Ripari opettaa myös opettajaa

Mitä olisi kesä ilman rippileirejä. Kesäteologin näkökulmasta utopiaa. Ripari on jännä paikka. Siellä eri tyyliset, eri viiteryhmiin ja alakulttuureihin kuuluvat nuoret suljetaan samaan pieneen maailmaan viikoksi. Ohjelmassa kristinuskon pikaoppimäärä. On haastavaa yrittää opettaa maailman tärkeimpiä asioita nuorille, joista ei tiedä etukäteen mitään. Omat kyvyt ja tiedot tuntuvat usein puutteellisilta ja täysin riittämättömiltä tehtävän edessä. Leirillä lohtunani olivat Markku Kilpiön ja Anna-Maija Raittilan kirjoittaman virren 525 sanat:

Suurempi kuin sydämeni Jumalan on rakkaus.
Suurempi kuin oma tahto Kutsujan on laupeus.
Suurempi kuin oma into, uskottomuus mieleni
- uskollisuus Jumalamme kaikkea on suurempi.

Suurempi kuin epäilymme, suurempi kuin lankeemus,
suurempi kuin pettymykset Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan meihin istuttanut sen.
Hän ei kadu kutsumistaan, hän on vahvuus heikkojen.

Yhtä pyydän, Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain:
Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan, polku tänään avautuu?
Millä tavoin Isän tahto meissä tänään tapahtuu?

Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä uskollinen olemaan.

Liian suurten odotusten, vaatimusten paineessa
vapauteen minun anna, lepoon käydä, Jumala.
Rukouksen hiljaisuuteen, valoon Kirjan avatun,
lähellesi, Vapahtaja, kutsut kesken taistelun.

Suurempi kuin sydämemme, suurempi kuin ihmistyö
hiljaisuus on rukouksen, siinä Luojan sydän lyö.
Siinä itse, armon Henki, uupunutta uudistat.
Annat kasvullemme aikaa, uuteen työhön valmistat.
Kyse ei sittenkään ole minun kyvyistäni ja tiedoistani vaan Jumalasta, joka tekee työtään kauttani. Paras palaute, mitä opettaja voi saada, on nuoren kirjoitus suhteestaan Jumalaan ja sen viimeinen lause: Minä uskon.