28.10.11

Anna meille meidän jokapäiväinen terveytemme

Eräs terveyttä edistäviä palveluja tarjoava yritys houkuttelee asiakkaita iskulauseella "Valitse terveys". Sama ajatus ihmisen vaikutusvallasta omaan hyvinvointiinsa kaikuu yhä uudestaan eri viestimissä ja mainoksissa. 

Kehoitukset eivät aina ole pelkästään rohkaisevia kutsuja terveempään elämään, vaan niistä voi myös löytää syyllistävän sävyn: "Jos et ole terve, se on sinun omaa syytäsi, huolehtisit itsestäsi paremmin." Usein mainoksissa myös sekoittuvat terveys ja kauneus tai terveys ja laihuus. Mitä uskomattomampia dieettejä ja kaunistumiskeinoja mainostetaan terveyden nimissä.

Terveydestään huolehtimiseen kutsumisessa on paljon perää, toki voimme valinnoillamme ja tavoillamme vaikuttaa siihen, miten voimme - niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Kuitenkin ihmisen itsensä vastuuttaminen omasta terveydestään nostaa äkkiä pintaan myös tukalia kysymyksiä: Kuuluuko sairauksien hoito kuitenkin kaikille? Mikä on ihmisen arvo, jos tahto ei riitä muuttamaan elämäntapoja?

Jo Jeesuksen aikalaiset pohtivat tätä problematiikkaa. Oli yleinen ajatus, että ihmisen sairaus johtui synnistä - omasta tai vanhempien. Sairaus tai vamma oli rangaistus ja todistus siitä, että oli toimittu väärin. Valitsemalla synti valittiin sairaus.

Jeesusta tunnettiin aikalaistensa keskuudessa paitsi opettajana, myös parantajana. Evankeliumeissa kerrotaan yhä uudestaan ihmisistä, joita Jeesus paransi sairauksista, vammoista - ja synnistä. Eräs nainen parani koskettamalla Jeesuksen viitan tupsua, niin voimakas parantaja oli kyseessä!

Sekä Markuksen että Luukkaan evankeliumit kertovat sokeasta miehestä, joka haki apua Jeesukselta. Vaikka Jeesus tiesi miehen hädän, hänen lähestymistapansa oli kuitenkin "asiakaslähtöinen": "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Mies vastasi: "Herra, anna minulle näköni." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut." (Luuk. 18: 37-43)

Jeesus ei oleta tai briljeeraa tietämyksellään, vaan antaa ihmisen itsensä kertoa, mitä apua kaipaa - voihan olla niinkin, että asia, joka muiden silmissä näyttää vammalta, on ihmiselle itselleen luonnollinen osa elämää. Hän ei myöskään edellytä mieheltä mitään, pelkkä pyyntö riittää siihen, että Jeesus parantaa sokean miehen. Vasta jälkikäteen hän toteaa, että kyse oli uskosta - luottamuksesta Jeesuksen voimaan parantaa.

Evankeliumi ei kerro Jeesuksen kysyneen mieheltä ensin uskoa tai luottamusta, ainoastaan, mitä hän haluaa Jeesuksen tekevän. Miehen usko saattoi olla hyvinkin hento, enemmän vienoinen toive parantumisesta, viimeinen oljenkorsi, kuin uskoa Jeesukseen Jumalan Poikana tai syntien Sovittajana.

Jeesus on Parantaja, niin sairauksien kuin sydämenkin. Sanoihan hän itse: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä." (Mark. 2: 17) Hän ei paranna väkisin, muttei myöskään langeta pelastustamme meidän vastuullemme. Jumalan valtakunnassa paino ei loppupeleissä ole meidän valinnoissamme, vaan Jumalan armossa.

"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja." (Ef. 2: 8)

1 comment:

  1. Trilastin is actuаlly recognized to аѕѕist gеt rid of theѕe marks which are triggeгed
    by body dеveloρing and ρregnancy.

    Hеre is my web page ... trilastin review

    ReplyDelete