Viikonloppu toi tullessaan syksyn ensimmäiset pakkaset. Sen myötä sain jälleen kokea sen mihin jo lapsena ihastuin, hengityksen höyryn kylmässä ilmassa. Lapsena oli mitä ihmeellisin asia, että kylmällä ilmalla voi nähdä oman hengityksensä. Asia, joka oli itsestään selvä ja elintärkeä, tuli aistein havaittavaksi. Tuo sama näky ilahduttaa minua yhä edelleen. Höyrystyvä hengitys on kuin kapinallinen vastalause syksyn pimeyttä vastaan: Minä elän, minä hengitän!
Oman hengitykseni katselu muistuttaa minua kuitenkin muustakin kuin siitä, että elintoimintoni eivät ole lakanneet. Se kertoo minulle, että minussa on Elämän henki, Jumalan Henki. "Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen." (1.Moos.2:7)
Hengitys muuttuu näkyväksi, kun se kohtaa uhan, kylmyyden. Mutta miten on Jumalan Hengen laita? Miten Pyhä Henki näkyy minussa? Galatalaiskirjeessä kuvataan Hengen vaikutusta seuraavasti: Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. (Gal.5:22-23). Kun maailma näyttää kylmyytensä ja pimeytensä, puhallanko minä näkyviin Hengen hedelmiä?
Rakkaus, ilo ja muuta hedelmät eivät ole meidän tekoamme. Voimme toki ponnistaa yltääksemme yhä korkeampaan rakkauteen tai kärsivällisyyteen. Mutta se ei kanna meitä kovin pitkälle. Jos sen sijaan annamme Pyhälle Hengelle luvan vaikuttaa meissä ja antaudumme yhteyteen Jumalan kanssa, hengen hedelmät alkavat näkyä meissä niin, ettemme itse sitä edes huomaa. Kristittyinä, pyhinä, saamme olla lämmin henkäys elämän pakkasessa, näkyvä todiste siitä, että Elämä on.
No comments:
Post a Comment