Luen tällä hetkellä kirjaa 10 käskyä naiselle. Osuin eilen kolmannen käskyn kohdalle, eikä se olisi voinut tulla sopivammalla hetkellä. Olin pari päivää pyörinyt kotona osaamatta viettää rauhassa vapaapäiviä. Lomaviikon alkupuoli sujui menojen ja touhujen merkeissä, ja loppuviikon odotetut tyhjät päivät muodostuivatkin hankaliksi. Minun oli vaikea antaa itselleni lupaa olla tekemättä mitään ja lukematta mitään.
Olin tehnyt suunnitelmia, kuinka hyödyntäisin vapaapäiväni, nauttisin oikein urakalla niistä asioista, jotka jäävät työ- ja opiskeluasioiden jalkoihin. Kuten romaanien lukeminen. Edes lomalla en osaa hellittää jatkuvasta itseni sivistämisestä ja kehittämisestä ja nimenomaan sisäisestä pakosta kehittyä.
Siksi Marianne Heikkilän teksti siitä, mitä lepopäivän pyhittäminen tarkoittaa, tuli suoraan kohti. Se on luovuttamista oman arvonsa rakentamisesta. Se on suostumista lepoon ja Jumalan läsnäoloon, pyhitettäväksi. Jumala loi ihmisen kuvakseen, joten ihmisenkin tulisi levätä seitsemäntenä päivänä, kuten Jumala teki. Emmehän toki ole kestävämpiä kuin Kaikkivaltias.
Levätessämme Jumalan läsnäolossa hän saa hoitaa ja pyhittää meitä. Lepopäivän pyhittäminen on siis pyhittymistä, muuttumista lähemmäs sitä, miksi meidät on luotu, Jumalan kuvaksi. Ehkä se seuraavilla vapailla onnistuu jo paremmin. Helpommin sanottu kuin tehty:)
Hyvin kirjoitettu. Me, tämän kiireisen ajan ihmiset unohdamme usein tuon, että yksi päivä viikossa pitäisi olla akkujen latausta varten. Ja mikä parasta, olla silloin Jumalan hoidossa, siitä saa voimia jatkaa seuraavaan viikkoon. Tänään minut pysäytti selkäkipu ja on aika levätä.
ReplyDelete