Kastajan jalanjäljissä

Juhannuksena muistellaan Johannes Kastajaa, miestä, joka muistetaan hyvin muun muassa kamelinkarvavaatteestaan ja erikoisesta ruokavaliostaan. Johannes oli siis monessa suhteessa tinkimätön mies, harva meistä omistautuisi asialleen tuossa määrin. Hän oli saanut Jumalalta suuren tehtävän, valmistaa tietä Jeesukselle niin kuin oli ennustettu: Ääni huutaa: - Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme! Jes. 40:3

Kaikkein vahvimmin Johanneksen tinkimättömyys näkyi siinä, kuinka hän toteutti tehtäväänsä. Johanneksen julistus oli väkevää ja vetosi moniin. Hänen ympärilleen kerääntyi ajan mittaan joukko seuraajia ja opetuslapsia. Hän sai suosiota jopa siinä määrin, että se herätti huolta vallanpitäjissä, koska hän esitti myös kritiikkiä heitä kohtaan.

Johannes Kastaja ei kuitenkaan antanut suosion nousta päähänsä, vaan piti kiinni siitä tehtävästä, joka hänelle oli annettu:
"Te voitte itse todistaa, että minä sanoin: 'En minä ole Messias. Minut on lähetetty kulkemaan hänen edellään.' Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen. Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi." Joh. 3: 28-30

Ihmisluontoon kuuluu usko omaan erinomaisuuteen ja pyrkimys tulla suureksi, kuka milläkin elämän alueella. Yksi tavoittelee kalliimpaa autoa kuin naapurilla, toinen haaveilee maailmanlaajasta julkisuudesta. Vaikkei meille annettaisikaan samanlaista tehtävää kuin Johannes Kastajalle, on hän kuitenkin hyvä esimerkki meille siinä, keneen meidän tulee kiinnittää katseemme, mikä lopulta on tärkeää. Kuten Johannes Kastaja meille opettaa, Jeesuksen on tultava suuremmaksi, meidän pienemmiksi.

Jumala on paljon suurempi kuin me ja tietää meitä paremmin, mikä meille on parhaaksi. Niin kauan kuin keskitymme omaan itseemme, joko oman erinomaisuutemme tai toisaalta huonoutemme korostamiseen, on näköalamme kovin kapea. Kun sen sijaan sallimme Jumalan tulla suureksi elämässämme ja suostumme itse olemaan pieniä hänen käsissään, meille avautuu uskon näköala, Jumalan valtakunnan todellisuus, jossa kaikkea hallitsee rakastava ja hyvä Isä, Kaikkivaltias Jumala. Emme ole enää oman pärjäämisemme tai suuruutemme varassa emmekä sen vankeja, vaan meitä kannattavat ikuiset käsivarret.