Kiirastorstai

Jeesus pesee opetuslasten jalat

1 Pääsiäisjuhla oli jo tulossa, ja Jeesus tiesi, että oli tullut se hetki, jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo. Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.

2 He olivat kokoontuneet aterialle, ja Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen. 3 Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. 4 Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. 5 Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.

6 Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?" 7 Jeesus vastasi: "Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät." 8 Pietari sanoi hänelle: "Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!" Jeesus vastasi: "Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani." 9 Silloin Simon Pietari sanoi: "Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää." 10 Tähän Jeesus vastasi: "Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.* Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki." 11 Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita.

12 Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille:
"Ymmärrättekö te, mitä teille tein? 13 Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen. 14 Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. 15 Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille. 16 Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. 17 Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.18 "Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: 'Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.' 19 Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen.

Kiirastorstain evankeliumitekstissä Jeesus pesee opetuslastensa jalat ennen kuin he käyvät juhla-aterialle. Jalkojen pesu kertoo meille eleenä nöyryydestä, siitä, miten Jumalan Poika asettuu palvelijan paikalle, toisten jalkojen juureen.

Kertomus ei kuitenkaan avaudu meille koko merkityksessään, ellemme tunne tuon ajan tapoja. Ajanlaskumme alun juutalaisuudessa, kuten nykyäänkin esimerkiksi arabikulttuurissa, jalkoja pidettiin epäpyhinä ja -puhtaina. Jalkapohjat olivat ihmisen likaisin osa. Jalkapohjien näyttäminen toiselle oli loukkaavaa. Aikuiset ihmiset eivät koskaan juosseet, sillä silloin he olisivat tulleet vauhdikkaasti esitelleeksi kaikkein saastaisimman osan itsestään.

Kertomuksessa Jeesus toteaa olevansa Herra ja opettaja, toisin sanoen oppilaitaan ylempänä. Silti hän nöyrtyy pesemään opetuslastensa jalat sen sijaan, että asettuisi asemansa nojalla itse palveltavaksi. Hän ei toiminut aterialla vain isäntänä, vaan otti tehdäkseen työn, joka kuului orjille, jalkojen pesemisen. Jeesus halusi puhdistaa sen, mikä pyrittiin häpeillen pitämään piilossa, sen, mitä pidettiin kaikkein likaisimpana.

Kun opetuslapset ihmettelevät Jeesuksen toimia, hän toteaa tekevänsä sen esimerkkinä heille. Myös Jeesuksen seuraajien tulee palvella toisiaan, nöyrtyä toisten hyväksi. Korkea-arvoisin ei olekaan se, joka on palveltavana, vaan se, joka palvelee. Kuten monessa muussakin Raamatun kertomuksessa, Jeesus osoittaa tässäkin, että taivaan arvojärjestys on erilainen kuin meidän ihmisten. Jumalan valtakunnassa ei meidän saavutuksillamme tai pätevyydellämme pitkälle pötkitä, sillä siellä ratkaisevaa on rakkaus.

Viimeisellä ateriallaan Jeesus palveli opetuslapsiaan. Hän pesi heidän jalkansa ja tarjosi heille juhla-aterian. Järisyttävin kuva Jeesuksen rakkaudesta on se, että samalla aterialla, Jeesuksen palveltavana, oli myös Juudas Iskariot, joka oli myöhemmin samana iltana kavaltava Jeesuksen viranomaisille. Jeesus rakasti ja palveli yhtä paljon kaikkia seuraajiaan, myös sitä, jonka tiesi pettävän hänet.

Tuona samana iltana Jeesus myös asetti ehtoollisen. Se on meille paitsi muistona hänen rakkaudestaan ja kristittyjen yhteydestä, myös tilanne, jossa saamme tulla puhdistettavaksi kaikesta siitä, mikä meissä on likaisinta ja mitä me eniten häpeämme. Ehtoollispöydässä saamme tuoda kaiken saastamme Jeesuksen rakastavan katseen alle, jättää häpeämme hänelle ja jatkaa puhtain sydämin eteenpäin.

Tunnetta vai tekoja

Rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö ohjaavat meitä rakastamaan lähimmäistämme niinkuin itseämme ja tekemään hänelle, mitä tahtoisimme itsellemme tehtävän. Nuo kauniit ihanteet tuntuvat kuitenkin usein käytännössä vaikeilta toteuttaa. Läheisiä ihmisiä vielä auttaa ihan mielellään, ainakin, jos heidän ongelmansa ovat yksinkertaisia ratkaista. Mutta Raamattu opettaa meille, että jokainen ihminen on meidän lähimmäisemme. Olemme siis yhtä lailla velvoitetut rakastamaan lähikaupan kassaa, kulmakapakan kanta-asiakkaita ja sitä työ- tai opiskelupaikan besserwisseriä, joka haluaa aina olla oikeassa.

Meille syötetään jatkuvasti eri viestimissä kuvaa siitä, mitä rakkaus on. Useimmiten rakkaus kuvataan romanttisena huumana, jonka elokuvan loppuessa oletamme kestävän ikuisesti, koska tarina katkaistaan ennen huuman loppua. Siksi miellämme rakkauden helposti pelkäksi tunteeksi, ja vieläpä voimakkaaksi ja positiiviseksi sellaiseksi. Puhuuko Raamattu siis siitä, että meidän pitäisi katsoa ympärillämme olevia ihmisiä vaaleanpunaisten lasien läpi ja tuntea helliä tunteita heitä kohtaan?

Romanttinen kiiltokuva rakkaudesta antaa meille sen mallin, että ensin on tunne ja sitä seuraavat teot. Kun rakastumme tai rakastamme, alamme osoittaa rakkauttamme kauniin sanoin ja elein. Väitän kuitenkin, että rakkaus saattaa välillä toimia pikemmin päinvastoin. Minun on vaikea tuntea mitään hellää kadulla makaavaa ja haisevaa miestä kohtaan. Jos siis tekoni riippuvat tunteistani, tulen tuskin auttaneeksi häntä. Jos sen sijaan otan vakavasti Raamatun käskyt, tiedän, että velvollisuuteni on auttaa. Rakkaudesta tulee silloin jotain enemmän kuin hilpeä fiilis. Siitä tulee elämääni ohjaava ja kannatteleva periaate.

Suurinta rakkautta ei ole se, että teemme sitä, mikä meille on mieluista. Suurempaa rakkautta on se, että tingimme omasta mukavuudestamme ja teemme - vaikka vastentahtoisestikin - jotakin hyvää toiselle ihmiselle. Oli se sitten kadulla makaavan nostamista pystyyn tai kaikkitietävän kollegan hyväksymistä sellaisenaan. Kenties se, että valitsemme rakkauden toimintatavaksemme, saa meidät aikanaan myös sydämessämme rakastamaan lähimmäisiämme. Vastenmieliseltä tuntuneen kadulla makailijan pystyyn auttaminen saattaa saada meidät näkemään hänet ihmisenä. Tai ärsyttävän kaikkitietävyyden alta saattaa paljastua hyväksyntää kaipaava ja sen saatuaan miellyttävä työtoveri.

Rakkaus synnyttää kyllä tekoja, mutta teot voivat myös synnyttää rakkautta.

"Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa." 1.Joh.3:16-18