23.12.08

Seimellä

Minun on ollut vaikeampi löytää juhlan kristillistä sanomaa jouluna kuin pääsiäisenä. Joulu on niin monella maulla kuorrutettu, että ytimen esiin kaivaminen on työläämpää kuin pääsiäisenä.

Lisäksi jouluun sisältyy enemmän hässäkkää, korttien lähettämistä, lahjojen hankkimista/valmistamista, ruokien ja muiden kanssa hyörimistä. Pääsiäisenä on helpompaa rauhoittua ristin ja tyhjän haudan ääreen. Pääsiäisenä Jeesus tuntuu tekevän jotain merkittävää, kun taas jouluna hän syntyy niin kuin me kaikki, mitäpä ihmeellistä siinä nyt on.

Kuitenkaan meillä ei olisi pääsiäistä ilman joulua. Jeesus ei olisi voinut sovittaa syntejämme, eikä nousta kuolleista, jos hän ei ensin olisi syntynyt maailmaan. On huomionarvoista, ettei Jumala päättänyt hypätä suoraan aikuisuuteen, pikakelauksella kärsimään, kuolemaan ja nousemaan takaisin taivaaseen. Hän valitsi pidemmän, vaikeamman ja nöyremmän tien. Kaikkivaltias ja pyhä Jumala tuli pieneksi, rääkyväksi ja ryppyiseksi rääpäleeksi likaiseen talliin.

Pekka Simojoki on todennut, että Jeesus-lapsesta on helpompi puhua ja laulaa kuin aikuisesta Jeesuksesta. Vauva on pieni ja suloinen, eikä tunnu vaaralliselta. Seimen lapsi ei haasta meitä samalla tavalla kuin välillä kiivaastikin opettava ja meidän puolestamme kuolemaan valmis Jeesus.

Kuitenkin Jeesus oli jo vauvana niin vaikutusvaltainen, että Herodes koki hänet uhkana omalle kuninkuudelleen. Tosin meidän joulukuvaelmissamme ja -lauluissamme keskitytään usein enemmän aasien ympäröimään perhepotrettiin.

Kuitenkin Jeesus jo vauvana muutti ihmisten elämiä. Hänen äitinsä elämä mullistui täysin, samoin Joosefin. Vanha Simeon sai Jeesuksessa kokea saamansa lupauksen täyttymyksen, hän sai nähdä Herran ennen kuolemaansa. Myös paimenet saivat kokea ikimuistoisia asioita. Vai mitä sanotte taivaallisen sotajoukon ilmestymisestä ja enkelin ilmoituksesta, joka johti heidät vaatimattomaan talliin.

Vaikka Jeesus oli vain pieni ja avuton vauva, vanhempiensa hoivasta riippuvainen siinä kuin kuka tahansa ihmislapsi, hänessä oli jotain, joka sai niin paimenet, profeetat kuin maan viisaatkin kumartamaan häntä. Hänestä säteili Jumalan rakkaus, lähelle tuleva, itsensä ja oman kunniansa kieltävä, rinnalla kulkeva rakkaus.

Jumala rakastaa meitä niin paljon, että luopui kaikesta, mitä hänellä on ja tuli pieneksi ja haavoittuvaksi päästäkseen lähellemme. Mistä me olemme valmiita luopumaan rakkauden vuoksi?

"Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra." Luuk.2:10-11

10.12.08

Kunnioita isääsi ja äitiäsi

"Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa." 2.Moos.20:12

Kymmenen käskyn on sanottu tiivistyvän rakkauden kaksoiskäskyyn: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Matt.22:37-39
Ensimmäiset kolme käskyä käsittelevät suhdettamme Jumalaan, loput seitsemän keskittyvät ihmisten välisiin asioihin. Ne kertovat, mitä oikeastaan tarkoittaa lähimmäisen rakastaminen.

Ensimmäinen lähimmäisiimme liittyvistä käskyistä koskee perhesuhteita. Jumala käskee meitä rakastamaan vanhempiamme ja liittää siihen lupauksen, "että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa." Meille jokaiselle on annettu vanhemmat, joiden tehtävänä on paitsi huolehtia meistä, myös kasvattaa ja opettaa meitä. Vanhemmat tähtäävät lapsensa parhaaseen ja yrittävät suojella tätä vahingollisilta asioilta. Siksi jo pientä lasta kasvatetaan ja kielletään: ei saa työntää sormea pistorasiaan eikä kiivetä kirjahyllyyn.

Vanhempien tahto ei aina ole lapselle mieluinen. Monta kiukunpuuskaa syntyy siitä, kun lapselle asetetaan rajoja. Kuitenkin rajojen asettaminen on edellytys lapsen terveelle kasvulle. Rajat luovat turvallisuutta, on joku minua suurempi ja tietävämpi, jonka käsissä asiat viime kädessä ovat. Lapsi ei saa itse päättää kaikesta, koska on vielä liian pieni kantamaan vastuuta tekojensa seurauksista. Ymmärrys, vapaus ja vastuu kasvavat käsi kädessä.

Vanhemmat ovat myös ihmisiä, erehtyväisiä ja joskus pahastikin epäonnistuvia. On isiä ja äitejä, joilla ei ole voimaa tai kykyjä asettaa lapsen parasta etusijalle. Joskus myös oman lapsuuden haavat seuraavat mukana niin, etteivät vanhemmat kykene olemaan turvallisia aikuisia lapsilleen. Joskus lapsen on parempi olla muiden kuin biologisten vanhempiensa huomassa. Vanhemmuus voikin syntyä myös muuten kuin verisiteiden kautta. Viime kädessä aikuisilla on vastuu kaikkien lasten, ei vain omien biologisten jälkeläisten hyvinvoinnista.

"Joka kerran on äidiksi syntynyt, hän äiti on kaikkien lasten,
ja kaikkia maailman lapsia hän on painanut rintaansa vasten,
ja maailman lasten itkua hän on korvissaan alkanut kuulla,
sillä maailman lapset puhuvat hänen omien lastensa suulla."
- Anna-Mari Kaskinen

4. käsky ohjaa meitä paitsi rakastamaan, myös kunnioittamaan vanhempiamme. Me pidämme usein uusia asioita vanhoja parempina. Luotamme herkästi uusimpaan tutkimukseen ja tahdomme hankkia uusimmat kännykkä- tietokone- tai automallit. Vaikka kehitys sinänsä on hyvästä ja moni uusi asia entistä parempi, ei kaikkea vanhaa pidä hylätä. Uutuudenviehätyksen rinnalla on syytä kunnioittaa sitä tietämystä ja viisautta, mitä meitä edeltäneillä sukupolvilla on. Juuri meitä edeltäneiden elämä, kokemukset ja työ ovat synnyttäneet sen maailman, jossa nyt elämme. He ovat luoneet sen pohjan, jolle me nyt saamme elämäämme rakentaa.

Vanhempien kunnioittamisen vaatimus ulottuu myös niihin hetkiin, jolloin uskomme itse tietävämme heitä paremmin, kuinka asiat ovat. Meidän tulee kunnioittaa isäämme ja äitiämme myös silloin, kun heidän näkemyksensä tuntuvat aikansa eläneiltä tai kun he vanhuuden ja sairauksien myötä muuttuvat muistamattomiksi ja taantuvat lapsuuteen.

Käsky kunnioittaa isää ja äitiä sitoo meidät osaksi sukupolvien ketjua. Vaikka kuinka mielellämme korostamme yksilöllisyyttämme ja ainutlaatuisuuttamme, olemme silti osa jotakin suurempaa. Kannamme mukanamme pitkiä perinteitä, myös sukupolvelta toiselle siirtynyttä uskoa. Meidän tehtävämme on kunnioittaa sitä, mitä olemme saaneet ja vaalia sitä tulevia sukupolvia varten.

"Minä teen liiton teidän ja teidän jälkeläistenne kanssa -- Minä teen liiton ja annan teille lupaukseni: koskaan enää ei vedenpaisumus tuhoa kaikkea elävää, se ei koskaan enää hävitä maata." 1. Moos.9:9, 11

19.11.08

Muista pyhittää lepopäivä

Kolmatta käskyä on joskus luonnehdittu maailman ensimmäiseksi työaikalaiksi. Se muistuttaa meitä siitä, ettei työstä saa tulla elämän pääsisältö, aikaa on käytettävä muuhunkin, vaikka työ tuntuisi kuinka tärkeältä.

Työ on meille monella tapaa merkittävää. Se on paitsi elannon lähde, myös arvostuksen saamisen väline ja parhaimmillaan tapa käyttää meille annettuja lahjoja ja kykyjä. Työstä voi myös tulla liian tärkeä. Yhteiskunnallemme on tyypillistä se, että ihmisen arvoa mitataan hänen suoritustensa perusteella. Työssään menestyvä saa osakseen ihailua, kun taas työttömänä omasta tahdostaan tai siitä riippumatta oleva joutuu usein kokemaan häpeää.

On tärkeää, että muistamme pitää lepopäiviä. Vaikuttaa siltä, että levosta on tulossa luksusta. Lähes kaikilla on mahdollisuus ostaa itselleen hienon näköinen kännykkä tai taulutelevisio. Mutta aikaa ja sen tuomaa hyvinvointia ei kaikille tunnu riittävän.

Kolmas käsky ei kuitenkaan rajoitu siihen, että lepäämme työstä. Lepopäivä tulee pyhittää. Mutta onko kyse enää levosta, jos meidän täytyy pinnistää ja ponnistaa pyhittääksemme lepopäivän, veisata virsiä aamusta iltaan tai lukea Raamattua sivutolkulla?

Perinteinen lepopäivämme on sunnuntai ja siksi kirkoissa on sunnuntaisin tarjolla jumalanpalveluksia. Sana jumalanpalvelus saattaa johtaa meitä harhaan. Siitä saa helposti sen käsityksen, että kirkkoon mennään palvelemaan Jumalaa. Jotta Jumala tulisi oikein palvelluksi täytyy meidän osata uskontunnustus, veisata antaumuksella ja muistaa nousta seisomaan oikeissa kohdin. Tai sitten ei. Jumalanpalvelus tarkoittaa näet pikemminkin sitä, että siellä Jumala palvelee meitä.

Lepopäivän pyhittäminen ei tarkoita suorittamista. Sen pyhyys ei riipu meidän kyvystämme laulaa virsiä tai kärsivällisyydestämme Raamatun lukijoina. Lepopäivänä Jumala hoitaa meitä. Pyhä Henki pyhittää lepopäivämme, jos annamme hänelle siihen mahdollisuuden. Pyhyys ei synny rituaaleista, vaan Jumalan läsnäolosta. Jumala on lahjoittanut meille itsensä Jeesuksessa ja tuon lahjan saamme ottaa vastaan joka sunnuntai ehtoollisessa. Todellinen lepo on sitä, että hiljennämme mielemme ja sydämemme metelin ja annamme Jumalan lahjoittaa itsensä meille.
"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa." Joh.14:27

2.11.08

Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä

Jumala on pyhä, samoin hänen nimensä. Siksi sitä ei tule käyttää sellaisessa tarkoituksessa, joka sotii sen pyhyyttä vastaan. Emme saa kirota, manata tai uhota Jumalan nimessä, emmekä vannoa hänen nimeensä väärissä tarkoituksissa. Ylipäätään Jumalan nimeen vetoaminen tai Jumalan nimissä toimiminen oman edun tavoittelemiseksi halventaa ja loukkaa Jumalaa. Jumalan nimissä tulee edistää rakkautta, ei itsekkäitä päämääriä.

Jumalan nimi on korkein maailmassa, se ei ole mikä tahansa sana tai nimi, jota voi huudella, miten sattuu. Jumalan nimen halventamista on myös se, jos korotamme jonkun toisen nimen yhtä korkealle.

Joku on viisaasti sanonut, että sanat luovat todellisuutta. Se, mitä me puhumme, muuttaa elämäämme ja todellisuuttamme. Sama pätee myös Jumalan nimen käyttöön. Jos me käytämme Jumalan nimeä kunnioittaen ja tunnustaen sen pyhyyden, se vaikuttaa siihen, minkälainen suhde meillä on Jumalaan.

Jumalan nimen väärinkäyttö taas etäännyttää meitä Jumalasta ja muuttaa todellisuuttamme vähemmän Jumalan valtakunnan kaltaiseksi. Se, miten puhumme Jumalasta, määrittää suhdettamme häneen. Aivan kuten ihmissuhteissakin.

Se, että Jumala kieltää meitä käyttämästä hänen nimeään väärin, ei kuitenkaan saa johtaa siihen, ettemme uskalla lausua hänen nimeään lainkaan. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa näin: "Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa." Joh.14:12-13

Jumala on luvannut, että saamme huutaa hänen nimeään, kun tarvitsemme apua. Saamme uskoa, että Jeesuksen nimessä voi tapahtua ihmeitä. Silloin, kun Jumalan nimeä käytetään hänen tahtonsa mukaan, se on oikeassa käytössä.

Meillä on rakastava ja armollinen Jumala, joka haluaa, että lähestymme häntä. 1. Johanneksen kirjeessä sanotaan seuraavasti: "Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: Me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme."

Jumala on Isämme ja meidät on kasteessa kutsuttu nimeltä hänen lapsikseen. Nimi on siis merkityksellinen asia myös meille. Jumalan lapsina saamme tuoda kaikki asiamme hänelle.

Meidän Jumalamme ei ole epämääräinen hahmo avaruudessa, eikä etäinen patsas tai kuva. Jumalallamme on nimi, oikeastaan monia nimiä, ja me saamme kutsua häntä nimeltä. Jumala on pyhä ja salattu, mutta hän on myös meille tuttu ja meitä lähellä.

"Kiittäkää Herraa, huutakaa avuksi hänen nimeään, kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan! Laulakaa hänelle, ylistäkää häntä, kertokaa hänen ihmetöistään. Ylistäkää hänen pyhää nimeään! Iloitkoot kaikki, jotka etsivät Herraa! Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa, etsikää aina hänen kasvojaan." 1.Aik.16:8-11

26.10.08

Minä olen Herra, sinun Jumalasi

Puhuin edellisessä kirjoituksessani jotakin Jumalan tahdon noudattamisesta. Nyt aion pureutua siihen tarkemmin Kymmenen käskyn avulla, käsky käskyltä.

Suomessa on vahva rippikoulukulttuuri, sukupolvi toisensa jälkeen on päntännyt päähänsä ulkoläksyjä kuulustelua varten. Näihin ulkoläksyihin kuuluvat myös Kymmenen käskyä, Jumalan laki tiiviissä muodossa. Ulkoaopettelu on hyödyllistä, se antaa meille hengellistä pääomaa, joka voi tiukassa tilanteessa olla suuri lohtu ja apu.

Käskyjen päntääminen ei kuitenkaan välttämättä avaa niiden merkitystä syvemmin. Pahimmillaan mieleen jää vain se, että Jumala kieltää kamalasti asioita ja muisto siitä kammosta, ettei läpäisekään kuulustelua. Nyt alkavan kirjoitussarjan tarkoitus on avata käskyjen sisältöä ja merkitystä. Apuna käytän Martti Lutherin Isoa Katekismusta.

1. Käsky: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.

Ensimmäinen käsky saattaa äkkiseltään vaikuttaa helpolta noudattaa. Suomalainen kulttuuri on vahvasti kristinuskon läpäisemä, vaikka muut uskonnot ovatkin viime vuosikymmeninä lisääntyneet. Mitä muita jumalia meillä siis olisi? Emmehän me tee kultaisia härkäpatsaita, kuten israelilaiset tai harrasta vanhaa kansanuskontoa manausten ja noituuden muodossa.

Ihmisen jumala on se, mihin hän turvaa. Moni hyvä asia, Jumalan lahja meille, saattaa muuttua epäjumalaksi, jos me alamme rakentaa elämäämme niiden varaan ja käännämme selkämme Jumalalle. Suomessa on perinteisesti arvostettu työntekoa ja sillä on myös mitattu ihmisen arvoa. Työ on myös asia, johon saatamme turvata liikaa. Haemme työllämme paitsi toimeentuloa, myös arvostusta ja asemaa muiden ihmisten silmissä. Työn tuottama palkka saattaa myös kääntyä epäjumalaksi. Alamme haalia itsellemme rahaa ja rakentaa sillä turvallisuutta elämäämme. Elämä alkaa helposti pyöriä rahan ja sen keräämisen ympärillä.

Syntisiä kun olemme, jäämme helposti erilaisten asioiden valtaan. Annamme vallan elämästämme jollekin aivan muulle kuin Jumalalle. Alamme uskoa ja turvata muihin jumaliin. Kenties uskomme ihmisen, oman itsemme kykyyn hallita koko elämää. Toiset turvaavat tieteeseen ja uskovat sen tuovan ajan mittaan ratkaisun kaikkeen.

Myös erilaiset taikauskon muodot saattavat vaivihkaa sitoa meitä. Iltapäivälehtien horoskoopit tuntuvatkin osuvilta ja alamme seurata niitä tarkemmin. Tai päätämme kokeilla enkeliterapiaa tai keijuhoitoa ihan vain huvin vuoksi. Tarjolla on runsaasti kaikenlaista, joka luo näennäistä turvaa elämään. Kuitenkaan mitkään ihmisen kehitelmät eivät ole kestävä turva. Raha saattaa yhtäkkiä menettää arvonsa, työpaikka kadota alta. Terveys saattaa pettää terveysintoilusta huolimatta tai läheinen ihminen lipua ulottumattomiin.

Herra sanoo olevansa ainoa Jumala. Hän on ainoa, jonka varaan elämänsä kannattaa rakentaa. Hän on ainoa, joka kestää ja pysyy, vaikka pörssi romahtaisi tai ilmastonmuutos mullistaisi maailmamme. Kaiken lisäksi hän lupaa olla Jumalamme. "Minä olen SINUN Jumalasi." Jumala ei luonut meitä hylätäkseen meidät tallustamaan maailmassamme yksin. Hän lupaa olla kanssamme, hän lupaa, että saamme turvata häneen. Hän lupaa olla Isämme, turvamme kaikissa tilanteissa, silloinkin, kun olemme kääntyneet hänestä pois.

"Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi, minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni." Jes.41:10

21.10.08

Ilona totella Herraa

Jes.11:1-10

1 Iisain kannosta nousee verso,
vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää.
2 Hänen ylleen laskeutuu Herran henki,
viisauden ja ymmärryksen henki,
taidon ja voiman henki,
totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki:
3 hänen ilonsa on totella Herraa.
Hän ei tuomitse silmämitalla
eikä jaa oikeutta korvakuulolta
4 vaan antaa heikoille oikean tuomion
ja ajaa vakaasti maan köyhien asiaa.
Hän lyö väkivaltaista sanansa sauvalla
ja surmaa huultensa henkäyksellä väärintekijän.
5 Vanhurskaus on hänellä varustuksena ja uskollisuus vyönä hänen uumillaan.
6 Silloin susi kulkee karitsan kanssa
ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen,
vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä
ja pikkupoika on niiden paimenena.
7 Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella,
yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja
pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä.
8 Ja imeväinen leikkii kyyn kolon äärellä,
vastikään vieroitettu lapsi kurottaa kättään
kohti myrkkykäärmeen luolaa.
9 Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota
minun pyhällä vuorellani,
sillä maa on täynnä Herran tuntemusta
niin kuin meri on vettä tulvillaan.
10 Sinä päivänä Iisain juurivesa kohoaa merkkiviirinä kansoille.
Hänen luokseen pyrkivät kaikki kansat, hänen asuinsijaansa
ympäröi kunnian hohde.

Vanhassa testamentissa on runsaasti ennustuksia Jeesuksesta, tässä Jesajan kirjan 11. luvussa on niistä yksi. Siinä kuvataan monisanaisesti Messiaan oikeudenmukaisuutta. Jumalan Poika on kuuliainen Isänsä tahdolle ja siinä myös meille esimerkkinä. Messiaan kuvausta seuraa kuvia siitä, minkälaiseksi todellisuus muuttuu tuollaisen oikeudenmukaisuuden myötä. Kuvat ovat sangen voimakkaita, pedoista tulee lauhkeita, vihollisista ystäviä. Jumalan tahdon noudattaminen luo taivaan.

Meidän ihmisten on mahdotonta noudattaa Jumalan tahtoa täydellisesti. Usein toimiamme ohjaavat aivan muut motiivit. Meihin ei päde se, mitä Jesaja lausuu Jeesuksesta: Hänen ilonsa on totella Herraa.

Jesajan tekstissä puhutaan Jumalan tuntemisesta, se yhdistetään vahvasti paratiisinomaisen tilan kuvaamiseen. Siellä, missä Jumala tunnetaan, siellä kaikki elävät rauhassa keskenään. Voisiko ajatella myös niin, että siellä, missä Jumalan tahto toteutuu, missä hänen käskyjään noudatetaan, vallitsee rauha?

Jumala on hyvä, ja myös hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä. Hän tietää meitä paremmin, mikä on hyvää ja oikein. Kuitenkin me usein harhaudumme ajattelemaan tietävämme itse paremmin tai joudumme omien mielitekojemme viettelemiksi. Jumalan tahto näyttäytyy meille helposti kieltoina: Älä tee sitä, älä tee tätä. Kuitenkin käskyt sisältävät myös lupauksen, Jumalan ja hänen tahtonsa tunteminen johtaa maailmaan, jossa "kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota
minun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan."

8.10.08

Rajua rakkautta

Raamatussa puhutaan kahdenlaisesta rakkaudesta, intohimoisesta kohteensa ihanuudesta hullaantuneesta, haluavasta rakkaudesta sekä itsensä antavasta, pyyteettömästä rakkaudesta, joka ei vaadi kohteeltaan mitään. Intohimoinen rakkaus liittyy yleensä ihmisten välisiin suhteisiin, pyyteetön rakkaus kuvaa Jumalan suhtautumista ihmisiin.

Vanhassa testamentissa kuvataan kuitenkin myös Jumalaa intohimoisesti rakastavana. Jumala ei ole vain lempeä papparainen pilven reunalla, joka jakaa lahjojaan hövelisti kuin joulupukki. Jumala on myös mustasukkainen, hän rakastaa sellaisella vimmalla ja voimalla, joka lienee tuttua jokaiselle, joka on joskus rakastunut tulisesti. Jumala ei tyydy olemaan sivustakatsoja valitun kansansa elämässä, vaan hän haluaa olla läheinen heidän kanssaan ja rakas heille. Myös Jumala osaa kaivata rakkaitaan ja hullaantua heidän ihanuudestaan.

Vanha testamentti näyttäytyy meille usein nimensä mukaisesti vanhana. Mieleen hiipii helposti ajatus, ettei se ole meille kristityille yhtä keskeinen kuin Uusi testamentti. Eihän siellä edes mainita Jeesusta suoraan nimeltä. Vanha testamentti saattaa myös tuntua vaikealta, osaksi juuri siksi, että Jumalaa kuvataan siellä aika erilaisena kuin Uudessa testamentissa. Tuolla vieraalla tuntuvalla kirjakokoelmalla on kuitenkin paljon annettavaa, myös siksi, että se laajentaa kuvaamme Jumalasta.

Meillä on Jumala, joka on pyhä ja kiivas. Hän vihaa syntiä ja hänen pyhyytensä on pelottavaa ja järisyttävää. Mutta samalla kiivaudella hän rakastaa. Vanha testamentti kertoo meille Jumalasta, joka pitää kansansa puolta, vaikka he yhä uudestaan pettävät hänet. Vanha testamentti on täynnä Jumalan lupauksia, jotka hän antoi valitulle kansalleen. Yhtä lailla ne koskevat meitä, uuden liiton kansaa.

"Ei ole, Jesurun*, ketään sinun Jumalasi kaltaista! Yli taivaan hän ratsastaa avuksesi, saapuu pilvien päällä suuressa voimassaan. Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret. Hän karkotti tieltäsi viholliset ja käski sinun hävittää heidät. Israel saa asua turvassa, Jaakobin jälkeläiset omassa rauhassaan viljan ja viinin maassa, missä taivaskin tihkuu kastetta. Onnellinen olet sinä, Israel, kansa vailla vertaa! Herra auttaa sinut voittoon. Hän on kilpesi ja turvasi, voittoisa miekkasi sodassa." 5.Moos.33:26-29

* Jesurun on Israelin runollinen lempinimi

24.9.08

"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Jer.29:11


Ota hänet vastaan,
suuri, pyhä Jumala.
Ota hänet vastaan,
kaipaavia lohduta.
Ota hänet vastaan
taivaan kotiin avaraan.
Ota hänet vastaan
iloon loppumattomaan.

Ota hänet vastaan.
Tuuli hiljaa puhaltaa.
Ota hänet vastaan.
Virta kantaa kulkijaa.
Ota hänet vastaan
rantaan suuren rauhan maan.
Ota hänet vastaan
kotisatamaan.

Ota hänet vastaan.
Meillä on niin ikävä.
Ota hänet vastaan,
murheellisten ystävä.
Ota hänet vastaan,
silta yli pimeyden.
Ota hänet vastaan,
syli rakkauden.

-Petri Laaksonen

18.9.08

Kaipuu yhteyteen


Eräs hankalimpia kristilliseen uskoon liittyviä asioita on kolminaisuusoppi. On vaikea hahmottaa, kuinka Jumala voi olla yksi ja samaan aikaan kolme. Kolmesta persoonasta puhuminen saattaa kuulostaa jopa skitsofreeniseltä. Kolminaisuusoppia selitetään usein vertauksin, esimerkiksi niin, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kuin ikkunoita samaan huoneeseen. Jokaisesta näkyy sama huone, mutta eri kulmasta.

Perimmiltään lienee kyse siitä, että Jumala on yhteyttä. Koska Jumala on olemukseltaan yhteyttä, on myös meidät luotu yhteyteen, olemmehan Jumalan kuvia. Meidät on tarkoitettu olemaan yhteydessä sekä Jumalaan että toisiin ihmisiin.

Yhteydenkaipuumme näkyy monessa asiassa. Radio tulvii rakkauslauluja, joissa joko hehkutetaan rakkauden ihanuutta tai surraan sen menettämistä. Yksi eniten masennusta ja ahdistusta aiheuttavista asioista ihmiselämässä on yksinäisyys, yhteyden puute. Yksinäisyys luo ihmiseen tyhjiön, jota ei voi täyttää millään muulla kuin rakastetuksi ja nähdyksi tulemisen kokemuksella.

Jos Jumala on yhteyden Luoja, on hänen vastavoimanaan yhteyden rikkoja. Kreikan paholaista tarkoittava sana, diabolos, tarkoittaa tarkkaan käännettynä erilleen heittäjää. Paholainen siis pyrkii rikkomaan yhteyttä, niin ihmisten keskinäistä kuin ihmisen ja Jumalan välistäkin.

Tämä tapahtuu eri tavoin, paholainen saattaa kylvää riitaa tai syöttää meille vääristyneitä ajatuksia Jumalasta tai toisista ihmisistä. Riidankylväjän vaikutuksesta näemme toisissamme pahaa, emmekä hyvää. Jumala taas vaikuttaa meissä rakkautta, joka luo yhteyttä ja auttaa meitä hyväksymään toisemme. Siksi puhutaan myös kristittyjen yhteydestä.

Meidät on luotu yhteyteen, mutta synnin vaikutuksesta emme voi tässä elämässä elää täydellisessä yhteydessä Jumalaan, emmekä toisiimme. Meissä on rakkauden lisäksi myös riidan siemen, joka aiheuttaa säröjä suhteissa lähimmäisiimme ja suhteessa Jumalaan.

Jumala on kuitenkin niin vahvasti yhteydenrakentaja, että hän laskeutui alas taivaasta kulkemaan ihmisten rinnalla, käymään läpi kaiken yksinäisyyden ja kärsimyksen, jotta me saisimme elää yhteydessä häneen.

Jeesuksen vuoksi Riidankylväjällä ei ole lopullista valtaa, Jumala on korjannut katkenneen yhteyden. Sen tähden saamme joka sunnuntai nauttia messussa yhteyden ateriaa, ehtoollista. Se yhdistää meidät Kristukseen ja muihin kristittyihin. Elämän leipä tarjoaa yhteyttä, joka kantaa yli kuoleman.

"Jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä." 1.Joh.1:7

"Oi Herra, jos mä matkamies maan
lopulla matkaa nähdä sun saan!
Oi, jos mä kerran
näkisin Herran
kunniassaan!

Sinua kaipaa sydämeni,
sun puolees huutaa mun henkeni.
On yksin tästä
sen ikävästä
kyyneleni.

Muut kaikki hylkää, vaan sinä et.
Autuuden särkyneet sydämet
sinulta saavat,
sä luet haavat
ja kyynelet."

-Wilhelmi Malmivaara (virsi 631:1-3)

8.9.08

Asiattomilta pääsy kielletty

Viereisen kaltaiset merkit on usein laitettu paikalleen turvallisuussyistä, rajaamaan työmaa- tai muuta aluetta, jolle ei ole turvallista mennä ilman asianmukaista varustusta. Välillä kuitenkin tuntuu, että myös kirkon ovessa on tällainen kyltti, joskaan kaikkien silmät eivät sitä näe. Joillekin se kuitenkin nostaa kynnyksen niin korkeaksi, ettei sen yli rohjeta astua. Luullaan, että kirkkoon saa mennä vain, jos usko on tarpeeksi vahva ja jos tietää, milloin jumalanpalveluksessa täytyy seistä, milloin istua.

Tuo näkymätön kieltomerkki aiheuttaa pahimmillaan sen, että kirkosta tulee kuin museo, jossa kukaan ei saisi päästää ääntäkään, ellei takana ole teologian, diakonian tai kirkkomusiikin opintoja. Kieltomerkki voi olla työntekijöiden asettama, mutta usein sen ripustaa seurakuntalainen itse.

Joskus kuitenkin käy niin hyvin, että kynnys on matala ja ovi avoin.Viime talvena sain eräässä messussa todistuksen siitä. Ihmettelin messun alkaessa, kun jotkut seurakuntalaisista tuntuivat kurkkivan eräälle penkkiriville hämmentyneen näköisinä. Päättelin, että penkillä makoili joku. Varmuuden asiaan sain erään rukouksen aikana, kun tyhjän näköiseltä penkiltä kuului vienoa kuorsausta. Ehtoolliselle mennessäni näin miehen, joka oli käpertynyt penkille nukkumaan.

Rukousta säestänyt kuorsaus tuntui ensin häiritsevältä, sitten huvittavalta. Mutta kun mietin asiaa tarkemmin, totesin, että ainakin tuon nukkuvan miehen kohdalla kirkko oli sinä sunnuntaiaamuna täyttänyt merkityksensä. Hän oli saanut - ainakin hetkeksi - mitä kaipasi, paikan, jossa levätä.

Me pitäisimme mielellämme jumalanpalveluksia, joihin tulee vain meille mieluisia ihmisiä. Kukapa juhliin kuokkavieraita tahtoisi. Ainakaan sellaisia, jotka kuorsaavat tai käyttäytyvät muuten meidän kehittelemiemme hienojen etikettien mukaan. Jumalan juhliin saa kuitenkin tulla jokainen, ja vieläpä juuri sellaisenaan. Ja on varmasti päiviä, jolloin itse kukin meistä jäisi oven ulkopuolelle, jos siellä kovin tarkkaan tivattaisiin, olemmeko kelvollisia astumaan sisään.

"Ei kivi
vaan ovi.
Ei kynnys
vaan portaat.
Ei lukittu
vaan avoin.

Tervetuloa
kirkon kohtuun.

Täällä kapaloidaan
lohduton lohtuun.

Täällä synnytään uudesti
hengessä ja vedessä.
Seistään salaisuuden edessä.

Täällä on monta
joiden on vaikea uskoa
ymmärtää mahdotonta.

Saa olla pieni.
Saa olla suuri.
Suojana on kirkkomuuri.

Joku tunsi taivaan henkäyksen.

Pysähdy hetki.
Kuuntele tovi.

Ei kivi
vaan ovi."

- Katriina Hallikainen

27.8.08

Usko ilman todisteita

"Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä." Hepr.11:1

Luen parhaillaan kirjaa Nurkkaan ajettu Jumala?, joka sisältää Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kirjeitse käymää keskustelua uskosta ja tiedosta. Kirja on herkullinen, kaksi laajasti sivistynyttä miestä vääntää kättä kysymyksistä, joista tuskin tulevat pääsemään yksimielisyyteen.

On toisaalta lohdullista, mutta yhtä lailla hämmentävää todeta, ettei yli neljä vuosikymmentä teologian parissa viettänyt piispa kykene todistamaan kristillisen uskon totuudellisuutta tai edes Jumalan olemassaoloa. Tähtitieteen professori ei vakuutu, vaan kyselee yhä enemmän.

Usko on kummallinen asia. Toiset olisivat valmiit panemaan päänsä pantiksi sen vuoksi, toiset eivät lainkaan kaipaa tai ainakaan myönnä kaipaavansa Jumalaa elämäänsä. On kipeä ja vastaamatta jäänyt kysymys, miksi jotkut uskovat ja toiset eivät. Viisainkaan meistä ei kykene Jumalan olemassaoloa aukottomasti todistamaan niin, että kriittisinkin epäilijä vakuuttuisi. Toisaalta myöskään aukotonta todistusta siitä, ettei Jumalaa ole, ei ole esitetty.

Tämä meitä kiusaava ristiriita johtuu uskon luonteesta. Vaikka moni ihminen kokee Jumalan todellisena ja näkee hänen vaikutuksensa omassa elämässään, me emme voi selittää, emmekä ymmärtää Jumalaa täysin. Jumala ja usko, jolla häneen tarraamme, ovat mysteerejä, salaisuuksia. Jumala on ilmoittanut itsensä meille Jeesuksessa, Raamatussa ja luomistyössään. Hän vaikuttaa meissä Pyhän Henkensä kautta ja luo uskoa. Mutta vastauksia vaikeimpiin kysymyksiimme me emme tässä ajassa saa.

Jo apostoli Paavali tiesi tämän:

"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: -Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen. Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi?

Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta.

Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus on ihmistä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi." 1.Kor.18-25

"Minä uskon,vaikken näe tietä halki pimeän.
Minä uskon,vaikka Herra, vähän vasta ymmärrän.

Minä uskon, vaikka joudun yksin yöhön synkimpään.
Minä uskon,vaikka täällä vaille vastausta jään."

- Anna-Mari Kaskinen

18.8.08

Saviruukku

Riko minut

Riko minut riekaleiksi
särje salani siruiksi
pilko minut atomeiksi
murskaa muistoni muruiksi
tallaa tietoni tomuksi
runno raivoni romuksi
polje maahan mun mielettömyys
ja se pohjaton itsekkyys

Riko minut
että ehjäksi tulla saan
riko minut hellästi
mutta kokonaan
kisko pois kaikki tarpeeton
silloin helpompi olla mun on
riko rakkaudellasi minut

Puhko minut palasiksi
älä päästä mua perille
taio suusi sapeliksi
viillä valheeni verille
tao rautaasi yli yön
läpi levon ja läpi työn
iske ivani seinää päin
iske kolmasti peräkkäin

-Sinikka Svärd

Löysin tämän tekstin Johanna Kurkelan levyltä Marmoritaivas. En tiedä, mitä kirjoittaja on ajatellut tekstiä muotoillessaan, mutta mulle runo puhuu siitä, kuinka meistä joskus tuntuu, että Jumala hajottaa meitä. Ja kuinka tarpeellista se on, että meidän muurimme ja itsekkyytemme rikotaan, jotta Jumalan rakkaus pääsee vaikuttamaan meissä.

28.7.08

Toimettomuuden sietämätön keveys

Kun kesälomakausi on kuumimmillaan, kuulee monen toteavan, että lomalle asettautuminen vie aikaa. On hankalaa rauhoittua, rentoutua ja levätä, jos on tottunut juoksemaan pää kolmantena jalkana ja huolehtimaan jatkuvasti monista asioista. Töistä ja niiden tuomasta tärkeyden tunteesta on vaikea luopua. Onneksi lomallekin saa mukaan kännykän ja sähköpostin. Voi olla tavoitettavissa, kun ei siellä töissä kuitenkaan pärjätä ilman...vai pärjätäänkö?

Jos töistä osaakin irrottautua, ovat lomalla edessä uudenlaiset haasteet. Lomalla täytyy saada elämyksiä ja kokemuksia. Täytyy olla kerrottavaa, kun palaa töihin. Iloisia muistoja hyvästä lomasta. Lomalla on hyvää aikaa siivota komerot, lukea rästiin jääneet kirjat, katsoa digiboksiin tallennetut dokumentit ja laatuelokuvat. Myös lomasta tulee helposti suoritus.

Olemme sisäistäneet vahvasti vaatimuksen olla tuottavia. Töissä täytyy saada tulosta aikaan, samoin lomalla. Loman täytyy tuottaa hyvää mieltä, elämyksiä, muistoja, valokuvia albumiin tai facebookiin. Näkyviä merkkejä siitä, että MINÄ OLEN OLLUT LOMALLA!!!

Jeesus sanoo: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." Matt.11:28

Tämä pätee varmasti myös loman uuvuttamiin.

25.7.08

Enkeleitä, onhan heitä

Olen ennenkin kirjoittanut tänne musiikista ja pohtinut, mikä on hengellistä musiikkia ja mikä ei. Nyt tahdon esitellä vanhan laulun, johon törmäsin pitkästä aikaa. Se kertoo mielestäni kauniisti inhimillisestä elämästä, yhteyden kaipuusta ja siitä, kuinka enkelit tulevat välillä ihmishahmoisina meitä auttamaan.

Enkeleitä toisillemme

Toinen toistaan huonompi ihminen
Kaipaa rakkautta kuitenkin
Silloin särkynyt sielumme syntinen
Löytää toisestansa enkelin

Sä tulit suruinesi savuiseen kuppilaan
Miltein kyyneleitä silmissäs näin
Jäimme yhdessä huoliamme hukuttamaan
Joku katsoi meitä ylhäältä päin

Ollaanko enkeleitä toisillemme
Siipiesi suojaan saanko painaa pään
Jos oomme enkeleitä toisillemme
Saamme rakkautemme kestämään

Ollaanko enkeleitä toisillemme
Kai sinut ikuisesti pitää saan
Jos oomme enkeleitä toisillemme
Emme muuta enää kaipaisikaan

Vaikka sinut syliini painaisin
Voin olla kaukana jossakin
Mutta palaan varmasti rakkahin
Vaivuin hetkeksi muistoihin

Minä kerran sinua jos loukkasin
Tyhmyyttäni sinut melkein menetin
Sitä anteeksi pyytää nyt tahtoisin
Sulta rakkaani viimeinkin

Ollaanko enkeleitä toisillemme...

-Jope Ruonansuu

"Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: "Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan."
Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen."
Ps.91:1-2, 4, 11-12

10.7.08

Rukoile ja työtä tee

Rukoile ja työtä tee, muu Luojalle jää.
Ajallansa työsi kantaa saa hedelmää.
Vaikka oma voimasi on vaatimaton,
vierelläsi voimallinen Jumala on.

- Anna-Mari Kaskinen

Edellinen runonpätkä on kolmas säkeistö laulusta Evankeliumi, jota lauletaan rippileireillä ja seurakunnan nuortentoiminnassa muutenkin paljon. Tuo säkeistö on avautunut minulle viime aikoina aivan uudella tavalla.

Rippileirillä opettaessa törmää usein omien kykyjensä ja voimiensa vähyyteen. Kun itse pyörii opiskelujensa puolesta käsitteiden abstraktissa maailmassa ja yhtäkkiä pitäisi selittää 15-vuotiaalle selkeällä suomenkielellä, mitä tarkoittaa syntien sovitus tai lunastus, tuntuu, etteivät rahkeet riitä lähellekään.

Kun sitten lukee nuorten oppimispäiväkirjoista, kuinka asenne uskoa kohtaan on muuttunut tai jopa, kuinka oma usko on vahvistunut rippileirin aikana, ei voi kuin ihmetellä, miten omat sekavat selitykset ovat voineet johonkuhun vaikuttaa sillä tavoin. Kunnes tajuan: eivät minun selitykseni ole nuorten sydämiä avanneet, vaan asialla on ollut Jumalan Pyhä Henki.

Kunpa niissä epätoivon hetkissä, kun oma tieto ja taito tuntuu olemattomalta, muistaisi sen, että oikeasti sitä työtä tekee Jumala, joka on Kaikkivaltias. Itse olen vain työkalu Luojan kädessä.

"Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte." Joh.15:16

"Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan." 1.Kor.15:58

25.6.08

Apostolien päivä

Apostolien päivä

Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: "Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?" He vastasivat: "Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista." "Entä te?" kysyi Jeesus. "Kuka minä teidän mielestänne olen?" Simon Pietari vastasi: "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika."

Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

Muistatko, miltä tuntuu olla työhaastattelussa? Arvioinnin ja tiukkojen kysymysten kohteena, perustelemassa omaa kelpoisuuttaan. Työnhakijalta kysytään yleensä, mitä hän osaa ja tietää ja miksi hän ajattelee olevansa sopivin kyseiseen tehtävään. Tarkistetaan koulutus, työkokemus ja palkkatoive.

Päivän evankeliumitekstissä opetuslapset ovat huomaamattaan kokelaina suureen tehtävään, kristillisen kirkon ensimmäiseksi johtajaksi. Jeesuksen tapa haastatella työnhakijoita on kuitenkin erikoinen, hän ei kysele aiempaa työkokemusta, koulutusta tai edes halua tehdä kyseistä työtä. Hän kysyy ainoastaan: ”Kuka minä teidän mielestänne olen?”

Jeesukselle ei ole merkityksellistä se, onko opetuslapsilla kokemusta johtamisesta tai julistamisesta. Hän valitsi lähimmikseen tavallisia työmiehiä, ei oppineita, eikä uskonnollisia johtajia. Jeesus ei kysy opetuslapsilta edes sitä, mitä he ovat hänen seurassaan oppineet, ratkaisevaa on heidän suhteensa häneen.

Jeesuksen tehtävään ihmisten Vapahtajana kuului poistua kansansa keskuudesta takaisin Isänsä luo. Siksi tarvittiin seuraajia ja erityisesti yksi, joka luotsaisi opetuslasten kasvavaa joukkoa, kun Messiaan oli määrä nousta taivaaseen. Tarvittiin luja ja päättäväinen johtaja, joka johtaisi laumaa Mestarinsa jalanjäljissä eteenpäin.

Pietari oli kiihkeä opetuslapsi. Hän hyppäsi innokkaasti Herransa rinnalle kävelemään järven aalloilla. Hän lupasi suurin sanoin olla ehdottoman uskollinen aina kuolemaan asti. Kuitenkin hän joutui huomaamaan, ettei pysynytkään pinnalla ja tarvitsi Herraansa pelastamaan. Myöskään uskollisuuden lupaukset eivät kantaneet loppuun asti. Välillä Pietari vaikuttaakin kaikkea muuta kuin uskon sankarilta. Kuitenkin Jeesus ylistää Pietaria autuaaksi ja valitsee juuri hänet suureen tehtävään.

Pietaria ei siis valittu johtajan pallille hyvien papereiden tai loistavan ensivaikutelman perusteella, vaan koska hän tunnisti, kuka Jeesus on ja tunnusti hänen olevan Messias, elävän Jumalan Poika. Jeesus sanoo:”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.”

Pietari ei tunnistanut Messiasta omaa kekseliäisyyttään, vaan Jumalan ilmoituksen vuoksi. Jumala antoi Pietarille kyvyn tunnistaa Messias ja rohkeutta tunnustaa hänet kuninkaakseen. Hän tunnisti Jeesuksessa Pelastajansa ja tunnusti alamaisuutensa sanoessaan: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.”

Jeesuksen sanat Pietarille ovat mahtipontiset. Hän antaa opetuslapselleen nimen Pietari, kallio ja asettaa hänet peruskallioksi, jolle rakentaa kirkkonsa. Valtavan kuuloinen vastuu yhden ihmisen kannettavaksi!

Kirkkoa ei kuitenkaan rakennettu Pietarin kykyjen tai taitojen varaan. Kallio, jolle kristikunta on perustettu, on Pietarin lausuma tunnustus: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.” Kirkkoa ei perutettu ihmisen kykyjen tai voimien, vaan Jumalan lahjoittaman uskon varaan. Jeesus ei käskenyt Pietaria rakentamaan kirkkoa, vaan sanoi: ” Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni.” Herra itse rakentaa ja ylläpitää kirkkoaan. Hän antaa voimat ja lahjat, joita opetuslapseuteen tarvitaan.

Apostolien jälkiä seurataksemme meidän ei tarvitse kantaa piispan sauvaa tai edes papin paitaa. Apostolin keskeisin piirre on Messiaan tunnistaminen ja tunnustaminen. Jos suostumme näkemään Jumalan ilmoituksen kuten Pietari, jos tunnistamme Pelastajamme ja tunnustamme hänet Messiaaksi, olemme oikealla tiellä.

29.5.08

Suvi suloinen

Olen viime aikoina pohdiskellut luomiskertomusta. Tuo teksti on hyvin tuttu jo lapsuudesta asti. Silti siihen syventyminen avaa uusia näköaloja. Luomistyö näkyy parhaiten keväällä, kun luonto herää eloon synkän talven jälkeen. Meillä Suomessa luonnon ihanuutta ylistetään perinteisesti Suvivirren sanoin.

On hyvä, että kevät herättää meidät ajattelemaan Luojaamme. Alamme niin kovin helposti pitää maailmaamme itsestään selvänä. Luomiskertomuskin kutistetaan helposti myytiksi, joka kertoo kenties jotain maailman synnystä, muttei oikein tästä päivästä. Kuitenkaan Luojan työ ei loppunut kuuden päivän urakoinnin jälkeen. Vaikka Luojamme lepäsi seitsemännen päivän, se ei tarkoita, että hän olisi jäänyt laakereilleen lepäämään. Luomistyö on jatkuvaa.

Vanhassa iltarukouksessa sanotaan: " Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi." Tuo lause on hämmentänyt hankalan sanamuotonsa vuoksi montaa lasta. Kuitenkin siinä piilee syvä viisaus. Ei ole itsestään selvää, että nousemme aamulla uuteen päivään. Niin meidän elämämme kuin myös kaikki meitä ympäröivä, on Luoja ylläpitämää. Vuodenaikojen ja päivän ja yön vaihtelu, elämän kiertokulku, ne ovat Jumalan vaikutusta luomakunnassaan. Ei Jumala jättänyt maailmaa oman onnensa nojaan luomisen jälkeen, vaan on mukana jokaisessa päivässä ja hetkessä.

Maailman ihmeellisyyttä ihastellessamme saamme asettua sille paikalle, joka meille kuuluu. Me olemme luotuja, Jumala on Luoja. Olemme pieniä tämän kaiken keskellä. Kuitenkin meille on annettu vapautta ja vastuuta suhteessa muuhun luomakuntaan.

"Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu." Jumala sanoi vielä: " Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne." (1.Moos.1:27-29)

Luomakunnan haltijoina toimimme usein kovin itsekkäästi ja lyhytnäköisesti. Emme suhtaudu kunnioituksella emmekä rakkaudella Luojamme lahjoihin. Siksi suvivirsi saa olla meille paitsi riemulaulu kesäloman alkaessa, myös rukous Kaikkivaltiaan puoleen:

" Oi Jeesus Kristus jalo ja kirkas paisteemme,
sä sydäntemme valo, ain asu luonamme.
Sun rakkautes liekki sytytä rintaamme.
Luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme."
(virsti 571, säkeistö 4)




5.5.08

Jumalan perheväkeä

Me kaikki olemme kasvaneet osana jonkinlaista perhettä. Toisilla perhe säilyy tiiviinä läpi elämän, joku ottaa itsenäistyessään reippaasti etäisyyttä perheeseensä. Perhesuhteisiin mahtuu rakkautta ja lämpöä, mutta myös riitoja ja haavoja. Jokainen perhe on erilainen, samoin eri perheenjäsenten kokemukset perheestään. Lapsuuden perhettään ei voi valita. Siihen joko synnytään tai päädytään myöhemmin esimerkiksi adoption kautta. Perheenjäsenyys saadaan lahjana, sitä ei hankita.

Vaikka tahtoisimme jossain vaiheessa eroon perheestämme, meillä on kuitenkin aina jonkinlainen side muihin perheenjäseniimme. Aikuistuessa vieraantuneet sisarukset saattavat tukeutua toisiinsa vaikeissa elämäntilanteissa ja moni vanhempansa kadottanut etsii heitä jossain elämänsä vaiheessa. Perhe, jonka olemme saaneet, on osa meitä, samoin me olemme osa perhettämme, myös niinä hetkinä, kun haluaisimme siitä kokonaan eroon.

Kasteessa meidät on liitetty Jumalan perheeseen. Luterilaisen perinteen mukaan kaste ei ole ihmisen valinta, vaan lahja, joka saadaan usein jo pienenä vauvana. Myös Jumalan perheenjäseninä kohtaamme monenlaista. Perheemme ei aina ole sopuisa ja lämmin, mukaan mahtuu myös kapinaa ja taistelua. Kuitenkin olemme kasteessa saaneet sellaisen siteen Jumalan perheeseen, joka kestää ja kantaa, vaikka välillä torjuisimmekin sen.

Kaste perustuu Jeesuksen käskyyn: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Matt.28:18-20

Kaste ei siis ole saavutus, joka perustuisi siihen, kuinka hyvin osaamme noudattaa Jumalan tahtoa tai kuinka vahva uskomme on. Kaste on lahja. Meidät otetaan Jumalan perheeseen ja vasta sen jälkeen alamme opetella perheen tavoille, aivan kuten lapsi syntyy perheeseen ja kasvaa pikkuhiljaa siihen, miten perheessä eletään.

Kuten lapsuuden perheessä, myös Jumalan lapsina me saamme kasvaa läpi erilaisten vaiheiden. Moni meistä lienee elänyt uhmaikää suhteessaan Jumalaan tai kapinoinut murrosikäisen vimmalla Isänsä tahtoa vastaan. Meidän Isämme on kuitenkin horjumaton. Hän kestää uhmamme ja kapinamme, hän ei hylkää meitä, vaikka taistelisimme häntä vastaan kaikin voimin. Kuten perheessäkin, myös Jumalan kanssa voimme kokeilla rajojamme, emmekä aina pidä siitä, mikä on Isämme tahto. Kuitenkin saamme lapsina luottaa siihen, että Isä tietää, mikä meille on parhaaksi ja ohjaa meitä, jos vain suostumme hänen ääntään kuuntelemaan.

Kun meidät on kerran kasteessa liitetty Jumalan perheeseen, kun meistä on tullut Jumalan lapsia, ei kukaan voi koskaan ottaa tuota lahjaa meiltä pois. Jumalan lapsina me voimme turvallisin mielin lähestyä Isäämme riippumatta siitä, olemmeko pysytelleet hänen läheisyydessään vai käyneet omilla teillämme.

Paavali vakuuttaa meitä näin: "Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." Room.8:38-39

13.4.08

Päivä vain ja hetki kerrallansa

Päivä vain ja hetki kerrallansa,
siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen.

Joka hetki hän on lähelläni,
joka aamu antaa armonsa.
Herran huomaan uskon elämäni,
hän suo voimansa ja neuvonsa.
Surut, huolet eivät liikaa paina,
ne hän ottaa itse kantaakseen.
"Niin kuin päiväs, niin on voimas aina."
Tähän turvaan yhä uudelleen.

Kiitos, Herra, lupauksestasi,
siinä annat minun levätä!
Kiitos olkoon lohdutuksestasi,
annat voimaa sanan lähteestä!
Suo mun ottaa isänkädestäsi
päivä vain ja hetki kerrallaan,
kunnes johdat minut kädelläsi
riemun maahan, päivään kirkkaimpaan.

virsi 338



6.4.08

Jäähyväiset?

Pidän tavasta, jolla evankeliumeissa kuvataan opetuslapsia. Heihin on mahdollista samaistua, sillä heistä ei ole tehty kiiltokuvamaisia yli-ihmisiä, vaan evankelistat kertovat myös opetuslasten virheistä, epäuskosta ja ymmärtämättömyydestä.

Ennen kärsimystään Jeesus puhui opetuslapsille siitä, mitä oli tulossa. Nämä eivät kuitenkaan ymmärtäneet, mistä hän puhui. Vasta ylösnousemus sai opetuslapset ymmärtämään sen, mitä Jeesus oli heille puhunut. Kun Jeesus vangittiin, opetuslapset pelästyivät ja pakenivat kuka minnekin piiloon. Hätä omasta turvallisuudesta ja toisaalta pelko rakkaan opettajan ja ystävän puolesta saivat heidät suunniltaan. Jopa Pietari, jolle Jeesus luotti kirkkonsa luotsaamisen, kielsi olevansa Jeesuksen tuttuja.

Jeesuksen kuoleman jälkeen opetuslapset olivat tuuliajolla. Mies, jota seuratakseen he olivat jättäneet elämänsä, oli kuollut. Opetuslapset paitsi surivat ystävänsä kuolemaa, myös etsivät epätoivoisina suuntaa jatkaa eteenpäin. Vielä naisten tuodessa uutisia tyhjästä haudasta, he pyörivät hämmentyneinä ja peloissaan, eivätkä osanneet heti uskoa ylösnousemusta todeksi.

Meille ihmisille ei ole annettu kykyä nähdä tätä hetkeä pidemmälle. Se on toisaalta onnellinen olotila, mutta joskus kipeinä päivinä hyvin tuskallista. Voimme samaistua opetuslapsiin heidän tuskassaan ja epätoivossaan, mutta myös lukea turvaksemme, että se, mitä Jeesus oli heille puhunut, kävi toteen. Hän ei jäänyt kuoleman valtaan, vaan voitti kuoleman. Siksi meilläkin voi tänään olla Pyhän Hengen kautta yhteys Häneen. Vaikka elämä tuntuukin välillä valottomalta, emmekä kivultamme näe eteenpäin, saamme turvata ylösnousseeseen Vapahtajaamme ja turvata hänen antamaansa toivoon. Mikään tässä maailmassa ei ole Herraamme vahvempaa.

Lohdullista on myös, että Herramme ymmärtää meitä. Vaikka Jeesus tiesi etukäteen, kuinka hänen maallinen elämänsä oli päättyvä ja myös sen, ettei kuolemalla ole häneen lopullista valtaa, hänkin tunsi tuskaa. Hän rukoili Isäänsä, että tämä ottaisi kärsimyksen häneltä pois, mutta antautui kuitenkin Jumalan tahtoon. Tämän vuoksi hän ymmärtää meitä, kun me joudumme luopumaan rakkaimmistamme tai pelkäämme mitä huominen meille tuo. Jeesus ymmärtää, mitä ihmisen tuska on ja hän on vierellämme myös tuskan hetkinä, silloinkin, kun emme häntä kykene pimeydeltämme näkemään.

"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu. Paljon en kanssanne enää puhu, sillä tämän maailman ruhtinas on jo tulossa. Mitään valtaa ei hänellä minuun ole, mutta tämän täytyy tapahtua, jotta maailma tietäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on minun käskenyt tehdä." Joh.14:27-31

20.3.08

Kiirastorstai

Jeesus pesee opetuslasten jalat

1 Pääsiäisjuhla oli jo tulossa, ja Jeesus tiesi, että oli tullut se hetki, jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo. Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.

2 He olivat kokoontuneet aterialle, ja Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen. 3 Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. 4 Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. 5 Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.

6 Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?" 7 Jeesus vastasi: "Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät." 8 Pietari sanoi hänelle: "Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!" Jeesus vastasi: "Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani." 9 Silloin Simon Pietari sanoi: "Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää." 10 Tähän Jeesus vastasi: "Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.* Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki." 11 Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita.

12 Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille:
"Ymmärrättekö te, mitä teille tein? 13 Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen. 14 Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. 15 Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille. 16 Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. 17 Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.18 "Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: 'Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.' 19 Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen.


Kiirastorstain evankeliumitekstissä Jeesus pesee opetuslastensa jalat ennen kuin he käyvät juhla-aterialle. Jalkojen pesu kertoo meille eleenä nöyryydestä, siitä, miten Jumalan Poika asettuu palvelijan paikalle, toisten jalkojen juureen.

Kertomus ei kuitenkaan avaudu meille koko merkityksessään, ellemme tunne tuon ajan tapoja. Ajanlaskumme alun juutalaisuudessa, kuten nykyäänkin esimerkiksi arabikulttuurissa, jalkoja pidettiin epäpyhinä ja -puhtaina. Jalkapohjat olivat ihmisen likaisin osa. Jalkapohjien näyttäminen toiselle oli loukkaavaa. Aikuiset ihmiset eivät koskaan juosseet, sillä silloin he olisivat tulleet vauhdikkaasti esitelleeksi kaikkein saastaisimman osan itsestään.

Kertomuksessa Jeesus toteaa olevansa Herra ja opettaja, toisin sanoen oppilaitaan ylempänä. Silti hän nöyrtyy pesemään opetuslastensa jalat sen sijaan, että asettuisi asemansa nojalla itse palveltavaksi. Hän ei toiminut aterialla vain isäntänä, vaan otti tehdäkseen työn, joka kuului orjille, jalkojen pesemisen. Jeesus halusi puhdistaa sen, mikä pyrittiin häpeillen pitämään piilossa, sen, mitä pidettiin kaikkein likaisimpana.

Kun opetuslapset ihmettelevät Jeesuksen toimia, hän toteaa tekevänsä sen esimerkkinä heille. Myös Jeesuksen seuraajien tulee palvella toisiaan, nöyrtyä toisten hyväksi. Korkea-arvoisin ei olekaan se, joka on palveltavana, vaan se, joka palvelee. Kuten monessa muussakin Raamatun kertomuksessa, Jeesus osoittaa tässäkin, että taivaan arvojärjestys on erilainen kuin meidän ihmisten. Jumalan valtakunnassa ei meidän saavutuksillamme tai pätevyydellämme pitkälle pötkitä, sillä siellä ratkaisevaa on rakkaus.

Viimeisellä ateriallaan Jeesus palveli opetuslapsiaan. Hän pesi heidän jalkansa ja tarjosi heille juhla-aterian. Järisyttävin kuva Jeesuksen rakkaudesta on se, että samalla aterialla, Jeesuksen palveltavana, oli myös Juudas Iskariot, joka oli myöhemmin samana iltana kavaltava Jeesuksen viranomaisille. Jeesus rakasti ja palveli yhtä paljon kaikkia seuraajiaan, myös sitä, jonka tiesi pettävän hänet.

Tuona samana iltana Jeesus myös asetti ehtoollisen. Se on meille paitsi muistona hänen rakkaudestaan ja kristittyjen yhteydestä, myös tilanne, jossa saamme tulla puhdistettavaksi kaikesta siitä, mikä meissä on likaisinta ja mitä me eniten häpeämme. Ehtoollispöydässä saamme tuoda kaiken saastamme Jeesuksen rakastavan katseen alle, jättää häpeämme hänelle ja jatkaa puhtain sydämin eteenpäin.

10.3.08

Tunnetta vai tekoja

Rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö ohjaavat meitä rakastamaan lähimmäistämme niinkuin itseämme ja tekemään hänelle, mitä tahtoisimme itsellemme tehtävän. Nuo kauniit ihanteet tuntuvat kuitenkin usein käytännössä vaikeilta toteuttaa. Läheisiä ihmisiä vielä auttaa ihan mielellään, ainakin, jos heidän ongelmansa ovat yksinkertaisia ratkaista. Mutta Raamattu opettaa meille, että jokainen ihminen on meidän lähimmäisemme. Olemme siis yhtä lailla velvoitetut rakastamaan lähikaupan kassaa, kulmakapakan kanta-asiakkaita ja sitä työ- tai opiskelupaikan besserwisseriä, joka haluaa aina olla oikeassa.

Meille syötetään jatkuvasti eri viestimissä kuvaa siitä, mitä rakkaus on. Useimmiten rakkaus kuvataan romanttisena huumana, jonka elokuvan loppuessa oletamme kestävän ikuisesti, koska tarina katkaistaan ennen huuman loppua. Siksi miellämme rakkauden helposti pelkäksi tunteeksi, ja vieläpä voimakkaaksi ja positiiviseksi sellaiseksi. Puhuuko Raamattu siis siitä, että meidän pitäisi katsoa ympärillämme olevia ihmisiä vaaleanpunaisten lasien läpi ja tuntea helliä tunteita heitä kohtaan?

Romanttinen kiiltokuva rakkaudesta antaa meille sen mallin, että ensin on tunne ja sitä seuraavat teot. Kun rakastumme tai rakastamme, alamme osoittaa rakkauttamme kauniin sanoin ja elein. Väitän kuitenkin, että rakkaus saattaa välillä toimia pikemmin päinvastoin. Minun on vaikea tuntea mitään hellää kadulla makaavaa ja haisevaa miestä kohtaan. Jos siis tekoni riippuvat tunteistani, tulen tuskin auttaneeksi häntä. Jos sen sijaan otan vakavasti Raamatun käskyt, tiedän, että velvollisuuteni on auttaa. Rakkaudesta tulee silloin jotain enemmän kuin hilpeä fiilis. Siitä tulee elämääni ohjaava ja kannatteleva periaate.

Suurinta rakkautta ei ole se, että teemme sitä, mikä meille on mieluista. Suurempaa rakkautta on se, että tingimme omasta mukavuudestamme ja teemme - vaikka vastentahtoisestikin - jotakin hyvää toiselle ihmiselle. Oli se sitten kadulla makaavan nostamista pystyyn tai kaikkitietävän kollegan hyväksymistä sellaisenaan. Kenties se, että valitsemme rakkauden toimintatavaksemme, saa meidät aikanaan myös sydämessämme rakastamaan lähimmäisiämme. Vastenmieliseltä tuntuneen kadulla makailijan pystyyn auttaminen saattaa saada meidät näkemään hänet ihmisenä. Tai ärsyttävän kaikkitietävyyden alta saattaa paljastua hyväksyntää kaipaava ja sen saatuaan miellyttävä työtoveri.

Rakkaus synnyttää kyllä tekoja, mutta teot voivat myös synnyttää rakkautta.

"Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa." 1.Joh.3:16-18

25.2.08

Jumalan tatuointeja

Jokin aika sitten törmäsin Raamatussa kohtaan, joka tuntui minusta järisyttävältä. Se löytyy Jesajan kirjan 49. luvusta: "Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt, ja niin sinun muurisi ovat aina silmieni edessä."

Nuo jakeet antavat vahvan vakuutuksen Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Hän kertoo piirtäneensä meidät käsiensä ihoon, hänellä on lähtemätön muistutus meistä itsessään. Jumala ei halua unohtaa meitä, eikä unohda. Vaikka me rakentaisimme esteitä itsemme ja Jumalan väliin, taistelisimme pysyäksemme erossa hänestä, hän ei unohda meitä. Meidän rakentamamme esteet ovat aina Jumalan silmien edessä. Kapinamme ja uhmamme on hänen rakastavan katseensa alla.

Jumalan päätös ikuistaa meidät ihoonsa ei ole hetken huumassa tehty päätös. Kun Jumala valitsee tatuoinnikseen I<3 ihminen, hän todella tarkoittaa sitä. Jumalan rakkaus pysyy ja kestää, myös meidän irtiottomme.
Jumala vakuuttaa rakkautensa olevan kestävämpää kuin äidin rakkaus lastaan kohtaan. Jumalan rakkautta suurempaa on siis turha hakea.

"Kuulkaa te, joita olen joutunut nostamaan ja kantamaan hamasta syntymästänne saakka, äitinne kohdusta asti! Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan." Jes.46:4

30.1.08

Olen, mikä olen

Löysin vanhempieni kätköistä vanhoja lastenlaulukasetteja, jotka toivat mukavan nostalgisen olon. Tämän hetken suosikkini on hengellinen lastenlaulu, jossa itsevarma tytön ääni laulaa: "Mutta kaikkein mieluimmin olen, mikä olen, sillä Jumala on minut luonut. Kaikkein mieluiten olen juuri minä, sillä Jumala on minut luonut." Minua ihastuttaa tuon tytön iloinen varmuus siitä, että omana itsenään on kaikkein parasta olla.

Lapsuuteen kuuluu tietty sokeus omalle rajallisuudelle, kaikki tuntuu mahdolliselta ja itsestään on helppo pitää. Kuitenkin matkan varrella saamme moneen kertaan eri suunnista kuulla, ettemme osaa tarpeeksi, emme käyttäydy oikein tai ole riittävän fiksuja, lahjakkaita, mitä milloinkin. Monelle on esimerkiksi tullut pelko oman äänen käyttöön, kun alaluokilla on laulukokeesta annettu huono numero. Itselläni oli lukiossa musiikinopettaja, jonka tunnuslauseena oli: "On hauskaa olla huono." Kaikkia rohkaistiin kokeilemaan laulamista ja soittamista riippumatta siitä, mitä numeroita oli aiemmin musiikista todistukseen saanut. Kuitenkin usein ne ikävät kommentit, puolihuolimattomasti lausutut lannistuksen sanat juurtuvat syvemmälle kuin kannustavat ja rohkaisevat sanat.

Minulle eräs hyvin rakas raamatunkohta on Psalmista 139: "Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä,
muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu."

Kyseinen psalmi puhuu mielestäni kauniisti siitä, että kaikessa rosoisuudessamme ja vajavaisuudessamekin olemme Jumalan luomistyön hedelmiä. Kukaan ihminen ei ole sattuman tulos tai vahinko. Jumala on rakkaudessaan halunnut luoda jonkun, jota rakastaa ja jonka kanssa olla yhteydessä, sinut ja minut. Siksi ihmiselämä on mittaamattoman arvokas ja jokainen ihminen ainutlaatuinen.

Vaikka teemmekin paljon virheitä, emmekä voi kieltää vastuutamme yhdestä ja toisesta rikkovasta teosta tai sanasta, saamme silti nähdä itsemme myös ihmeinä, Jumalan rakkaina luotuina. Tämä antaa toiveikkaan ja valaisevan näkökulman omaan persoonaan ja elämään. Piirteet, joista olen saanut moitteita, tai joita minun on vaikea sietää itsessäni, ovat Jumalan luomia ja tarkoittamia. Hän voi myös käyttää niitä johonkin hyvään ja kauniiseen. Siksi saamme katsoessamme peiliin nähdä ihmeen, Jumalan rakkauden ja luomistyön hedelmän.

Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän Sinua siitä!

14.1.08

Kerran usko lapsuuden sulla oli suloinen

Suomalaisen klassinen arvojen TOP3 on koti, uskonto, isänmaa. Omalle sukupolvelleni tuo kolmikko ei ehkä enää ole niin itsestäänselvä, mutta moni meistäkin on saanut kasvaa kristilliseen uskoon jo sylilapsesta asti. On opeteltu ilta- ja ruokarukouksia, käyty joulukirkossa, katseltu enkelitaulua lastenhuoneen seinällä.

"Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse." Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä". (Mark.10:13-15)

Tämä Markuksen evankeliumin kohta on yksi monista, jossa puhutaan lapsen kaltaisuudesta tarpeellisena ominaisuutena kristitylle. Läpi Raamatun Jumala puhuttelee meitä lapsinaan. Meitä myös opetetaan puhuttelemaan Jumalaa Isänä.

Lapsi on yleensä lähtökohtaisesti luottavainen, monille aikuisille turhan tyypillinen epäluuloisuus ja pettymyksen pelko eivät vielä kahlitse häntä. Lapsi ottaa varauksetta vastaan hänelle annettua hyvää, hän ei ala kainostella sanoen, ettei olisi tarvinnut vaivautua tai ettei hän ole sen arvoinen. Ehkä juuri tämä välittömyys ja varauksettomuus on se, mikä olisi tarpeen myös aikuiselle.

Kun meistä tuntuu, että Jumala on kaukana tai emme uskalla lähestyä häntä, on kyse usein itse rakentamistamme esteistä. Asetamme ehtoja, jotka panemme sitten Jumalan nimiin. "En voi rukoilla, kun olen näin kehno uskovainen." "En kehtaa mennä kirkkoon, kun en ole käynyt siellä niin pitkään aikaan." Sen sijaan, että ottaisimme vastaan Jumalan lahjoja, joista tärkein on usko, suhde Häneen, me jäämme itse rakentamiemme muurien suojaan.

Me ihmiset olemme innokkaita mittailemaan, ikävä kyllä myös uskon asioissa. Etsimme ulkoisia merkkejä uskon suuruudesta tai pienuudesta. Vertaamme itseämme muihin ja pohdimme, onko uskomme riittävän vahva. Kuitenkin olennaista ei ole uskon määrä tai uskomisen tapa, vaan se, mihin uskoo. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa näin: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh.14:6) Kun me uskomme Jeesukseen ja siihen, että hänen avullaan saamme syntimme anteeksi ja olemme tiellä taivaaseen, se riittää.
Meidän ei tarvitse kuulua seurakuntaneuvostoon, tuntea luterilaisen opin koukeroita tai osata Raamattua kannesta kanteen. Lapsenomainen turvautuminen kasteessa saatuun uskoon, luottamus siihen, että olemme Taivaan Isän lapsia, riittää.

"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,
kaikille, jotka uskovat häneen." Joh.1:12