Olen huono kestämään heikkoutta, sitä, että joku ei osaa, tiedä, jaksa tai pysty. Minusta on tukalaa katsella epävarmaa, pelokasta ihmistä, tai ihmistä, joka ei saa elämäänsä järjestykseen, vaan sotkee sitä aina vain pahempaan solmuun. Erityisen vaikeata minun on kohdata sitä, että olen itse heikko, osaamaton ja kykenemätön kovin moneen asiaan. En jaksa tehdä niin paljon, kuin odotan jaksavani. En osaakaan kaikkea niin hyvin kuin haluaisin uskotella. En ole se ihanneihminen, joksi yritän niin vimmaisesti tulla.
Apostoli Paavali sanoo toisessa kirjeessään korinttilaisille seuraavasti: ” Mutta hän on vastannut minulle: ” Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Sen tähden ylpeilen mieluummin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. -- Juuri heikkona olen voimakas.”
Kummallinen näkökulma, heikkona olen voimakas. Mitä se oikeastaan tarkoittaa, eikö heikko ole aina heikko, turha kai sitä on selittämällä yrittää muuttaa. Jumalan näkökulma onkin meistä kummallinen. Hän ei arvosta voimia, taitoja tai tietoja, vaan sitä, että annamme Hänelle tilaisuuden näyttää voimansa meissä. Tämä tuntuu epäreilulta, eikö Jumala arvosta sitä, että yritän tulla paremmaksi ihmiseksi ja ponnistelen jaksaakseni täyttää itseni ja muiden asettamat vaatimukset. Eikö Jumalaa kiinnosta minun tekemiseni?
Toki häntä kiinnostaa, kiinnostaa jopa niin paljon, ettei hän halua minun, tai kenenkään meistä ponnistelevan yksin. Jumala haluaa antaa meille kaiken sen, mitä tarvitsemme, voimat, taidot ja tiedot. Itse asiassa, kaikki, mitä meillä on, on peräisin Jumalalta, alkaen elämästämme. On tuskallista todeta olevansa avuton ja voimaton, mutta sen tunnustaminen antaa meille mahdollisuuden kokea jotain suurempaa, Jumalan voiman meissä.
”Sen tähden ylpeilen mieluummin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.” 2.Kor.12:9
No comments:
Post a Comment