Suvi suloinen

Olen viime aikoina pohdiskellut luomiskertomusta. Tuo teksti on hyvin tuttu jo lapsuudesta asti. Silti siihen syventyminen avaa uusia näköaloja. Luomistyö näkyy parhaiten keväällä, kun luonto herää eloon synkän talven jälkeen. Meillä Suomessa luonnon ihanuutta ylistetään perinteisesti Suvivirren sanoin.

On hyvä, että kevät herättää meidät ajattelemaan Luojaamme. Alamme niin kovin helposti pitää maailmaamme itsestään selvänä. Luomiskertomuskin kutistetaan helposti myytiksi, joka kertoo kenties jotain maailman synnystä, muttei oikein tästä päivästä. Kuitenkaan Luojan työ ei loppunut kuuden päivän urakoinnin jälkeen. Vaikka Luojamme lepäsi seitsemännen päivän, se ei tarkoita, että hän olisi jäänyt laakereilleen lepäämään. Luomistyö on jatkuvaa.

Vanhassa iltarukouksessa sanotaan: " Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi." Tuo lause on hämmentänyt hankalan sanamuotonsa vuoksi montaa lasta. Kuitenkin siinä piilee syvä viisaus. Ei ole itsestään selvää, että nousemme aamulla uuteen päivään. Niin meidän elämämme kuin myös kaikki meitä ympäröivä, on Luoja ylläpitämää. Vuodenaikojen ja päivän ja yön vaihtelu, elämän kiertokulku, ne ovat Jumalan vaikutusta luomakunnassaan. Ei Jumala jättänyt maailmaa oman onnensa nojaan luomisen jälkeen, vaan on mukana jokaisessa päivässä ja hetkessä.

Maailman ihmeellisyyttä ihastellessamme saamme asettua sille paikalle, joka meille kuuluu. Me olemme luotuja, Jumala on Luoja. Olemme pieniä tämän kaiken keskellä. Kuitenkin meille on annettu vapautta ja vastuuta suhteessa muuhun luomakuntaan.

"Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu." Jumala sanoi vielä: " Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne." (1.Moos.1:27-29)

Luomakunnan haltijoina toimimme usein kovin itsekkäästi ja lyhytnäköisesti. Emme suhtaudu kunnioituksella emmekä rakkaudella Luojamme lahjoihin. Siksi suvivirsi saa olla meille paitsi riemulaulu kesäloman alkaessa, myös rukous Kaikkivaltiaan puoleen:

" Oi Jeesus Kristus jalo ja kirkas paisteemme,
sä sydäntemme valo, ain asu luonamme.
Sun rakkautes liekki sytytä rintaamme.
Luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme."
(virsti 571, säkeistö 4)