoitettavissa, kun ei siellä töissä kuitenkaan pärjätä ilman...vai pärjätäänkö?

Jos töistä osaakin irrottautua, ovat lomalla edessä uudenlaiset haasteet. Lomalla täytyy saada elämyksiä ja kokemuksia. Täytyy olla kerrottavaa, kun palaa töihin. Iloisia muistoja hyvästä lomasta. Lomalla on hyvää aikaa siivota komerot, lukea rästiin jääneet kirjat, katsoa digiboksiin tallennetut dokumentit ja laatuelokuvat. Myös lomasta tulee helposti suoritus.

Olemme sisäistäneet vahvasti vaatimuksen olla tuottavia. Töissä täytyy saada tulosta aikaan, samoin lomalla. Loman täytyy tuottaa hyvää mieltä, elämyksiä, muistoja, valokuvia albumiin tai facebookiin. Näkyviä merkkejä siitä, että MINÄ OLEN OLLUT LOMALLA!!!

Jeesus sanoo: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." Matt.11:28

Tämä pätee varmasti myös loman uuvuttamiin.

25.7.08

Enkeleitä, onhan heitä

Olen ennenkin kirjoittanut tänne musiikista ja pohtinut, mikä on hengellistä musiikkia ja mikä ei. Nyt tahdon esitellä vanhan laulun, johon törmäsin pitkästä aikaa. Se kertoo mielestäni kauniisti inhimillisestä elämästä, yhteyden kaipuusta ja siitä, kuinka enkelit tulevat välillä ihmishahmoisina meitä auttamaan.

Enkeleitä toisillemme

Toinen toistaan huonompi ihminen
Kaipaa rakkautta kuitenkin
Silloin särkynyt sielumme syntinen
Löytää toisestansa enkelin

Sä tulit suruinesi savuiseen kuppilaan
Miltein kyyneleitä silmissäs näin
Jäimme yhdessä huoliamme hukuttamaan
Joku katsoi meitä ylhäältä päin

Ollaanko enkeleitä toisillemme
Siipiesi suojaan saanko painaa pään
Jos oomme enkeleitä toisillemme
Saamme rakkautemme kestämään

Ollaanko enkeleitä toisillemme
Kai sinut ikuisesti pitää saan
Jos oomme enkeleitä toisillemme
Emme muuta enää kaipaisikaan

Vaikka sinut syliini painaisin
Voin olla kaukana jossakin
Mutta palaan varmasti rakkahin
Vaivuin hetkeksi muistoihin

Minä kerran sinua jos loukkasin
Tyhmyyttäni sinut melkein menetin
Sitä anteeksi pyytää nyt tahtoisin
Sulta rakkaani viimeinkin

Ollaanko enkeleitä toisillemme...

-Jope Ruonansuu

"Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: "Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan."
Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen."
Ps.91:1-2, 4, 11-12

10.7.08

Rukoile ja työtä tee

Rukoile ja työtä tee, muu Luojalle jää.
Ajallansa työsi kantaa saa hedelmää.
Vaikka oma voimasi on vaatimaton,
vierelläsi voimallinen Jumala on.

- Anna-Mari Kaskinen

Edellinen runonpätkä on kolmas säkeistö laulusta Evankeliumi, jota lauletaan rippileireillä ja seurakunnan nuortentoiminnassa muutenkin paljon. Tuo säkeistö on avautunut minulle viime aikoina aivan uudella tavalla.

Rippileirillä opettaessa törmää usein omien kykyjensä ja voimiensa vähyyteen. Kun itse pyörii opiskelujensa puolesta käsitteiden abstraktissa maailmassa ja yhtäkkiä pitäisi selittää 15-vuotiaalle selkeällä suomenkielellä, mitä tarkoittaa syntien sovitus tai lunastus, tuntuu, etteivät rahkeet riitä lähellekään.

Kun sitten lukee nuorten oppimispäiväkirjoista, kuinka asenne uskoa kohtaan on muuttunut tai jopa, kuinka oma usko on vahvistunut rippileirin aikana, ei voi kuin ihmetellä, miten omat sekavat selitykset ovat voineet johonkuhun vaikuttaa sillä tavoin. Kunnes tajuan: eivät minun selitykseni ole nuorten sydämiä avanneet, vaan asialla on ollut Jumalan Pyhä Henki.

Kunpa niissä epätoivon hetkissä, kun oma tieto ja taito tuntuu olemattomalta, muistaisi sen, että oikeasti sitä työtä tekee Jumala, joka on Kaikkivaltias. Itse olen vain työkalu Luojan kädessä.

"Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte." Joh.15:16

"Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan." 1.Kor.15:58