Sana tuli lihaksi

Olen monta vuotta pohdiskellut joulun merkitystä, yrittänyt löytää sen ydintä ja nähdä, mitä muuta se on kuin pääsiäisen edellytys. Hiljalleen joulun sisältö ja merkitys on alkanut aueta. Tänä jouluna Jeesuksen syntymän puhuttelevuus nousee pitkälti Vanhan testamentin pohjalta.

Olen lueskellut syksyn aikana profeettakirjoja ja Vanhan testamentin kuvaus Jumalan pyhyydestä, vanhurskaudesta ja suuruudesta on puhutellut minua vahvasti. Jumala on paitsi rakastava ja armahtava Isä, myös Kaikkivaltias ja oikeudenmukainen, rakkaudessaan ja vihassaan kiivas Kuningas. Saamme olla mahtavan Hallitsijan kansaa, hänen ikuisten lupaustensa perillisiä.

Tämä minua käsittämättömän paljon suurempi, mahtavampi ja vahvempi Jumala loi maailman Sanallaan. Ja tuo Sana, maailman luomisvoima, tuli maailmaan, ihmiseksi, elämään meidän kaltaisenamme ja meidän keskellämme!


Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
 Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä,
pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.
 - -
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta,
jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.
Hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh. 1: 1-5, 14)

Jumalan suuruutta ja pyhyyttä vasten tuntuu uskomattomalta, että hän tuli ihmiseksi, elämään samaa harmaata arkea, synkkiä päiviä ja inhimillisiä iloja kuin me muutkin. Jumala ei tipahtanut maailmaan aikuisena tai vain esittäen ihmistä, vaan hän syntyi naisesta, yhtä kivuliaasti, ahtaasti, karun kauniisti kuin kuka tahansa meistä. Sana tuli lihaksi, ei maan päällä leijuvaksi henkiolennoksi. Jeesus tuntee ihmiselämän kaikki puolet, sillä hän on elänyt ne. Meidän Jumalamme ei jäänyt etäälle, vaan tuli lihaksi ja vereksi, kokemaan elämän kaikilla aisteilla, kaikkine kipuineen ja riemuineen.

Jeesuksessa Jumala tuli meitä lähellä ja antoi itsensä meidän käsiimme. Hän tuli avuttomaksi lapseksi, ihmisten rakastettavaksi ja hoivattavaksi. Jumalan Sana luopui kaikesta kunniastaan, loistostaan ja vallastaan päästäkseen lähelle meitä.

Siunattua lihaksi tulleen Jumalan syntymäjuhlaa!

"Jo laulavat lumi ja tuuli.
Jo heläjää hohtava maa.
Se ikuisen sävelen kuuli:
se tervehtii Vapahtajaa

Soi huurteessa helinä huilun
niin kirkas on tähtinen yö
Hän kulkenut on yli kuilun
maa taivaalle kättä nyt lyö.

Niin hauraana, haavoittuvana
nyt uneksii hän vuoteellaan.
Hän, Luojamme,elävä sana,
ei tietänsä aavistakaan.

Soi....

Hän valon toi kuoleman maahan.
Hän murtanut on pimeän.
Hän luonamme asua saahan?
Hän löytäähän ymmärtäjän?

Soi...."

- Anna-Mari Kaskinen

Ristin hulluus

Risti on länsimaisen maailman käytetyimpiä symboleja, sitä näkee paitsi kirkoissa, myös ihmisten käyttämissä koruissa ja monissa yhteyksissä, joissa se on enemmän koriste kuin kristinuskon keskeinen symboli. Ristin käyttö koruna on yleistä, kumma kyllä, onhan kyseessä alunperin teloitusväline. Jos Jeesus olisi elänyt ja kuollut lähempänä meidän aikaamme, roikkuisiko kristittyjen kaulassa sähkötuoli, myrkkyruisku tai ampuma-ase?

Risti oli Jeesuksen aikana varattu rangaistukseksi pahimmille rikollisille, niille, joita haluttiin rankaisemisen lisäksi häpäistä. Teloitus ristillä oli paitsi tuskallinen ja hidas, myös äärimmäisen häpeällinen tapa kuolla. Tuomitut naulittiin risteille julkisesti ja alasti, heille ei jäänyt mitään suojaa, vaan heiltä riistettiin hengen lisäksi myös ihmisyys.

Miksi me kristityt siis kannamme tätä häpeän, tuskan ja kuoleman merkkiä? Emmekö voisi sen sijaan kantaa jotakin kauniimpaa, palmunlehvän, kyyhkysen tai vaikkapa pilven muotoista korua kaulassamme?

Ristin voima on siinä, ettei Jeesuksen tarina päättynyt häpäisyyn ristillä. Suurimman mahdollisen inhimillisen kärsimyksen ja häpeän keskeltä nousee toivo: ylösnousemus. Jeesus ei jäänyt ristille, hän ei jäänyt kuolemaan ja häpeään, vaan voitti kuoleman ja avasi samalla seuraajilleen tien ikuiseen elämään ja yhteyteen Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Jeesus kärsi kuoleman, häpeän ja syyllisyyden syyttömänä. Me saamme kantaa ylpeinä kantaa ristejämme, sillä ne symboloivat julmuuden, vihan ja kuoleman sijaan rakkautta, armoa ja elämää.

"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima." 1. Kor. 1:18

Vapaus, veljeys, ravintoarvo?

"Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen."
Gal. 5:1

Jeesus kritisoi niitä, jotka rakensivat elämänsä tyhjänpäiväisten säädösten ympärille ja korottivat itsensä muiden yläpuolelle pystyessään noudattamaan syömiseen, työntekoon ja erilaisiin rituaaleihin liittyviä sääntöjä. Säännöistä ja niiden noudattamisesta oli tullut itsetarkoitus, ihmisen tapa uskotella itselleen voivansa päästä lähemmäs Jumalaa pätemällä omilla teoillaan.

Jeesus halusi kumota tämän ajattelutavan ja osoittaa, että Jumala on läsnä heikkoudessa ja inhimillisessä kurjuudessa, ei siellä, missä osoitellaan toisia sormella ja haetaan ylemmyyttä alentamalla muita. Jeesus suhtautui ankarasti moralisteihin, mutta armahti niitä, jotka olivat epäonnistuneet, eivätkä jaksaneet edes yrittää kiillottaa kulissejaan.

Myös meidän aikanamme moralismi valtaa alaa. Sen sijaan, että eläisimme kristityn vapaudessa, pyöritämme mielessämme listaa asioista, joita meidän pitäisi tehdä, saavutuksista joihin meidän pitäisi pyrkiä ja ominaisuuksista, joista meidän pitäisi päästä eroon. Pitäisi syödä terveellisesti, liikkua, kehittää itseään henkisesti, harrastaa kulttuuria, edetä uralla, hankkia seksikäs ulkomuoto jne. Meille syötetty hyvän ihmisen malli sisältää loputtoman listan asioita, joita pitäisi.

Portti ikuiseen elämään ei kuitenkaan avaudu oikean ruokavalion, harrastuksen, koulutuksen tai ulkonäön avulla, vaan uskomalla Jeesukseen. Sinänsä positiivisista asioista tulee helposti kahleita, joista emme pääse, emmekä usein edes tajua pyristellä itse irti. Hyvistä pyrkimyksistä tulee pahimmillaan elämän keskiö, uskonto ja aate, epäjumala. Meistä ei ole jumaliksi, siksi Jumala tuli ihmiseksi.

Vapauteen Kristus meidät vapautti, pysykäämme siis lujina, älkäämme alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.

Kallio

Jeesuksen kenties muistelluin opetuslapsi, Pietari, oli alkujaan aivan tavallinen työmies, kalastaja. Hän ei kuulunut yhteiskuntansa kermaan tai koulutettuun eliittiin. Jeesus kuitenkin halusi kutsua hänet seuraajakseen ja antaa hänelle tärkeän tehtävän. Hän osoitti oman suuruutensa Pietarille järjestämällä tälle kalasaaliin, jota Pietari ei ammattilaisena pitänyt mahdollisena. Jeesuksen tekemä ihme sai Pietarin toteamaan: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies." (Luuk. 5: 8) Mutta juuri silloin, kun Pietari tunsi itsensä pieneksi ja kelvottomaksi, hän sai Herralta tehtävän: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." (Luuk. 5: 10)

Pietari oli Jeesuksen opetuslapsijoukossa näkyvä hahmo, mutta hän ei saanut Jeesukselta tehtävää siksi, että oli äänekäs tai innokas johtamaan muita. Pietarin kutsumus perustui siihen, että hän näki, kuka Jeesus on.
"Entä te?" kysyi Jeesus. "Kuka minä teidän mielestänne olen?" Simon Pietari vastasi: "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika." Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu." (Matt. 16: 15-19)

Vaikka Pietari sai Jeesukselta suuren vastuun ja myös valtaa, hän ei ollut täydellinen opetuslapsi, vaan päätyi lopulta tiukan paikan tullen kieltämään Herransa, vaikka lupasikin kulkea tämän rinnalla tarpeen vaatiessa kuolemaankin asti. Jeesus kuitenkin piti kiinni Pietarille antamastaan tehtävästä. Ilmestyessään opetuslapsilleen ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus vielä vahvisti Pietaria tämän saamassa tehtävässä:

Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani."
Sitten hän kysyi toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani."
Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: "Olenko minä sinulle rakas?", ja hän vastasi: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo." (Joh. 21: 15-18)

Jeesus ei noudattanut meidän oikeustajumme mukaista mallia valitessaan johtajaa seuraajilleen, vaan osoitti siinäkin armoa. Keskeisintä tehtävän kannalta ei ollut se, mitä Pietari osasi, kuinka paljon hän oli opiskellut tai miten menestyksekäs hänen elämänsä oli ollut. Oleellista oli, että Pietari tiedosti oman rajallisuutensa ja pienuutensa ja Jeesuksen suuruuden. Tärkeintä on edelleen vastaus Jeesuksen kysymykseen: "Olenko minä sinulle rakas?"

Kristuksen käsinä

Sain joku aika sitten kuulla eräässä saarnassa itseäni vahvasti puhuttelevan ajatuksen: "Kenellekään meistä ei riitä se, että meille sanotaan, että Jumala rakastaa meitä, että kelpaamme Jumalalle ja olemme hänen silmissään kauniita. Jokainen meistä kaipaa myös sitä, että toiset ihmiset osoittavat rakastavansa meitä, että kelpaamme heille ja olemme heidän silmissään kauniita."

Jumala ei luonut meitä vain henkiolennoiksi, sieluiksi ilman ruumista. Meidät on luotu konkretiaan, olemme kokonaisuuksia, joihin kuuluu sielun ja psyyken lisäksi lihaa ja verta oleva ruumis. Siksi myös meidän rakkauden- ja yhteydenkaipuumme on luonteeltaan paitsi hengellistä ja henkistä, myös fyysistä.

Jeesus tuli maailmaan kohtaamaan ihmisiä, koskettamaan, katsomaan silmiin. Kun Jeesus palasi Isän luo taivaaseen, hän lähetti Henkensä ohjaamaan omiaan. Kun Jeesuksen kädet eivät ole enää konkreettisesti koskettamassa meitä, emmekä näe hänen rakastavaa katsettaan silmillämme, on jokaisen hänen seuraajansa tehtävä olla hänen käsinään, jalkoinaan, silminään tässä maailmassa.

Ei riitä, että sanomme toisillemme: Olet Jumalalle rakas. Jos me todella uskomme siihen, sen tulisi välittyä meistä, teoistamme, sanoistamme, katseestamme. Sen lisäksi, että me olemme Kristuksen käsiä tässä maailmassa, hänen läsnäolonsa lähettiläitä lähimmäisillemme, saamme myös kohdata Kristuksen lähimmäisissämme.

"Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.' Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?' Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'" Matt. 25: 35-40

Ota itkevä lapsi syliin, käy katsomassa yksinäistä, anna omastasi sille, jolla on vähemmän, toivota tervetulleeksi se, joka on suljettu ulkopuolelle. Näe lähimmäisessäsi Jumalan kuva ja Kristuksen oma.

Lesken ropo

(Lähimmäisen sunnuntain saarna)

"Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: "Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi." Mark. 12: 41-44

Kuulemme saarnoissa usein siitä, mitä Jumala meille lahjoittaa ja kuinka hän on uhrautunut meidän puolestamme. Tänään keskiössä on kuitenkin Jumalan lahjojen sijaan pikemmin se, mitä me olemme valmiita antamaan. Esimerkiksi meille annetaan köyhä leski.

Jeesuksen aikana naiset elivat pääsääntöisesti jonkun miehen vallan alla, lapsena isänsä, myöhemmin aviomiehensä hallinnassa. Leskeksi jäämisen myötä naisesta tuli ensimmäistä kertaa elämässään itsenäinen toimija, joka sai esimerkiksi päättää oman omaisuutensa käytöstä ja olla oman kotitaloutensa pää. Toisaalta, jos omaisuutta ei ollut, nainen oli oman onnensa varassa, varsinkin, ellei hänellä ollut poikia tai veljiä, jotka olisivat huolehtineet hänestä. Tämän vuoksi suurin osa leskistä avioituikin uudelleen, mikäli he vain saivat siihen tilaisuuden.
Tekstimme leski edustaa siis aikansa kulttuurissa turvattomassa asemassa olevaa ihmistä. Sosiaaliturvaa ei ollut, ja ilmeisesti tällä leskellä ei ollut juuri ketään sukulaisia turvanaan, koska Markus kuvaa häntä hyvin köyhäksi.

Lesken uhriarkkuun panemat rahat olivat pienintä olemassa olevaa rahayksikköä, mitättömän arvoisia kuparikolikoita. Meikäläisittäin kyse oli siis senteistä. Leski kuitenkin antoi uhrilahjanaan molemmat rahansa, hän ei säästänyt kolikoista toista itselleen, vaan antoi kaikkensa. Lesken uhriarkkuun panemat lantit olivat oikea uhrilahja, sillä niiden antaminen oli hänelle todella uhraus, ei vähän antamista paljosta, kuten tekstin mukaan oli monen muun kohdalla.

Emme tunne tämän lesken motiivia, voihan olla, että hän toimi yksinkertaisesti niin kuin oli tapana, täytti velvollisuutensa. Kuitenkin tämä vaati häneltä paljon. Pieni rahasumma oli hänelle merkittävä, mutta toisten katseiden alla lahjan pienuus muuttui häpeäksi. Uhrilahjan antaminen oli julkinen tapahtuma, lahjan suuruus saatettiin jopa kuuluttaa ääneen. Köyhyyden lisäksi leskeä painoi häpeän ja halveksunnan taakka. Siinä, missä rikkaat antoivat lahjansa suurieleisesti varmistaen, että kaikki sen näkevät, tämä leski tuskin röyhisteli rintaansa lahjaansa antaessaan. Vaikka Jeesus näki lesken lahjan suuruuden, muut ihmiset näkivät vain kaksi mitättömän arvoista kolikkoa.

Tänään on lähimmäisen sunnuntai. Rakkauden kaksoiskäsky opettaa meitä, että meidän tulee rakastaa Jumalaa koko sydämestämme, sielustamme ja mielestämme ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Tekstimme leski on meille omalla tavallaan meille esimerkkinä näistä molemmista.

Ensinnäkin hän antaa konkreettisen ja myös vaativan esimerkin meille siitä, mitä Jumalan rakastaminen on. Lesken uhrilahjassa meille näyttäytyy se, mitä on kaikkensa antaminen. Hän antoi elantonsa ja sen myötä myös elämänsä Jumalan käsiin. Tähän täytyy sisältyä vahva luottamus siihen, että Jumala pitää omistaan huolen. Sen sijaan, että nainen olisi tallettanut toisen kolikoistaan pahan päivän varalle, hän antoi kaikkensa uhrina Jumalalle, Jumalan haltuun.

Toisaalta tämä nainen edustaa meille myös lähimmäistä. Jeesus sanoo: ”Sen, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette tehneet minulle.” Lähimmäisemme, tarvitsivat he sitten materiaalista apua, hyväksyvää katsetta tai armahtavia sanoja, ovat meidän mahdollisuutemme palvella Jeesusta ja seurata hänen esimerkkiään. Me kristityt olemme Jeesuksen käsiä ja jalkoja maailmassa, meidän kauttamme hän on lähellä niitä, jotka kärsivät puutetta, oli se sitten aineellista, henkistä tai hengellistä.

Jeesus puhui kovin sanoin niille, jotka pitivät itseään muita arvokkaampina ja tekivät itsestään tärkeitä. Mutta ne, joita painoivat erilaiset taakat, hän kohtasi rakastaen ja armahtaen. Jos me kerran olemme Jeesuksen kädet, kenties myös hänen kasvonsa tässä maailmassa, meidän tekomme kertovat sanoja painokkaammin, mihin oikeastaan uskomme. Se, miten kohtaamme lähimmäisiämme, joko kertoo heille Jeesuksen rakkaudesta, tai jättää heidät siitä osattomiksi.

Kun tänään astumme ehtoollispöydän ääreen, saamme tuoda Jumalalle kaiken sen, mikä meitä painaa ja raskauttaa. Hän lahjoittaa itsensä meille täydellisessä uhrissaan itseään säästämättä. Jeesus antoi kaikkensa, jotta me saisimme vapauden, jotta saisimme elää Jumalan lapsina.

Sen lisäksi, että kannamme alttarille taakkamme ja jätämme ne Jumalan haltuun, me voimme luovuttaa Jumalalle myös itsemme ja lahjamme. Jumala pystyy käyttämään monia piirteitä ja taitoja, joita me pidämme vähäpätöisinä ja auttamaan niiden kautta jotakuta lähimmäistämme, välittämään rakkauttaan meidän kauttamme. Kukaan meistä ei ole liian vähäinen, etteikö meillä olisi jotakin jaettavaa Jumalan valtakunnassa, sillä Jumala on varustanut meidät kaikki Henkensä lahjoilla.

Meitä kutsutaan antamaan itsemme Jumalan käyttöön, luottamaan siihen, että hänellä on meille tehtävää. Jumala on meidän Luojamme, jokainen meistä on hänen luomistyönsä ihme ja täynnä kauniita ja hienoja lahjoja ja kykyjä. Jumala ei vaadi meiltä enempää kuin meillä on, mutta kaiken sen, mitä olemme saaneet lahjaksi, me saamme luovuttaa Jumalan käyttöön ja jäädä ihmettelemään, kuinka tutkimattomat ja ihmeelliset ovat Herran tiet, myös ne, jotka hän on varannut meille.

Hiljaa hyvä tulee

Olen joskus kuullut sanottavan, etteivät läheisimpiä ihmisiä lopulta ole ne, joiden kanssa voi puhua kaikesta, vaan ne, joiden kanssa voi olla hiljaa. Tässä piilee kokemukseni mukaan syvä oivallus. Puolituttujen ja hyvienkin kavereiden kanssa käy niin, että hiljaisuus täytyy täyttää puheensorinalla. Harvassa ovat ne ihmiset, joiden seurassa voi olla hiljaa vaivaantumatta.

Sama pätee myös suhteessamme Jumalaan. Helposti pulputamme Jumalalle omia asioitamme pitkän listan ja lykkäämme perään äkkiä aamenen, ettei jäisi tilaa kiusalliselle hiljaisuudelle. Kuitenkin peitämme omalla pulinallamme helposti Jumalan äänen. Jos emme malta olla hänen edessään hiljaa, emme myöskään kuule, mitä hän haluaisi sanoa meille.

Hiljaisuus kahden ihmisen välillä tuntuu usein vaikealta siksi, että olemme hiljaisuudessa jollain tavalla alastomampia kuin puheensorinan keskellä. Puheella on helpompi pitää yllä kulisseja ja erilaisia suojamuureja, mutta hiljaisuudessa olemme tässä suhteessa aseettomia. Hiljentyminen Jumalan edessä on vaikeaa juuri tästä syystä, sillä Jumala näkee paljon syvemmälle meihin kuin kukaan ihminen.

Jumalan kaiken näkevä katse voi tuntua pelottavalta. Ajatus siitä, että on joku, joka näkee myös kaiken sen, mitä yritämme peittää, voi olla raskas. Kuitenkin juuri tämän katseen alla saamme vapautua kaikesta siitä, mitä piilottelemme ja olla turvassa ilman suojamuureja ja kulisseja. Jumala katsoo meitä rakkauden silmin, eikä käännä katsettaan meistä koskaan pois.

"Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.
Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.
Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?
Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.
Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon",
sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.
Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut."
Ps.139:1-16

Luikerteleva riesa

Joka kesä opetan rippileireillä mitä on synti. Tai yritän opettaa. Kovin tiukassa näyttää olevan käsitys, että synti on vain tekoja ja näin ollen paitsi määriteltävissä, myös poistettavissa. Rippikoululaiset välillä lähes suuttuvat, kun sanon suoraan heidän olevan syntisiä. Kukapa siitä pitäisi.

Jos synti olisikin vain tekoja, se olisi mahdollista työntää elämästämme pois. Vain heikoimmat, ne, jotka eivät pystyisi noudattamaan huolella laadittuja sääntöjä, jäisivät syntisiksi. Ikävä kyllä synti ei ole niin yksinkertaisesti karsittavissa meistä pois, sillä se on voima, joka vaikuttaa meissä ja saa meidät toimimaan Luojamme tahtoa ja luomistarkoitusta vastaan.

Syntiä ei liene vaikea löytää omasta elämästään, jos on tosiaan valmis avaamaan silmänsä. Ei tarvitse kuin katsoa sitä, kuinka käyttää aikansa. Kuinka usein tv-ohjelma, internetissä maleksiminen tai muu turha ja henkiseltä ja hengelliseltä ravintoarvoltaan olematon asia ajaakaan rukouksen ja Raamatun lukemisen, Jumalan läsnäolossa olemisen ja myös ihmisten välisen yhteyden edelle.

Se, että synti on voima, ei pelkkiä tekoja, tekee siitä hyvin sitovan. Se luikertelee vaivihkaa sisimmässämme kuin käärme paratiisissa ja ulottaa lonkeroitaan jokaiseen elämämme osa-alueeseen. Synti saa käännettyä hyvätkin asiat kahlitseviksi ja häpeää aiheuttaviksi, jolloin alamme kätkeä elämäämme ja itseämme ja elää pimeydessä sen sijaan, että tulisimme valoon.

Synti houkuttelee meidät sortumaan kiusauksiin ja kääntää Jumalan antamat lahjat päälaelleen. Se saa meidät piiloutumaan niin kuin Aatami ja Eeva piiloutuivat Edenin puutarhassa rikottuaan Jumalan tahtoa vastaan. Juuri häpeä on synnin vahvin ase, sillä ainoa keino, jolla voimme vapautua synnistä, on tuoda kaikki se, mitä se meidän elämässämme vaikuttaa, valoon, Jumalan eteen.

Niin kauan kuin keskitymme itseemme ja omaan kykenemättömyyteemme synnin voittamisessa, me jäämme sen valtaan ja se syö koko elämämme. Jos sen sijaan katsomme Jumalaan, joka tuli ihmiseksi sovittamaan syntimme ja turvaudumme Jeesuksen sovitustyöhön ja Jumalan armoon, me saamme elää valossa pimeyden ja häpeän sijaan.

Kastajan jalanjäljissä

Juhannuksena muistellaan Johannes Kastajaa, miestä, joka muistetaan hyvin muun muassa kamelinkarvavaatteestaan ja erikoisesta ruokavaliostaan. Johannes oli siis monessa suhteessa tinkimätön mies, harva meistä omistautuisi asialleen tuossa määrin. Hän oli saanut Jumalalta suuren tehtävän, valmistaa tietä Jeesukselle niin kuin oli ennustettu: Ääni huutaa: - Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme! Jes. 40:3

Kaikkein vahvimmin Johanneksen tinkimättömyys näkyi siinä, kuinka hän toteutti tehtäväänsä. Johanneksen julistus oli väkevää ja vetosi moniin. Hänen ympärilleen kerääntyi ajan mittaan joukko seuraajia ja opetuslapsia. Hän sai suosiota jopa siinä määrin, että se herätti huolta vallanpitäjissä, koska hän esitti myös kritiikkiä heitä kohtaan.

Johannes Kastaja ei kuitenkaan antanut suosion nousta päähänsä, vaan piti kiinni siitä tehtävästä, joka hänelle oli annettu:
"Te voitte itse todistaa, että minä sanoin: 'En minä ole Messias. Minut on lähetetty kulkemaan hänen edellään.' Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen. Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi." Joh. 3: 28-30

Ihmisluontoon kuuluu usko omaan erinomaisuuteen ja pyrkimys tulla suureksi, kuka milläkin elämän alueella. Yksi tavoittelee kalliimpaa autoa kuin naapurilla, toinen haaveilee maailmanlaajasta julkisuudesta. Vaikkei meille annettaisikaan samanlaista tehtävää kuin Johannes Kastajalle, on hän kuitenkin hyvä esimerkki meille siinä, keneen meidän tulee kiinnittää katseemme, mikä lopulta on tärkeää. Kuten Johannes Kastaja meille opettaa, Jeesuksen on tultava suuremmaksi, meidän pienemmiksi.

Jumala on paljon suurempi kuin me ja tietää meitä paremmin, mikä meille on parhaaksi. Niin kauan kuin keskitymme omaan itseemme, joko oman erinomaisuutemme tai toisaalta huonoutemme korostamiseen, on näköalamme kovin kapea. Kun sen sijaan sallimme Jumalan tulla suureksi elämässämme ja suostumme itse olemaan pieniä hänen käsissään, meille avautuu uskon näköala, Jumalan valtakunnan todellisuus, jossa kaikkea hallitsee rakastava ja hyvä Isä, Kaikkivaltias Jumala. Emme ole enää oman pärjäämisemme tai suuruutemme varassa emmekä sen vankeja, vaan meitä kannattavat ikuiset käsivarret.

Uskalla heittäytyä

Sain kymmenen vuotta sitten eräältä tutultani lapun, jossa oli lause: "Uskalla heittäytyä elämää suurempaan seikkailuun Jumalan kanssa." Olin tuolloin Jumalan olemassaoloa ja merkitystä kyselevä - ja kyseenalaistava - teini-ikäinen. Lause on kulkenut mukanani paitsi Raamatun, myös korvien välissä ja noussut yhä uudelleen pohtimisen aiheeksi.

"Uskalla heittäytyä..."
Jumalaan tutustuminen ja hänen kanssan kulkeminen vaatii uskallusta, sillä vaikka Jumala ilmoittaa itsensä meille Raamatussa, hän on myös monin tavoin salattu ja meidän käsityskykymme ulottumattomissa. Suhde Jumalaan vaatii heittäytymistä, sillä me emme tunne hänen suunnitelmiaan, näemme ja muistamme pitkälle taaksepäin, muttemme kovin pitkälle tulevaisuuteen. Usko - suhde Jumalaan - on luottamista Jumalan hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen ja turvautumista hänen johdatukseensa.

"Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella." Jes. 55: 8-9

"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra." Jer. 29: 11-14

Mihin me sitten heittäydymme ollessamme suhteessa Jumalaan? "...elämää suurempaan seikkailuun..." Usko on jotain elämää suurempaa, se kantaa yli kaiken inhimillisen. "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä." Hepr. 11: 1

Usko ei ole pelkästään tapoja tai uskonnollisen kielen hallitsemista, vaan suhde elävään, persoonalliseen Jumalaan. Se on aitoa vuorovaikutusta Kaikkivaltiaan kanssa ja sen vuoksi seikkailu, joka jatkuu kuolemankin yli. Meidän Jumalamme on Luoja, jolla on loputtomasti hyvää annettavana omilleen. Jokainen, joka on joskus rakastunut, tietää, kuinka huumaava seikkailu rakastuminen on. Kuinka paljon suurempi seikkailu onkaan elämä täydellisen Rakkauden seurassa!

"...Jumalan kanssa." Jumala lupaa Raamatussa yhä uudelleen, että hän on meidän kanssamme, missä tahansa olemmekin, minkälaisia päivämme ovatkaan. Jumala on kanssamme silloinkin, kun me emme halua olla hänen kanssaan, hän ei luovu meistä, vaikka me luopuisimmekin hänestä.

"Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.

Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä. Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi? Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet. Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.

Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon", sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo. Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.

Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä! Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.

Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle." Ps. 139: 1-18, 23-24

Päivä vain ja hetki kerrallansa

Virsi 338 (Lina Sandell 1865)

"Päivä vain ja hetki kerrallansa,
siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen."

Tämä virsi on kulkenut mukanani jo lapsuudesta asti. Lapsuudessa opitut laulut ovat iskostuneet jonnekin hyvin syvälle ja nousevat esiin monina vaikeina hetkinä. Tänä keväänä olen saanut - usein kipeästikin - opetella elämään päivän ja hetken kerrallaan. On tapahtunut paljon, opintojen viimeistelyt, työnhaku, uuden työn opettelu, valmistuminen, pappeuteen valmistautuminen sekä uuteen seurakuntaan ja kaupunkiin tutustuminen ovat olleet läsnä limittäin ja täyttäneet sekä kalenterin että mielen.

"Joka hetki hän on lähelläni,
joka aamu antaa armonsa.
Herran huomaan uskon elämäni,
hän suo voimansa ja neuvonsa.
Surut, huolet eivät liikaa paina,
ne hän ottaa itse kantaakseen.
"Niin kuin päiväs, niin on voimas aina."
Tähän turvaan yhä uudelleen."

Olen kevään aikana kohdannut monta tilannetta, joissa on ollut pakko elää päivä kerrallaan, koska hoidettavien asioiden määrä olisi muuten kaatanut kumoon ja liiskannut alleen. Töiden ja muutosten määrä on pakottanut nöyrtymään ja kääntymään Jumalan puoleen - ei lainkaan hassumpi opetus tulevalle papille. Olen yhä uudelleen saanut kokea ihmeellistä johdatusta, asiat, jotka näyttivät liian suurilta omiin käsiin, ovat hoituneet kaikesta hätäilemisestäni huolimatta. Nekin päivät, jotka ovat aamulla näyttäneet ylitsepääsemättömän raskailta, ovat sujuneet, monta kertaa myös ollet lopulta niitä antoisimpia. "Niin kuin päiväs, niin on voimas aina." on tullut todeksi arjessa.


"Kiitos, Herra, lupauksestasi,
siinä annat minun levätä!
Kiitos olkoon lohdutuksestasi,
annat voimaa sanan lähteestä!
Suo mun ottaa isänkädestäsi
päivä vain ja hetki kerrallaan,
kunnes johdat minut kädelläsi
riemun maahan, päivään kirkkaimpaan."

Monenlaisen kipuilun ja hermoilun keskellä olen hiljalleen oppinut näkemään, kuinka suuri siunaus on siinä, että näemme vain vähän matkaa eteenpäin. Se ohjaa, jopa pakottaa meitä turvaamaan Jumalaan ja opettaa meitä luottamaan siihen, että Jumala näkee pidemmälle kuin me ja ohjaa elämäämme. Meidän ei tarvitse hallita kaikkea, vaan saamme jättää elämämme, myös työmme Jumalan käsiin, Jumalan, jolla on hyvä tahto meitä kohtaan.

"Minulle tuli tämä Herran sana: - Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi. Mutta minä vastasin: "Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!" Silloin Herra sanoi: - Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua. Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle: - Minä annan sanani sinun suuhusi." Jer. 1:4-9

"Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy." Joh. 15:16

Muottiin ahdettu Jumala

Astuessani ensi kertaa Järvenpään kirkkoon hämmennyin perinjuurin. Katsoessani alttariseinälle näin ristiinnaulitun Jeesuksen, kuten monessa muussakin kirkossa, mutta tämä Jeesus katsoikin ylöspäin, eikä riiputtanut päätään, kuten yleensä. Aloin heti miettiä, mitä Jeesuksen asento merkitsee ja huomasin, että minua häiritsi, kun Jeesus ei ollutkaan sellainen, millaisena olin tottunut hänet näkemään.

Tämä huomio sai minut pohtimaan laajemmin sitä, kuinka ahtaaseen muottiin usein tungemme Jumalan. Meillä on tietty käsitys siitä, minkälainen Jumala on ja poikkeaminen tuosta käsityksestä aiheuttaa hämmennystä ja ärtymystä. Kuitenkin Jumala on ääretön Kaikkivaltias, paljon enemmän kuin voimme koskaan tässä elämässä käsittää. Kertoohan siitä jo sekin, että meillä on maailmassa yli kuusi miljardia elävää Jumalan kuvaa. Jos jokaisessa ainutlaatuisessa ihmisessä on jotain, joka heijastaa Jumalaa, on hullua ajatella, että Jumala mahtuisi johonkin meidän rakentamaamme muottiin.

Raamatussakin Jumalaa kutsutaan ja kuvataan hyvin monella nimellä: Vapahtaja, Luoja, Pelastaja, Pyhä, Herra, Kuningas, Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas, totuus, rakkaus, Henki jne.
Mikä rikkaus, että meillä on Jumala, jolla on loppumattomasti nimiä, Jumala, jonka kuvaamiseen mitkään sanamme tai kuvamme eivät riitä! Jumala on paljon enemmän kuin osaamme ajatella tai edes toivoa.

Luulen, että jumalakuvamme kapeus vaikuttaa myös siihen, kuinka paljon uskallamme luottaa häneen. Jos näemme Jumalan rajallisena, jonakin, jonka voimme määritellä ja panna pakettiin, tuskin uskallamme luottaa elämäämme hänen käsiinsä. Jos taas uskaltaudumme tunnustamaan, ettemme tunne Jumalasta puoliakaan, että hän on mittaamattoman paljon suurempi, voimakkaampi ja tietävämpi kuin me, meillä on turva jossakin itseämme suuremmassa, elämän ja kuoleman Herrassa.

"Minä olen A ja O, alku ja loppu", sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias." Ilm. 1:8

Katso valoon

Olen viime aikoina kuunnellut paljon Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen yhteistyön juhlakiertueella syntyneitä lauluja, jotka löytyvät levyltä Taivas on tie - sinun laulusi. Levyllä on monta puhuttelevaa laulua ja varsinkin tarinaa niiden syntyyn liittyen. Itseäni on näin pappisvihkimystä ennen puhutellut erityisesti kappale nimeltä Katso valoon.

Katso valoon

Lähde kulkemaan, tie on tänään avoin.
Sinut saatetaan matkaan monin tavoin.
Sinuun kätkettiin kovin paljon hyvää.
Voimaa askeliin, viisautta syvää.

Reitti valmis on, älä huolta kanna.
Voiton, tappion Hän voi käyttöön panna.
Lähde iloiten, lähde vapain mielin.
Tiestä Jeesuksen laula omin kielin.

Hei, katso valoon, matka odottaa.
Katso valoon, etsi Jumalaa.
Olet vielä nuori, täynnä elämää.
Saat kasvaa kohti suurta tehtävää.

Sydämesi jaa tänään pelkäämättä
Joku odottaa rakastavaa kättä
Katso Jumalaa, kaikkein tärkein tehtiin
Kerran puhkeaa sinun puusi lehtiin.

Hei, katso valoon…

- Anna-Mari Kaskinen

Tavaran hurmaa

"Hän sanoi heille kaikille: "Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa."
Ja hän esitti heille vertauksen:
"Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: 'Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.' Hän päätti: 'Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut -- kenelle se joutuu?'
"Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona." Luuk.12:15-21

Olen viime aikoina haaveillut paljon siitä, mitä kaikkea ostan, kunhan alan saada palkkaa. Lista on pitkä ja kasvaa kasvamistaan. Olen kuitenkin huomannut, että haaveeni aiheuttavat enemmän harmia kuin iloa, vaikken ole vielä päässyt ostamaan yhtään mitään!

Moni iloa tuova ja elämää helpottava hankinta aiheuttaakin todellisuudessa lisää huolta. Auton myötä täytyy huolehtia huolloista, vakuutuksista, katsastuksista ja pysäköinnistä. Uudet vaatteet tarvitsevat rinnalleen uusia kenkiä, laukkuja ja muita asusteita. Kohta tämä kaikki ei enää mahdu entiseen kaappiin, vaan on hankittava lisää säilytystilaa ja hupsista, myös isompi asunto.

Jeesus opettaa evankeliumeissa monta kertaa siitä, että todelliset aarteet kerätään taivaaseen, eikä meidän pitäisi huolehtia vaatteista tai ruoasta, sillä Jumala kyllä tietää, mitä tarvitsemme ja haluaa sen meille antaa. Jos keräämme aarteita, joita saa rahalla, tuottavat ne vain lisää huolta ja "tarpeellisia" hankintoja ilmaantuu jatkuvasti lisää. Jos sen sijaan kiinnitämme sydämemme Jumalaan, meillä on yllin kyllin kaikkea tarpeellista, sillä meillä on Jumalassa aarre, josta ei tule uutta mallia joka vuosi ja joka ei kaipaa seurakseen lisälaitteita.

"Katsokaa kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala tuolla tavoin pukee ruohon, joka tänään kasvaa kedolla ja huomenna joutuu uuniin, niin paljon ennemmin hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siitä murehtiko, mitä söisitte tai joisitte. Älkää sitä etsikö. Tätä kaikkea maailman ihmiset tavoittelevat; teidän Isänne tietää kyllä, että te sitä tarvitsette. Etsikää hänen valtakuntaansa, niin te saatte myös kaiken tämän.
Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan.

Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille. Hankkikaa kukkarot, jotka eivät tyhjene, kootkaa taivaisiin aarre, joka ei ehdy. Siellä ei varas pääse siihen käsiksi eikä koi tee tuhojaan. Missä on aarteenne, siellä on myös sydämenne." Luuk.12: 27-34

Jumalassa meillä on "kukkaro, joka ei tyhjene". Todellisen aarteen saa ilman pikavippejä tai osamaksua, armo on ilmaista ja se kantaa paremmin kuin mikään, mitä voimme itse haalia turvaksemme. Rahan ja omaisuuden tuoma turva on aina uhattuna, olipa vaarana sitten varas tai taantuma. Sen sijaan Jumalan kurssia eivät markkinatalouden heilahdukset tai omat virheemme hetkauta. Hän pysyy ikuisesti, samoin hänen armonsa ja hyvä tahtonsa meitä kohtaan.

"Minä olen A ja O, alku ja loppu", sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias." Ilm.1:8

Hälytys

Kello on puoli kuusi aamulla, havahdun ulisevaan ääneen, jonka totean palohälyttimeksi. Nousen verkkaisesti, kiskon villatakin pyjaman päälle ja laahustan eteiseen. Kurkin ensin aikani ovisilmästä ja avaan oven, kun naapurikin avaa. Seisomme siinä, päät ovenraossa kuulostelemassa. Kolmannesta asunnosta tulee mies, joka lähtee selvittämään, miksi rappukäytävän hälyttimet huutavat. Jäämme naapurin kanssa seisoskelemaan ja pyörittelemään päitämme, mokomat hälyttimet.

Yllättävä herätys sai minut miettimään, kuinka reagoin. Hälytinäänen tehtävä on varoittaa vaarasta, mutta reaktioni siihen oli perin laiska: "Näitä nyt kuulee vähän väliä, tuskin siellä mitään on." Aloin pohtia, mihin kaikkeen tämä velttouteni ulottuu. Ummistanko silmäni vaarallisilta tai ikäviltä asioilta ja odotan, että joku muu tarkistaa, onko vaara todellinen ja käännän itse vain kylkeä.

Jumala on asettanut meihin sisäisen palohälyttimen, omantunnon. Sen tehtävä on varoittaa, jos olemme tekemässä jotakin vaarallista ja vahingollista. Kymmenen käskyä puolestaan ovat eräänlainen turvaohjeistus: Näin vältät vaarat. Käskyjä, Jumalan tahtoa vastaan toimiminen on tulella leikkimistä. Omantunnon kanssa voi kuitenkin käydä samalla tavoin kuin palohälyttimen, turrumme sen hälytyksiin ja alamme pitää niitä turhina. Päätämme odottaa, että vaara varmistuu todelliseksi, ennenkuin muutamme suuntaa.

Meille on tarjolla paljon ärsykkeitä, jotka pyrkivät heikentämään herkkyyttämme havaita sisäisiä palohälytyksiä. Meille esitetään, että oikeastaan tuli on kaunista katsella ja lämmittää ruumista mukavasti. Se aiheuttaa nautintoa, eikä oikeasti polta tai tuhoa. Meitä rohkaistaan leikkimään tulella ja mitä enemmän sitä teemme, sitä heikompana Jumalan hälytysääni meissä kuuluu.

Jumala on rakkaus, eikä hän sen vuoksi pakota meitä mihinkään, vaan on antanut meille vapaan tahdon. Siinä, missä palomies pelastaa meidät vaikka väkisin palavasta talosta, Jumala antaa meidän valita, tahdommeko leikkiä tulella. Hän kyllä varoittaa meitä vaarasta, sekä etukäteen antamalla turvaohjeet että vaaran kohdatessa omantunnon äänellä ja tarjoamalla tien turvaan. Hän tarjoaa pelastusta meille, jotka leikimme asioilla, jotka eivät lopulta pysykään omassa hallinnassamme. Jumalalla on valmis pelastussuunnitelma, jota hän tarjoaa meille ja hän on valmis hoitamaan myös ne palovammat, joita olemme jo ehtineet saada.

Seisoimme naapurin kanssa jonkin aikaa päät ovenraossa, kunnes tilannetta tarkastellut mies tuli sanomaan, että voimme palata nukkumaan, talossa ei ole tulipaloa. Hälytin jatkoi huutamistaan, mutta palasin sänkyyn, kiskoin peiton ja tyynyn korville ja jatkoin uniani.

Älä tavoittele...

9. käsky: Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
10. käsky: Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

Yhdeksäs ja kymmenes käsky vievät meidät entistä syvemmälle siihen, mitä Jumalan tahto merkitsee. Enää ei puhuta siitä, mitä meidän tulee tehdä tai jättää tekemättä, vaan kaksi viimeistä käskyä kääntävät katseemme sisimpäämme: Minkälainen on sydämemme asenne lähimmäistämme kohtaan?

Kateus on yksi seitsemästä kuolemansynnistä. Se on päässyt tälle surullisen kuuluisalle listalle siksi, että se on hyvin tuhoava voima. Kateus ei vain saa meitä toimimaan lähimmäistämme vastaan, vaan ennen kaikkea tuhoaa ihmissuhteitamme, sillä kateus luo kuilun ihmisten välille.

Jos keskityn kadehtimaan sitä, että lähimmäiseni on minua taitavampi jossakin tai että hänellä on jotakin, mitä minulla ei ole, onnellisemman oloinen parisuhde, suurempi talo, hienompi auto tai kauniimpi olemus, silloin en voi iloita siitä, mitä Jumala on antanut hänelle, enkä myöskään siitä, mitä hän voisi ehkä lahjoillaan antaa yhteiseksi hyväksi. Kuinka monta ideaa ja oivallusta tyrmätäänkään siksi, ettemme tahdo toisten lahjojen pääsevän näkyviin, koska kadehdimme heitä ja pidämme omia lahjojamme vähempiarvoisina.

Käskyjen tehtävä on paitsi ohjata meitä elämään oikein, myös osoittaa meille, ettemme pysty siihen. Nämä kaksi käskyä ainakin hoitavat sen tehtävän. Kukapa voisi vilpittömästi kieltää joskus himoinneensa tai tavoitelleensa jotain lähimmäiselleen kuuluvaa. Itsekkyydessämme ja kateudessamme tarvitsemme Jumalan armoa ja anteeksiantamusta. Meistä ei ole rakastamaan toisiamme, eikä aina iloitsemaan toistemme puolesta.

Jumala ei kuitenkaan jätä asiaa siihen, että armahtaisi meidät ja jättäisi meidät taas kieli pitkällä himoitsemaan sitä, mitä muilla on. Meidän Jumalamme on yltäkylläisyyden Jumala. Hänellä on antaa meille rajattomasti hyvyyttä ja rakkautta. Hän on jo luodessaan meidät antanut meille jokaiselle arvokkaita lahjoja. Mutta jos me keskitymme tuijottamaan sitä, mitä muilla on ja meillä ei, me emme näe niitä hienoja lahjoja, jotka Luoja on rakkaudessaan meille antanut ja meihin istuttanut. Silloin meidän lahjamme eivät myöskään pääse puhkeamaan kukkaan.

Tässäkin asiassa saamme kääntyä Jumalan puoleen, luovuttaa hänelle epäonnistumisemme ja kateutemme, niin vaikeaa kuin siitä luopuminen onkin. Kun käännämme katseemme Kristukseen, pois omasta epävarmuudestamme tai lähimmäisen elämän erinomaisuudesta, vapaudumme näkemään Jumalan hyvyyden meitä kohtaan ja myös kaiken sen, mitä hän on jo lahjoittanut ja tahtoo edelleen lahjoittaa meille.

"Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin." Matt. 6:33

"Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta." Sef.3:17

Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

Kristinuskossa sanoilla on hyvin vahva merkitys. Jumala loi maailman sanallaan ja yksi Jeesuksen nimistä on Sana. Myös Pyhä Henki vaikuttaa sanojen ja kielen kautta, kuten esimerkiksi ensimmäisenä helluntaina, kun apostolit saivat julistaa evankeliumia eri kielillä. Kaikkivaltias ja ääretön Jumala on ilmoittanut itsensä ihmisten kielellä, saamme lukea Raamattua Jumalan sanana, hänen puheenaan meille. Jumala ilmoittaa itsensä paitsi kirjoitetussa sanassa, myös meidän sanoissamme. Sama kieli, jolla ylistämme Jumalaa ja kerromme ilosanomaa, lausuu kuitenkin usein myös asioita, jotka eivät kirkasta Jumalaa, eivätkä rakenna yhteyttä häneen tai lähimmäiseemme.

"Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän!
Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.

Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!" Jaak. 3:2-10

Kahdeksas käsky kieltää meitä antamasta väärää todistusta lähimmäisestämme. Kyse on enemmästä kuin vain siitä, että kertoisimme valheita muista ihmisistä. Kahdeksannen käskyn tarkoitus on muistuttaa meitä siitä, kuinka tärkeä ja haavoittuva ihmisen maine on. Tuskin kukaan haluaisi itsestään puhuttavan pahaa selän takana. Silti meidän tuntuu olevan helpompi lausua lähimmäisistämme kriittisiä kuin kehuvia kommentteja. Usein pönkitämme omaa horjuvaa asemaamme tai itsetuntoamme osoittamalla suorin sanoin tai hienovaraisin vihjauksin, että naapurin isäntä tai emäntä se vasta mäntti onkin.

Jos lähimmäisemme toimii selvästi väärin, on meidän moraalinen velvollisuutemme puuttua siihen. Kuitenkaan tuomitseminen ei ole viime kädessä meidän tehtävämme. Lakia rikottaessa asian ratkaiseminen kuuluu tuomioistuimelle, ihmisten välisissä selkkauksissa sille, jota vastaan on rikottu. Kaikkein syvimmin ihminen käy oikeutta Jumalansa kanssa, Jumala on ylin tuomari, jonka asemaan meidän ei tule asettua. Puuttuminen toisen tekemiin vääryyksiin ei siis tarkoita hänen yläpuolelleen asettumista, eikä myöskään hänen tekojensa julkistamista kaikille tutuille.

Nykytekniikka mahdollistaa tiiviin yhteydenpidon ja omien kuulumisien kertomisen useille ihmisille samalla kertaa esimerkiksi internetin verkostojen kautta. Tällöin yksityisyyden raja hämärtyy sekä omista että toisten asioista puhuessamme. Kahdeksas käsky herättää meitä miettimään, kuinka puheissamme ja kielenkäytössämme voisi toteutua kultaisen säännön periaate: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." Matt. 7:12

Vanha sanonta kertoo metsän vastaavan niin kuin sinne huudetaan. Kahdeksas käsky haastaa meidät huutamaan metsään mieluummin jotain kaunista ilkeiden sanojen sijaan, silläkin uhalla, ettei metsä vastaa meille samalla tavoin.

Älä varasta

Ensimmäisen käskyn kohdalla oli puhe siitä, kuinka ihmisen jumala on se, mihin hän turvaa. Yksi yleisimmistä epäjumalistamme on raha ja omaisuus. Varallisuus luo tiettyä, jossain määrin valheellistakin turvallisuuden tunnetta. Olemme helposti taipuvaisia turvaamaan liikaakin siihen, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Vaikka rahalla saakin ostettua paljon elämää helpottavia ja mukavammaksi tekeviä asioita, ei siitä ole elämän perusturvaksi, sillä se on katoavaista.

"Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi." Matt.6:19-21

Evankelista Kalevi Lehtinen on kertonut, kuinka häntä haastateltiin Biafran nälänhädän aikaan ja toimittaja kysyi, mitä hyödyttää puhua Jumalasta, kun suuret ihmisjoukot ovat kuolemassa nälkään. Lehtinen kertoo rukoilleensa Jumalalta viisautta ja vastasi lopulta toimittajalle suunnilleen näin (lainaan ulkomuistista): Maailmassa riittää kyllä ruokaa kaikille, kyse on siitä, kuinka se jaetaan. Me ihmiset olemme luonnostamme itsekkäitä ja haalimme ruokaa ja muita rikkauksia itsellemme sen sijaan, että jakaisimme niitä kaikille tarvitseville. Jumala taas on rakkaus, ja jos hän saa vaikuttaa meissä, opimme jakamaan omastamme, jolloin kenenkään ei tarvitsisi kuolla nälkään ja puutteeseen.

Toiselta varastaminen ei ole vain sitä, että viemme jotain, joka on hänen, vaan myös sitä, ettemme jaa siitä, mitä meillä on, vaikka meillä olisi ylimääräistäkin. Se on oman hyödyn ajamista toisten kustannuksella, tavaran asettamista ihmisen edelle. Usein varastamme huomaamattamme, sillä nykyisessä maailmassa tekojemme vaikutukset ulottuvat jopa toiselle puolelle maapalloa. Jokapäiväiset valintamme vaikuttavat paitsi esimerkiksi siihen, saavatko kaukomaiden banaaninviljelijät tai tehdastyöläiset kunnollista palkkaa, myös siihen, minkälainen maailma tuleville sukupolville on tarjolla.

Pienten valintojen ja niiden kauaskantoisten seurausten kanssa olemme rajallisen käsityskykymme vuoksi kovin avuttomia. Siksi meidän on syytä nostaa katseemme omista teoistamme ja tekemättä jättämisistämme Häneen, joka on luvannut huolehtia meistä, myös ruumiillisista tarpeistamme. Meidän ei tarvitse hankkia elantoamme eikä turvaa elämäämme toisia riistämällä tai toisilta varastamalla, sillä meidän taivaallisella Isällämme on rajattomasti hyvyyttä annettavanaan.

"Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet? Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.

Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." Matt.6:25-34

Älä tee aviorikosta

Lueskelin joskus kirjaa, jossa tutkittiin Raamatun kuvaa sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta. Kirja tarjosi minulle oivalluksen liittyen luomiskertomukseen. Siellä nimittäin lukee näin: "Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." 1.Moos.1:27 Ensimmäiset ihmistä määrittävät sanat liittyvät sukupuoleen ja siihen, että ihminen on Jumalan kuva, siis jollakin tapaa Jumalaa muistuttava.

Se, että sukupuolisuus mainitaan heti kärkeen on merkittävä asia, ihmistä ei määritellä kykyjen tai heikkouksien, vaan vastakohtaisuuden kautta. Meidät on luotu elämään suhteessa toiseen, joka on meihin verrattuna erilainen. Ihmisenä oleminen on vastapäätä olemista, silmiin katsomista. Vastapäätä toista ihmistä ja Jumalaa.

Seksuaalisuus on meissä hyvin syvällä, jo luomisesta lähtien. Tuo valtava kaipuu lähelle, yhteyteen, määrittää meitä ihmisinä. Se myös antaa meille jotain kuvaa siitä, minkälaista on täydellinen yhteys Jumalaan. Rakastuminen ja seksuaalinen yhteyshän tuntuu parhaimmillaan suorastaan taivaalliselta.

Kun meidät kerran on luotu tähän yhteyteen, on Jumala nähnyt hyväksi suojella sitä. Sen vuoksi meillä on kuudes käsky: Älä tee aviorikosta. Sen tarkoitus on suojella tätä Jumalan siunaamaa liittoa sekä ulkopuoliselta uhalta että suhteen osapuolten harha-askelilta. Kyse ei siis ole vain siitä, ettei puolisoaan saa pettää, vaan myös siitä, ettei saa pyrkiä hajottamaan toisten parisuhdetta.

Elokuvien, tv-sarjojen ja median kautta saamme usein kuulla romansseista, jotka ovat syntyneet toisen osapuolen ollessa naimisissa tai jos ei naimisissa, niin parisuhteessa kuitenkin. Näissä tarinoissa on sisäänrakennettuna ajatus siitä, että jokainen ihastus on ruokkimisen arvoinen. Ihastus tulkitaan siten, että sen kohteen täytyy olla omaa kumppania sopivampi tai parempi, ei kai ihastusta muuten syntyisi. Siksi olemassaoleva suhde uhrataan uuden huuman kokemiseksi.

Kuitenkaan huuma ei kestä loputtomasti. Pitkän parisuhteen aikana kumpikin osapuoli ehtii löytää monta uutta ihastusta ja toivottavasti myös ihastua omaan kumppaniinsa uudelleen. Ihastuminen on luonnollinen ja inhimillinen reaktio uusia asioita ja ihmisiä kohdattaessa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ihastuksen kohde olisi sen oikeampi tai parempi kumppani kuin ihminen, joka on kulkenut vierellä monta vuotta. Suhteen edetessä tunteet muuttuvat, ehkä vähemmän kiihkeiksi, mutta toisaalta vakaammiksi. Suhteen muuttuminen ei kuitenkaan tee siitä vähemmän arvokasta, eikä oikeuta hyppäämään uuden ihastuksen kelkkaan.

Jeesus opettaa avioliitosta näin:"Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." Matt.19:4-6

Avioliitto on tarkoitettu kestämään, myös niitä hetkiä, kun toisen naama ei miellytä tai tunteet näyttävät tyystin viilenneen. Inhimilliseen elämään toki kuuluu rikkinäisyys, myös perheiden ja avioliittojen rikkoutuminen. Niissä tilanteissa tarvitaan armoa, itseä ja toisia kohtaan. Tämä todellisuus ei kuitenkaan saisi lannistaa meitä niin, että luovumme elinikäisen liiton ihanteesta kokonaan.

"Ja mies sanoi:Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani." 1.Moos.2:23

Älä tapa.

Viides käsky on yleensä päässyt kultasijalle, kun olen kysynyt rippikoululaisilta, mikä käskyistä on helpoin noudattaa. Se vaikuttaa yksinkertaiselta, harvapa meistä ihan vakavissaan aikoo ketään tappaa, saati sitten toteuttaa aikeensa. Mutta mitä enemmän tämän käskyn merkitykseen pureutuu, sitä vaikeammaksi sen noudattaminen käy.

Jumala on luonut meidät ja kaiken muun elämän. Hän on elämän lähde ja ylläpitäjä. Siksi kuuliaisuus Jumalalle tarkoittaa elämän kunnioittamista. Jumalan kuvan vahingoittaminen tavalla tai toisella rikkoo viidettä käskyä vastaan. Tappaminen voi olla paljon muutakin kuin toisen hengen konkreettinen riistäminen. Voimme tuhota toista ihmistä paitsi fyysisellä väkivallalla, myös henkisesti ja hengellisesti.

Jeesuksen eettinen opetus on tiukkaa. "Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen." Matt.5:21-22

Toisen solvaaminen, pahan toivominen lähimmäiselle tai ylimielisyys ovat kaikki rikkomuksia viidettä käskyä vastaan. Tämän käskyn kohdalla olemme synnin ytimessä, sillä synti houkuttaa meitä toimimaan vastoin elämää sen sijaan, että puolustaisimme sitä. Synti saa meidät toimimaan lähimmäisellemme vahingoksi oman hyötymme kasvattamiseksi.

Jumala on luonut meidät rakkaudessaan ja haluaa, että rakastamme toisiamme ja pidämme huolta toisistamme sen sijaan, että yritämme edetä kyynäpäätaktiikalla. Hän ei kuitenkaan jättänyt tätä meidän harteillemme, koska tietää, että olemme erehtyväisiä. Siksi Jumala tuli ihmiseksi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." Joh.14:6.

Jumala suojelee elämäämme, myös suojaamalla meitä toisiltamme. Hän ei kuitenkaan tyydy siihen, että luo meidät elämään ja ylläpitää elämäämme tässä maailmassa. Hän lupaa meille myös ikuisen elämän, saamme syntyä uudesti elämään, jossa ei ole kipua, kärsimystä, murhetta, elämään, jossa emme enää tarvitse tätä, emmekä muitakaan käskyjä.

"Jumala itse on heidän luonaan,ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." Ilm.21:3-4