Pyhän Hengen temppeleitä

Muistan lapsuudestani laulun, jossa sanottiin: Tiedätkö, tiedätkö, temppeli oot? Sä olet Pyhän Hengen temppeli! Laulun taustalla ovat Paavalin sanat: ”Ettekö te tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? -- Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä temppeli olette te.” (1.Kor.3:16-17) Mitä sitten tarkoittaa, että olen Pyhän Hengen temppeli? Pitäisikö minun olla jotenkin erityisen pyhä tai puhdas, elää moitteetonta elämää?

Temppeleitä rakennetaan Jumalan kunniaksi, koska haluamme ylistää ja palvella häntä ja tarvitsemme paikan siihen. Minun olisi siis Jumalan temppelinä tuotettava Jumalalle kunniaa. Pitäisikö minun siis laulaa ylistyslauluja aamusta iltaan tai huutaa kaduilla: Jeesus on Herra! Vai voinko olla kunniaksi Jumalalle jollakin muulla tavoin?

Jeesus opettaa meitä rakastamaan lähimmäisiämme, sekä niitä, joista pidämme, että niitä, joiden kanssa meidän on vaikea tulla toimeen. Rakkauden osoittaminen muille ihmisille on Jumalan luomistyön – ja siis myös Luojan itsensä kunnioittamista. Rakastamalla ihmisiä, myös silloin, kun he eivät sitä ansaitse, teemme Jumalan rakkautta näkyväksi elämässämme.

Jeesus sanoo: Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle. (Matt.25:40) Osoittamalla rakkautta niille, jotka sitä tarvitsevat, osoitamme siis rakkautta Jeesukselle.

Se, että olemme Jumalan temppeli, tarkoittaa siis, että olemme näkyvä merkki Jumalan olemassaolosta ja toiminnasta ja toivottavasti myös hänen rakkaudestaan. Kristittyjen tulisi olla temppeli, jonka luo apua tarvitsevat voivat tulla ja heitä autetaan. Temppeli, joka olemassaolollaan julistaa evankeliumia.

Temppelit ja kirkot ovat usein hienoja ja kauniita. Meidän ei kuitenkaan tarvitse kuorruttaa itseämme kullalla tai muilla kalleuksilla. Jumalan temppelin tulee huolehtia itsestään, niin ruumiistaan, mielestään kuin hengestäänkin niin, että olisi kunniaksi Jumalalle. Kun Jumala saa vaikuttaa minussa, rukouksen, Raamatun ja ehtoollisen kautta, minusta tulee todella Jumalan temppeli, jonka kautta hän näyttäytyy maailmalle. Jumalan temppelin kauneus kumpuaa siitä, että se ylistää Jumalaa.

Maailman vahvin nainen

Olen huono kestämään heikkoutta, sitä, että joku ei osaa, tiedä, jaksa tai pysty. Minusta on tukalaa katsella epävarmaa, pelokasta ihmistä, tai ihmistä, joka ei saa elämäänsä järjestykseen, vaan sotkee sitä aina vain pahempaan solmuun. Erityisen vaikeata minun on kohdata sitä, että olen itse heikko, osaamaton ja kykenemätön kovin moneen asiaan. En jaksa tehdä niin paljon, kuin odotan jaksavani. En osaakaan kaikkea niin hyvin kuin haluaisin uskotella. En ole se ihanneihminen, joksi yritän niin vimmaisesti tulla.

Apostoli Paavali sanoo toisessa kirjeessään korinttilaisille seuraavasti: ” Mutta hän on vastannut minulle: ” Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Sen tähden ylpeilen mieluummin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. -- Juuri heikkona olen voimakas.”

Kummallinen näkökulma, heikkona olen voimakas. Mitä se oikeastaan tarkoittaa, eikö heikko ole aina heikko, turha kai sitä on selittämällä yrittää muuttaa. Jumalan näkökulma onkin meistä kummallinen. Hän ei arvosta voimia, taitoja tai tietoja, vaan sitä, että annamme Hänelle tilaisuuden näyttää voimansa meissä. Tämä tuntuu epäreilulta, eikö Jumala arvosta sitä, että yritän tulla paremmaksi ihmiseksi ja ponnistelen jaksaakseni täyttää itseni ja muiden asettamat vaatimukset. Eikö Jumalaa kiinnosta minun tekemiseni?

Toki häntä kiinnostaa, kiinnostaa jopa niin paljon, ettei hän halua minun, tai kenenkään meistä ponnistelevan yksin. Jumala haluaa antaa meille kaiken sen, mitä tarvitsemme, voimat, taidot ja tiedot. Itse asiassa, kaikki, mitä meillä on, on peräisin Jumalalta, alkaen elämästämme. On tuskallista todeta olevansa avuton ja voimaton, mutta sen tunnustaminen antaa meille mahdollisuuden kokea jotain suurempaa, Jumalan voiman meissä.
”Sen tähden ylpeilen mieluummin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.” 2.Kor.12:9

Maratonilla maailman ympäri

Minulla on kiire. Aina. Kiire kouluun, kiire kotiin. Kiire lukea, kiire siivota, kiire hoitaa kaikki asiat, sillä ne täytyy hoitaa, nyt, heti, ei ole aikaa odottaa.

Mihin minulla lopulta on kiire? Ovatko kaikki huolehtimani asiat todella niin tärkeitä, että niiden takia kannattaa juosta hiki päässä? Tuskin. Olen huomannut, että kiire ei ole vain kalenterissani, se on sisälläni. Kerään yhä uusia asioita hoidettavakseni, jotten tuntisi itseäni turhaksi. Se, että on kiire, tarkoittaa, että on tärkeä ihminen. Tärkeillä ihmisillä on paljon menoja. Tärkeitä ihmisiä tarvitaan koko ajan jossain. Tärkeillä ihmisillä ei ole aikaa hukattavaksi.

On kammottavaa todeta, kuinka sisäinen kiire saa mielen juoksemaan silloinkin, kun ei oikeastaan ole pakko tehdä yhtään mitään. Meihin on iskostettu ihanne, jonka mukaan ihmisen pitää lunastaa arvonsa tekemällä. Ollakseen tärkeä täytyy tehdä paljon. Tullakseen nähdyksi täytyy osallistua ja panostaa. Elämä on lyhyt ja siinä pitää ehtiä mahdollisimman paljon. Siksi on kiire opiskella ja valmistua, kiire luoda uraa, kiire perustaa perhe. Täytyy olla nopea, jotta ehtii saavuttaa tarpeeksi, tulla tärkeäksi.

Saarnaajan kirjassa sanotaan näin: ”Mitä hyötyä on vaivannäöstä sille, joka työtä tekee? Olen katsellut kaikkea aherrusta, jonka Jumala on antanut ihmisille heidän rasituksekseen. Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua. -- Minä oivalsin, että kaikki, minkä Jumala tekee, pysyy ikuisesti. Siihen ei ole lisäämistä eikä siitä vähentämistä.” (Saarn.3:10-11,14)
Jumala on antanut meille kaikkea hyvää, mutta me haluamme saavuttaa itse, emme saada lahjaksi. Yritämme turhaan lisätä hyvinvointiamme ja arvoamme ohittaen sen, että kaikki hyvä mitä meillä ja meissä on, on Jumalan lahjaa meille. Meidän ei tarvitse säätää ja häslätä, uuvuttaa itseämme turhalla tohinalla.

Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa näin: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt.11:28) Lisäksi hän sanoo: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha.” (Joh.16:33)
Jumala ei halua, että juoksemme läpi elämän. Hän haluaa tarjota meille levon ja rauhan. Hän haluaa poistaa sisäisen kiireemme ja kertoa meille, ettei arvomme riipu siitä mitä, tai miten paljon me teemme. Olemme arvokkaita siksi, että Jumala on rakkaudessaan luonut meidät. ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.” (Ps.139:13-14)