pikkupappi

Anna meille meidän jokapäiväinen terveytemme

2011-10-28T11:58:00.000-07:00

Eräs terveyttä edistäviä palveluja tarjoava yritys houkuttelee asiakkaita iskulauseella "Valitse terveys". Sama ajatus ihmisen vaikutusvallasta omaan hyvinvointiinsa kaikuu yhä uudestaan eri viestimissä ja mainoksissa.

Kehoitukset eivät aina ole pelkästään rohkaisevia kutsuja terveempään elämään, vaan niistä voi myös löytää syyllistävän sävyn: "Jos et ole terve, se on sinun omaa syytäsi, huolehtisit itsestäsi paremmin." Usein mainoksissa myös sekoittuvat terveys ja kauneus tai terveys ja laihuus. Mitä uskomattomampia dieettejä ja kaunistumiskeinoja mainostetaan terveyden nimissä.

Terveydestään huolehtimiseen kutsumisessa on paljon perää, toki voimme valinnoillamme ja tavoillamme vaikuttaa siihen, miten voimme - niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Kuitenkin ihmisen itsensä vastuuttaminen omasta terveydestään nostaa äkkiä pintaan myös tukalia kysymyksiä: Kuuluuko sairauksien hoito kuitenkin kaikille? Mikä on ihmisen arvo, jos tahto ei riitä muuttamaan elämäntapoja?

Jo Jeesuksen aikalaiset pohtivat tätä problematiikkaa. Oli yleinen ajatus, että ihmisen sairaus johtui synnistä - omasta tai vanhempien. Sairaus tai vamma oli rangaistus ja todistus siitä, että oli toimittu väärin. Valitsemalla synti valittiin sairaus.

Jeesusta tunnettiin aikalaistensa keskuudessa paitsi opettajana, myös parantajana. Evankeliumeissa kerrotaan yhä uudestaan ihmisistä, joita Jeesus paransi sairauksista, vammoista - ja synnistä. Eräs nainen parani koskettamalla Jeesuksen viitan tupsua, niin voimakas parantaja oli kyseessä!

Sekä Markuksen että Luukkaan evankeliumit kertovat sokeasta miehestä, joka haki apua Jeesukselta. Vaikka Jeesus tiesi miehen hädän, hänen lähestymistapansa oli kuitenkin "asiakaslähtöinen": "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Mies vastasi: "Herra, anna minulle näköni." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut." (Luuk. 18: 37-43)

Jeesus ei oleta tai briljeeraa tietämyksellään, vaan antaa ihmisen itsensä kertoa, mitä apua kaipaa - voihan olla niinkin, että asia, joka muiden silmissä näyttää vammalta, on ihmiselle itselleen luonnollinen osa elämää. Hän ei myöskään edellytä mieheltä mitään, pelkkä pyyntö riittää siihen, että Jeesus parantaa sokean miehen. Vasta jälkikäteen hän toteaa, että kyse oli uskosta - luottamuksesta Jeesuksen voimaan parantaa.

Evankeliumi ei kerro Jeesuksen kysyneen mieheltä ensin uskoa tai luottamusta, ainoastaan, mitä hän haluaa Jeesuksen tekevän. Miehen usko saattoi olla hyvinkin hento, enemmän vienoinen toive parantumisesta, viimeinen oljenkorsi, kuin uskoa Jeesukseen Jumalan Poikana tai syntien Sovittajana.

Jeesus on Parantaja, niin sairauksien kuin sydämenkin. Sanoihan hän itse: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä." (Mark. 2: 17) Hän ei paranna väkisin, muttei myöskään langeta pelastustamme meidän vastuullemme. Jumalan valtakunnassa paino ei loppupeleissä ole meidän valinnoissamme, vaan Jumalan armossa.

"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja." (Ef. 2: 8)

Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on

2011-07-10T11:44:00.000-07:00

Melko usein kuulee puhuttavan tapauskovaisista. Itse huomaan olevani paikkauskovainen. Kirkossa tai kappelissa on helpompi hiljentyä Jumalan eteen kuin omassa arjen ympäristössä. Jumala ei toki tarvitse erillistä rakennusta ihmisen kohtaamiseen, mutta uskon, että pyhälle varatut tilat auttavat meitä Jumalan kohtaamisessa. Ilman turhia ärsykkeitä on helpompi asettua keskustelemaan Jumalan kanssa.

Maailmassa, jossa jopa kirkkojen ovet on lukittava, koen olevani etuoikeutettu, onhan hallussani työni puolesta kirkon avain. Pääsen siis periaatteessa milloin vain hiljentymään Jumalan huoneeseen. Opin omassa rippikoulussani ja sen jälkeen nuoren seurakunnan toiminnassa, että kirkko on kuin toinen koti: Siellä saa olla sellainen kuin on. Huomaan, että tuo asenne on kulkenut mukana, vaikka kotikirkko on vaihtunut matkan varrella. Saavun kirkkoon kuin kirkkoon sillä oletuksella, että siellä on minulle tilaa, siellä on mahdollisuus ottaa oma tilansa Jumalan kohtaamiseen.

Työni tarjoaa kirkkotilan lisäksi myös muita erityisiä mahdollisuuksia pyhän kokemiseen. Olen leireillyt pitkin matkaa erilaisissa paikoissa ja huomannut, että jotain erityistä on kristillisten tahojen pitämissä leirikeskuksissa. Uskon, että paikoissa, joissa rukoillaan paljon - ja on mahdollisesti rukoiltu jo sukupolvien ajan - on jotain erityistä. Vaikka Jumalan läsnäolo ei ole paikasta riippuvaista, on näissä uskon paikoissa jokin erityinen siunaus.

Jeesus lupaa olla siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään. Tämä pyhien yhteys hoitaa myös silloin, kun olemme yksin paikassa, jossa seurakunta tapaa kokoontua. Kristittyjen yhteys ei ole vain fyysistä läsnäoloa, vaan osallisuutta kaikkien kristittyjen - maan päällä tallaavien ja jo iäisyyden puolelle siirtyneiden - yhteydestä.

Monelle suomalaiselle paikka pyhän kokemiseen löytyy luonnosta. Sillä ei liene väliä, rauhoittuuko sydän Jumalan kuulemiseen parhaiten metsässä vai kirkossa, tärkeintä on, että sydämensä malttaa viedä riittävän usein pyhän äärelle.

"Riisu kengät, maa, jolla seisot on Herran,
pyhää ja puhdasta maata.
Katso ja kuuntele hiljaa,
vaikka paljon et ymmärtää saata.
Paina pääsi, maa, jolla seisot on Herran.
Hän itse puhuu ja kuulee,
koskettaa meitä kuin viljaa,
sillä Jumalan pelloilla tuulee."

- Pekka Simojoki

Taivaskunnossa?

2011-05-30T13:12:00.000-07:00

Kun olin koululainen, meillä oli perheessä selvä sääntö, että kun oli kuumetta, oli riittävän kipeä ollakseen pois koulusta. Toki esimerkiksi vatsataudin kohdalla tämä kriteeri oli toissijainen. Joka tapauksessa oli selvää, milloin koulusta ollaan pois, eikä siitä tarvinnut sen kummemmin neuvotella. Työelämässä tilanne ei ole niin selvä. On itse tiedettävä, milloin on työkuntoinen, joskus apuna tosin on lääkäri. Kuumekaan ei kuitenkaan välttämättä pidättele tunnollista pappia, joka kokee pettävänsä omaiset, jos siirtää hautajaiset kollegan kalenteriin. Toisaalta, kuumeessa tärisevä, aivasteleva pappi ei myöskään ole parasta palvelua, mitä seurakunta voi elämän kriisitilanteessa tarjota.

Mitä tunnollisempi työntekijä, sitä vaikeampi on ilmoittaa, ettei kykene töihin, vaikka järki kuinka sanoisi, että parempi pysyä kotona ja levätä itsensä kerralla kuntoon. Monessa tilanteessa halu suoriutua ja olla korvaamaton uhkaa ajaa terveen järjen ohi. On vaikea myöntää olevansa heikko (tavallisen flunssan kellistettävissä) ja pyytää apua - että joku toinen hoitaisi sen, mikä itse piti hoitaa.

Samankaltainen harha uhkaa myös meidän suhdettamme Jumalaan. Usko omaan pärjäämiseen ja suoriutumiseen kasvaa hetkittäin maalaisjärjen tavoittamattomiin. Kun hyvän kristityn itsetunto oikein pääsee kukoistamaan, unohtuu siinä lomassa, ettei avain taivaaseen ole Raamattuvisan voitto tai ahkerin läsnäolo rukouspiirissä. Myöskään kahisevan laittaminen kolehtiin ei kilauta taivaan porttia auki.

Niin vaikeaa kuin onkin todeta, ettei ole työkuntoinen, lienee usein vielä paljon vaikeampaa myöntää, ettei ole taivaskuntoinen. Taivas kun ei ole hyviä ihmisiä, vaan syntisiä varten. Niin kauan kuin uhkumme omaa voimaamme ja suljemme silmämme harha-askeliltamme, ei Jumalalle ja hänen armolleen jää juurikaan tilaa.

"Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."
- Jeesus (Mark. 2:17)

Muuttolaatikoita

2011-05-03T09:44:00.000-07:00

Nykyihmisen eteen tulee vähintään kerran elämässä, luultavasti useamman kerran, muutto kodista toiseen. Usein muutto liittyy johonkin toiseen elämän muutokseen: aikuiseksi kasvamiseen, perheen perustamiseen, perheen laajenemiseen tai pienenemiseen. Muutto on aina omanlaisensa prosessi, johon kuuluu valmistelu uuden kodin etsimisen, vanhasta luopumisen ja tavaroiden pakkaamisen merkeissä, itse muutto ja lopulta kotiutuminen uuteen paikkaan.

Muuttolaatikoita, -säkkejä ja -pussukoita pakatessaan ihminen tulee väkisinkin käyneeksi läpi elämäänsä ja parhaimmillaan siinä voi oppia itsestään jotain oleellista. Tavaroiden joukossa on monenlaista: On saatuja esineitä, mieleisiä ja niitä, joita ei ole kehdannut panna kiertoon. On itse hankittua, harkittuja ja spontaaneja hankintoja, käytössä olleita ja lojumaan jääneitä. On muistoja elämän varrelta, kuvia, kortteja, kirjeitä, matkalta kertyneitä tavaroita. Muistoja omasta elämästä ja ehkä myös menneiden sukupolvien elämästä: mummon vanha kapiokirstu, isän opiskelijaboksin lautaset, jotka ovat päätyneet seuraavalle sukupolvelle, äidin ruutupaperille kirjoittama lihapullaresepti.

Pakatessa on tehtävä valintoja: Mikä lähtee mukaan, mikä jää taakse? Mitkä esineet ovat tarpeellisia, mitkä turhia? Mitkä tavarat kantavat itsessään sellaisia muistoja, ettei niitä tohdi heittää pois, vaikkei niille olisikaan käyttöä? Muuttokuormaa pakatessa tulee tietoisesti tai tiedostamattaan määritelleeksi elämäänsä: Mikä minun elämässäni on tärkeää? Mitä haluan kuljettaa mukanani?

Jeesus opettaa vuorisaarnassa näin: "Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi." (Matt. 6:19-21)

Vaikka emme kulkisikaan Jeesuksen jalanjäljissä niin konkreettisesti, että olisimme jatkuvasti liikkeellä, on toisinaan hyvä pysähtyä miettimään, mihin on sydämensä kiinnittänyt ja mitä haluaa elämässään pitää mukana. Jeesus neuvoo keräämään katoamattomia aarteita, sillä muuttolaatikoiden täytteistä emme lopulta saa mitään mukaan. Tärkeimpiä aarteita ei tarvitse pakata laatikoihin, vaan ne kulkevat sydämessä.

"“Perillä” on tuolla edessämme jossain
Mennään, mutta ajetaan hiljempaa
Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan
Tämä voi olla
koko elämämme ihanin päivä
Ajetaan hiljempaa
Toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan"

- P. Vesala & M. Luoti

Juuri sellaisena kuin olet

2011-02-14T07:02:00.000-08:00

"Rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet."

Tuo lause lienee kauneimpia, mitä ihminen voi sanoa tai kuulla. Yksi perustarpeistamme on tulla hyväksytyksi juuri sellaisina kuin olemme. Kuitenkin, oli ihmisen rakkaus kuinka ehdotonta tahansa, se perustuu lähes aina siihen, minkälainen toinen on, vaikka toista osaisikin rakastaa juuri sellaisenaan haluamatta muuttaa häntä. Varmasti pyyteettömintä ihmisen rakkautta on vanhemman rakkaus lastaan kohtaan. Se syntyy siitä, että lapsi on olemassa, häntä rakastetaan jo ennenkuin tiedetään, minkälainen hän on.

Jumalan rakkautta verrataan Raamatussa monessa kohtaa vanhemman rakkauteen, sekä isän että äidin. Jumalan rakkaus ei kohdistu siihen millaisia me olemme, eikä hänen rakkautensa viime kädessä edes perustu siihen, että olemme olemassa. Jumalan rakkaus on luovaa rakkautta. Me olemme olemassa siksi, että Jumala rakastaa meitä.

Raamatun ensimmäiset sivut kertovat maailman luomisesta, "maa oli autio ja tyhjä" (1. Moos. 1:2) - ei ollut olemassa mitään, kunnes Jumala sanoi: "Tulkoon." Luomisensa lopuksi, huipentumaksi Jumala loi ihmisen kuvakseen. "Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen." (1. Moos. 2:7a) Jumala katsoi kaikkea luomaansa ja totesi sen olevan hyvää. Kuitenkaan luomakunta kasveineen ja eläimineen ei osannut rakastaa häntä. Jumala tahtoi elää vuorovaikutuksessa, rakkaussuhteessa ja sitä varten hänen täytyi luoda jotain jollain tavalla itsensä kaltaista - ihminen. Ensimmäinen ihminen - ja samoin jokainen ihminen - on syntynyt, koska Jumala rakastaa.

Jumalan rakkaus on paljon enemmän kuin me pystymme käsittämään, se ei vaadi meitä olemaan tietynlaisia, se ei edes vaadi, että olemme, Jumalan rakkaus loi meidät ja hänen rakkautensa luomistyö jatkuu läpi elämämme.
"Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta." Sef. 3:17b

Uuden edessä

2010-11-02T05:14:00.000-07:00

"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra." Jes. 29: 11-14a

Uuden edessä olo on usein innostunut ja odottava, mutta myös haikea ja jännittynyt. Vaikka haaveilemme ja suunnittelemme tulevaisuutta, ovat muutokset vaativia: uuteen astuminen tarkoittaa vanhan jättämistä, siirtymistä johonkin tuntemattomaan. Tuntematon huominen voi tuntua pelottavalta, koska emme tiedä, mitä se tuo tullessaan, emmekä siksi osaa valmistautua siihen.

Jumala lupaa, että hänellä on omat suunnitelmansa meitä varten. Psalmissa 139 sanotaankin: "Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut." Jumalan suunnitelmat eivät kuitenkaan välttämättä ole meille selviä etukäteen, vaan tie eteenpäin voi olla hämärän peitossa. Tuntemattoman edessä on usein vaikea luottaa siihen, että Jumalan suunnitelmat ovat meidän parhaaksemme.

Vanhasta luopuminen ja uuteen siirtyminen on vaikeaa, vaikka se olisi siirtymistä parempaan. Tuttu ja turvallinen houkuttaa, on helpompi pitää kiinni siitä, mikä on tuttua, vaikka se olisi synkkää ja kipeääkin, kuin ottaa vastaan uutta, jota ei vielä tunne. Kuitenkin meitä kutsutaan heittäytymään Jumalan johdatuksen varaan ja luottamaan siihen, että saamme kulkea hänen rakkautensa suojassa läpi elämämme ja vielä kuolemankin yli.

Ensi lauantaina vietetään pyhäinpäivää, jolloin paitsi muistellaan menneitä - tästä ajasta jo lähteneitä pyhiä - myös suunnataan katseet Jumalan loppumattomaan hyvyyteen ja jatkuvaan luomistyöhön, joka kerran saa täyttymyksensä taivaassa:

Näin sanoo Herra:
– Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan.
Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen.
Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti
siitä, mitä minä luon. Jes. 65: 17-18a

Vielä jatkuu luomistyö

2010-01-09T03:18:00.000-08:00

"Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö!
Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin -- ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.
Villieläimetkin kunnioittavat minua, sakaalit ja strutsit, koska olen tuonut vedet autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle antaakseni juotavaa kansalleni, valitulleni.
Kansa, jonka olen luonut itseäni varten, on ylistävä minua." Jes. 43: 18-21

Meidän Jumalamme on Luoja. Hän on luonut maailman, mutta luomistyö ei päättynyt siihen, vaan hän luo jatkuvasti uutta ja ylläpitää elämää, niin jokaista meistä kuin kaikkea muutakin elämää maailmassa aina pieniin kirppuihin asti.

Jumala ei luonut tätä kaikkea jättääkseen sen oman onnensa nojaan, vaan hän on jatkuvasti läsnä luotujensa elämässä. Jumala on elämän lähde ja edellytys, kaiken takana vaikuttava voima. Hän ei kuitenkaan ohjaile meitä kuin robotteja, vaan loi meille kyvyn ajatella ja tehdä elämäämme koskevia valintoja itse. Luojamme teki myös meistä luovia, uutta keksiviä, maailmaa tutkivia ja siihen vaikuttavia olentoja. Olemme Jumalan kuvia.

Jumala on ääretön - myös luovuudessaan. Hän on luonut maailmamme jokaista sademetsän värikästä pikkueläintä, autiomaan kaktusta ja merenpohjan eliötä myöten. Silti hän ei kärsi tyhjän paperin kammosta, vaan luo jatkuvasti uutta ja jatkaa työtään luoduissaan. Kerran koittaa aika, tai oikeastaan ikuisuus, jolloin Jumala tekee särjetystä luomistyöstään ehjää ja täydellistä:

"Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen.
Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon. Katso, ilon kaupungiksi minä luon Jerusalemin, teen riemuitsevaksi sen kansan.

Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan, kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen.
Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö heinää kuin härkä, ja käärmeen ruokana on maan tomu. Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra." Jes. 65: 17-18, 24-25

Tämän tekstin myötä jätän blogini tauolle. En tiedä vielä, palaanko enää kirjoittamaan tätä nimenomaista blogia, ainakaan entisessä muodossaan. On aika punnita, mitä säilyttää ja mitä uudistaa.
Tahdon kiittää sinua, lukijani siitä, että olet jakanut tätä matkaa kanssani. Siunattua vuotta 2010!

Sana tuli lihaksi

2009-12-20T11:33:00.000-08:00

Olen monta vuotta pohdiskellut joulun merkitystä, yrittänyt löytää sen ydintä ja nähdä, mitä muuta se on kuin pääsiäisen edellytys. Hiljalleen joulun sisältö ja merkitys on alkanut aueta. Tänä jouluna Jeesuksen syntymän puhuttelevuus nousee pitkälti Vanhan testamentin pohjalta.

Olen lueskellut syksyn aikana profeettakirjoja ja Vanhan testamentin kuvaus Jumalan pyhyydestä, vanhurskaudesta ja suuruudesta on puhutellut minua vahvasti. Jumala on paitsi rakastava ja armahtava Isä, myös Kaikkivaltias ja oikeudenmukainen, rakkaudessaan ja vihassaan kiivas Kuningas. Saamme olla mahtavan Hallitsijan kansaa, hänen ikuisten lupaustensa perillisiä.

Tämä minua käsittämättömän paljon suurempi, mahtavampi ja vahvempi Jumala loi maailman Sanallaan. Ja tuo Sana, maailman luomisvoima, tuli maailmaan, ihmiseksi, elämään meidän kaltaisenamme ja meidän keskellämme!

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä,
pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.
- -
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta,
jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.
Hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh. 1: 1-5, 14)

Jumalan suuruutta ja pyhyyttä vasten tuntuu uskomattomalta, että hän tuli ihmiseksi, elämään samaa harmaata arkea, synkkiä päiviä ja inhimillisiä iloja kuin me muutkin. Jumala ei tipahtanut maailmaan aikuisena tai vain esittäen ihmistä, vaan hän syntyi naisesta, yhtä kivuliaasti, ahtaasti, karun kauniisti kuin kuka tahansa meistä. Sana tuli lihaksi, ei maan päällä leijuvaksi henkiolennoksi. Jeesus tuntee ihmiselämän kaikki puolet, sillä hän on elänyt ne. Meidän Jumalamme ei jäänyt etäälle, vaan tuli lihaksi ja vereksi, kokemaan elämän kaikilla aisteilla, kaikkine kipuineen ja riemuineen.

Jeesuksessa Jumala tuli meitä lähellä ja antoi itsensä meidän käsiimme. Hän tuli avuttomaksi lapseksi, ihmisten rakastettavaksi ja hoivattavaksi. Jumalan Sana luopui kaikesta kunniastaan, loistostaan ja vallastaan päästäkseen lähelle meitä.

Siunattua lihaksi tulleen Jumalan syntymäjuhlaa!

"Jo laulavat lumi ja tuuli.
Jo heläjää hohtava maa.
Se ikuisen sävelen kuuli:
se tervehtii Vapahtajaa

Soi huurteessa helinä huilun
niin kirkas on tähtinen yö
Hän kulkenut on yli kuilun
maa taivaalle kättä nyt lyö.

Niin hauraana, haavoittuvana
nyt uneksii hän vuoteellaan.
Hän, Luojamme,elävä sana,
ei tietänsä aavistakaan.

Soi....

Hän valon toi kuoleman maahan.
Hän murtanut on pimeän.
Hän luonamme asua saahan?
Hän löytäähän ymmärtäjän?

Soi...."

- Anna-Mari Kaskinen

Ristin hulluus

2009-11-16T08:21:00.000-08:00

Risti on länsimaisen maailman käytetyimpiä symboleja, sitä näkee paitsi kirkoissa, myös ihmisten käyttämissä koruissa ja monissa yhteyksissä, joissa se on enemmän koriste kuin kristinuskon keskeinen symboli. Ristin käyttö koruna on yleistä, kumma kyllä, onhan kyseessä alunperin teloitusväline. Jos Jeesus olisi elänyt ja kuollut lähempänä meidän aikaamme, roikkuisiko kristittyjen kaulassa sähkötuoli, myrkkyruisku tai ampuma-ase?

Risti oli Jeesuksen aikana varattu rangaistukseksi pahimmille rikollisille, niille, joita haluttiin rankaisemisen lisäksi häpäistä. Teloitus ristillä oli paitsi tuskallinen ja hidas, myös äärimmäisen häpeällinen tapa kuolla. Tuomitut naulittiin risteille julkisesti ja alasti, heille ei jäänyt mitään suojaa, vaan heiltä riistettiin hengen lisäksi myös ihmisyys.

Miksi me kristityt siis kannamme tätä häpeän, tuskan ja kuoleman merkkiä? Emmekö voisi sen sijaan kantaa jotakin kauniimpaa, palmunlehvän, kyyhkysen tai vaikkapa pilven muotoista korua kaulassamme?

Ristin voima on siinä, ettei Jeesuksen tarina päättynyt häpäisyyn ristillä. Suurimman mahdollisen inhimillisen kärsimyksen ja häpeän keskeltä nousee toivo: ylösnousemus. Jeesus ei jäänyt ristille, hän ei jäänyt kuolemaan ja häpeään, vaan voitti kuoleman ja avasi samalla seuraajilleen tien ikuiseen elämään ja yhteyteen Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Jeesus kärsi kuoleman, häpeän ja syyllisyyden syyttömänä. Me saamme kantaa ylpeinä kantaa ristejämme, sillä ne symboloivat julmuuden, vihan ja kuoleman sijaan rakkautta, armoa ja elämää.

"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima." 1. Kor. 1:18

Vapaus, veljeys, ravintoarvo?

2009-10-25T10:07:00.000-07:00

"Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen."
Gal. 5:1

Jeesus kritisoi niitä, jotka rakensivat elämänsä tyhjänpäiväisten säädösten ympärille ja korottivat itsensä muiden yläpuolelle pystyessään noudattamaan syömiseen, työntekoon ja erilaisiin rituaaleihin liittyviä sääntöjä. Säännöistä ja niiden noudattamisesta oli tullut itsetarkoitus, ihmisen tapa uskotella itselleen voivansa päästä lähemmäs Jumalaa pätemällä omilla teoillaan.

Jeesus halusi kumota tämän ajattelutavan ja osoittaa, että Jumala on läsnä heikkoudessa ja inhimillisessä kurjuudessa, ei siellä, missä osoitellaan toisia sormella ja haetaan ylemmyyttä alentamalla muita. Jeesus suhtautui ankarasti moralisteihin, mutta armahti niitä, jotka olivat epäonnistuneet, eivätkä jaksaneet edes yrittää kiillottaa kulissejaan.

Myös meidän aikanamme moralismi valtaa alaa. Sen sijaan, että eläisimme kristityn vapaudessa, pyöritämme mielessämme listaa asioista, joita meidän pitäisi tehdä, saavutuksista joihin meidän pitäisi pyrkiä ja ominaisuuksista, joista meidän pitäisi päästä eroon. Pitäisi syödä terveellisesti, liikkua, kehittää itseään henkisesti, harrastaa kulttuuria, edetä uralla, hankkia seksikäs ulkomuoto jne. Meille syötetty hyvän ihmisen malli sisältää loputtoman listan asioita, joita pitäisi.

Portti ikuiseen elämään ei kuitenkaan avaudu oikean ruokavalion, harrastuksen, koulutuksen tai ulkonäön avulla, vaan uskomalla Jeesukseen. Sinänsä positiivisista asioista tulee helposti kahleita, joista emme pääse, emmekä usein edes tajua pyristellä itse irti. Hyvistä pyrkimyksistä tulee pahimmillaan elämän keskiö, uskonto ja aate, epäjumala. Meistä ei ole jumaliksi, siksi Jumala tuli ihmiseksi.

Vapauteen Kristus meidät vapautti, pysykäämme siis lujina, älkäämme alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.

Kallio

2009-10-12T05:25:00.000-07:00

Jeesuksen kenties muistelluin opetuslapsi, Pietari, oli alkujaan aivan tavallinen työmies, kalastaja. Hän ei kuulunut yhteiskuntansa kermaan tai koulutettuun eliittiin. Jeesus kuitenkin halusi kutsua hänet seuraajakseen ja antaa hänelle tärkeän tehtävän. Hän osoitti oman suuruutensa Pietarille järjestämällä tälle kalasaaliin, jota Pietari ei ammattilaisena pitänyt mahdollisena. Jeesuksen tekemä ihme sai Pietarin toteamaan: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies." (Luuk. 5: 8) Mutta juuri silloin, kun Pietari tunsi itsensä pieneksi ja kelvottomaksi, hän sai Herralta tehtävän: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." (Luuk. 5: 10)

Pietari oli Jeesuksen opetuslapsijoukossa näkyvä hahmo, mutta hän ei saanut Jeesukselta tehtävää siksi, että oli äänekäs tai innokas johtamaan muita. Pietarin kutsumus perustui siihen, että hän näki, kuka Jeesus on.
"Entä te?" kysyi Jeesus. "Kuka minä teidän mielestänne olen?" Simon Pietari vastasi: "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika." Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu." (Matt. 16: 15-19)

Vaikka Pietari sai Jeesukselta suuren vastuun ja myös valtaa, hän ei ollut täydellinen opetuslapsi, vaan päätyi lopulta tiukan paikan tullen kieltämään Herransa, vaikka lupasikin kulkea tämän rinnalla tarpeen vaatiessa kuolemaankin asti. Jeesus kuitenkin piti kiinni Pietarille antamastaan tehtävästä. Ilmestyessään opetuslapsilleen ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus vielä vahvisti Pietaria tämän saamassa tehtävässä:

Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani."
Sitten hän kysyi toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani."
Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: "Olenko minä sinulle rakas?", ja hän vastasi: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo." (Joh. 21: 15-18)

Jeesus ei noudattanut meidän oikeustajumme mukaista mallia valitessaan johtajaa seuraajilleen, vaan osoitti siinäkin armoa. Keskeisintä tehtävän kannalta ei ollut se, mitä Pietari osasi, kuinka paljon hän oli opiskellut tai miten menestyksekäs hänen elämänsä oli ollut. Oleellista oli, että Pietari tiedosti oman rajallisuutensa ja pienuutensa ja Jeesuksen suuruuden. Tärkeintä on edelleen vastaus Jeesuksen kysymykseen: "Olenko minä sinulle rakas?"

Kristuksen käsinä

2009-09-27T13:35:00.000-07:00

Sain joku aika sitten kuulla eräässä saarnassa itseäni vahvasti puhuttelevan ajatuksen: "Kenellekään meistä ei riitä se, että meille sanotaan, että Jumala rakastaa meitä, että kelpaamme Jumalalle ja olemme hänen silmissään kauniita. Jokainen meistä kaipaa myös sitä, että toiset ihmiset osoittavat rakastavansa meitä, että kelpaamme heille ja olemme heidän silmissään kauniita."

Jumala ei luonut meitä vain henkiolennoiksi, sieluiksi ilman ruumista. Meidät on luotu konkretiaan, olemme kokonaisuuksia, joihin kuuluu sielun ja psyyken lisäksi lihaa ja verta oleva ruumis. Siksi myös meidän rakkauden- ja yhteydenkaipuumme on luonteeltaan paitsi hengellistä ja henkistä, myös fyysistä.

Jeesus tuli maailmaan kohtaamaan ihmisiä, koskettamaan, katsomaan silmiin. Kun Jeesus palasi Isän luo taivaaseen, hän lähetti Henkensä ohjaamaan omiaan. Kun Jeesuksen kädet eivät ole enää konkreettisesti koskettamassa meitä, emmekä näe hänen rakastavaa katsettaan silmillämme, on jokaisen hänen seuraajansa tehtävä olla hänen käsinään, jalkoinaan, silminään tässä maailmassa.

Ei riitä, että sanomme toisillemme: Olet Jumalalle rakas. Jos me todella uskomme siihen, sen tulisi välittyä meistä, teoistamme, sanoistamme, katseestamme. Sen lisäksi, että me olemme Kristuksen käsiä tässä maailmassa, hänen läsnäolonsa lähettiläitä lähimmäisillemme, saamme myös kohdata Kristuksen lähimmäisissämme.

"Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.' Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?' Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'" Matt. 25: 35-40

Ota itkevä lapsi syliin, käy katsomassa yksinäistä, anna omastasi sille, jolla on vähemmän, toivota tervetulleeksi se, joka on suljettu ulkopuolelle. Näe lähimmäisessäsi Jumalan kuva ja Kristuksen oma.

Lesken ropo

2009-09-08T12:51:00.000-07:00

(Lähimmäisen sunnuntain saarna)

"Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: "Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi." Mark. 12: 41-44

Kuulemme saarnoissa usein siitä, mitä Jumala meille lahjoittaa ja kuinka hän on uhrautunut meidän puolestamme. Tänään keskiössä on kuitenkin Jumalan lahjojen sijaan pikemmin se, mitä me olemme valmiita antamaan. Esimerkiksi meille annetaan köyhä leski.

Jeesuksen aikana naiset elivat pääsääntöisesti jonkun miehen vallan alla, lapsena isänsä, myöhemmin aviomiehensä hallinnassa. Leskeksi jäämisen myötä naisesta tuli ensimmäistä kertaa elämässään itsenäinen toimija, joka sai esimerkiksi päättää oman omaisuutensa käytöstä ja olla oman kotitaloutensa pää. Toisaalta, jos omaisuutta ei ollut, nainen oli oman onnensa varassa, varsinkin, ellei hänellä ollut poikia tai veljiä, jotka olisivat huolehtineet hänestä. Tämän vuoksi suurin osa leskistä avioituikin uudelleen, mikäli he vain saivat siihen tilaisuuden.
Tekstimme leski edustaa siis aikansa kulttuurissa turvattomassa asemassa olevaa ihmistä. Sosiaaliturvaa ei ollut, ja ilmeisesti tällä leskellä ei ollut juuri ketään sukulaisia turvanaan, koska Markus kuvaa häntä hyvin köyhäksi.

Lesken uhriarkkuun panemat rahat olivat pienintä olemassa olevaa rahayksikköä, mitättömän arvoisia kuparikolikoita. Meikäläisittäin kyse oli siis senteistä. Leski kuitenkin antoi uhrilahjanaan molemmat rahansa, hän ei säästänyt kolikoista toista itselleen, vaan antoi kaikkensa. Lesken uhriarkkuun panemat lantit olivat oikea uhrilahja, sillä niiden antaminen oli hänelle todella uhraus, ei vähän antamista paljosta, kuten tekstin mukaan oli monen muun kohdalla.

Emme tunne tämän lesken motiivia, voihan olla, että hän toimi yksinkertaisesti niin kuin oli tapana, täytti velvollisuutensa. Kuitenkin tämä vaati häneltä paljon. Pieni rahasumma oli hänelle merkittävä, mutta toisten katseiden alla lahjan pienuus muuttui häpeäksi. Uhrilahjan antaminen oli julkinen tapahtuma, lahjan suuruus saatettiin jopa kuuluttaa ääneen. Köyhyyden lisäksi leskeä painoi häpeän ja halveksunnan taakka. Siinä, missä rikkaat antoivat lahjansa suurieleisesti varmistaen, että kaikki sen näkevät, tämä leski tuskin röyhisteli rintaansa lahjaansa antaessaan. Vaikka Jeesus näki lesken lahjan suuruuden, muut ihmiset näkivät vain kaksi mitättömän arvoista kolikkoa.

Tänään on lähimmäisen sunnuntai. Rakkauden kaksoiskäsky opettaa meitä, että meidän tulee rakastaa Jumalaa koko sydämestämme, sielustamme ja mielestämme ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Tekstimme leski on meille omalla tavallaan meille esimerkkinä näistä molemmista.

Ensinnäkin hän antaa konkreettisen ja myös vaativan esimerkin meille siitä, mitä Jumalan rakastaminen on. Lesken uhrilahjassa meille näyttäytyy se, mitä on kaikkensa antaminen. Hän antoi elantonsa ja sen myötä myös elämänsä Jumalan käsiin. Tähän täytyy sisältyä vahva luottamus siihen, että Jumala pitää omistaan huolen. Sen sijaan, että nainen olisi tallettanut toisen kolikoistaan pahan päivän varalle, hän antoi kaikkensa uhrina Jumalalle, Jumalan haltuun.

Toisaalta tämä nainen edustaa meille myös lähimmäistä. Jeesus sanoo: ”Sen, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette tehneet minulle.” Lähimmäisemme, tarvitsivat he sitten materiaalista apua, hyväksyvää katsetta tai armahtavia sanoja, ovat meidän mahdollisuutemme palvella Jeesusta ja seurata hänen esimerkkiään. Me kristityt olemme Jeesuksen käsiä ja jalkoja maailmassa, meidän kauttamme hän on lähellä niitä, jotka kärsivät puutetta, oli se sitten aineellista, henkistä tai hengellistä.

Jeesus puhui kovin sanoin niille, jotka pitivät itseään muita arvokkaampina ja tekivät itsestään tärkeitä. Mutta ne, joita painoivat erilaiset taakat, hän kohtasi rakastaen ja armahtaen. Jos me kerran olemme Jeesuksen kädet, kenties myös hänen kasvonsa tässä maailmassa, meidän tekomme kertovat sanoja painokkaammin, mihin oikeastaan uskomme. Se, miten kohtaamme lähimmäisiämme, joko kertoo heille Jeesuksen rakkaudesta, tai jättää heidät siitä osattomiksi.

Kun tänään astumme ehtoollispöydän ääreen, saamme tuoda Jumalalle kaiken sen, mikä meitä painaa ja raskauttaa. Hän lahjoittaa itsensä meille täydellisessä uhrissaan itseään säästämättä. Jeesus antoi kaikkensa, jotta me saisimme vapauden, jotta saisimme elää Jumalan lapsina.

Sen lisäksi, että kannamme alttarille taakkamme ja jätämme ne Jumalan haltuun, me voimme luovuttaa Jumalalle myös itsemme ja lahjamme. Jumala pystyy käyttämään monia piirteitä ja taitoja, joita me pidämme vähäpätöisinä ja auttamaan niiden kautta jotakuta lähimmäistämme, välittämään rakkauttaan meidän kauttamme. Kukaan meistä ei ole liian vähäinen, etteikö meillä olisi jotakin jaettavaa Jumalan valtakunnassa, sillä Jumala on varustanut meidät kaikki Henkensä lahjoilla.

Meitä kutsutaan antamaan itsemme Jumalan käyttöön, luottamaan siihen, että hänellä on meille tehtävää. Jumala on meidän Luojamme, jokainen meistä on hänen luomistyönsä ihme ja täynnä kauniita ja hienoja lahjoja ja kykyjä. Jumala ei vaadi meiltä enempää kuin meillä on, mutta kaiken sen, mitä olemme saaneet lahjaksi, me saamme luovuttaa Jumalan käyttöön ja jäädä ihmettelemään, kuinka tutkimattomat ja ihmeelliset ovat Herran tiet, myös ne, jotka hän on varannut meille.

Hiljaa hyvä tulee

2009-08-14T01:00:00.000-07:00

Olen joskus kuullut sanottavan, etteivät läheisimpiä ihmisiä lopulta ole ne, joiden kanssa voi puhua kaikesta, vaan ne, joiden kanssa voi olla hiljaa. Tässä piilee kokemukseni mukaan syvä oivallus. Puolituttujen ja hyvienkin kavereiden kanssa käy niin, että hiljaisuus täytyy täyttää puheensorinalla. Harvassa ovat ne ihmiset, joiden seurassa voi olla hiljaa vaivaantumatta.

Sama pätee myös suhteessamme Jumalaan. Helposti pulputamme Jumalalle omia asioitamme pitkän listan ja lykkäämme perään äkkiä aamenen, ettei jäisi tilaa kiusalliselle hiljaisuudelle. Kuitenkin peitämme omalla pulinallamme helposti Jumalan äänen. Jos emme malta olla hänen edessään hiljaa, emme myöskään kuule, mitä hän haluaisi sanoa meille.

Hiljaisuus kahden ihmisen välillä tuntuu usein vaikealta siksi, että olemme hiljaisuudessa jollain tavalla alastomampia kuin puheensorinan keskellä. Puheella on helpompi pitää yllä kulisseja ja erilaisia suojamuureja, mutta hiljaisuudessa olemme tässä suhteessa aseettomia. Hiljentyminen Jumalan edessä on vaikeaa juuri tästä syystä, sillä Jumala näkee paljon syvemmälle meihin kuin kukaan ihminen.

Jumalan kaiken näkevä katse voi tuntua pelottavalta. Ajatus siitä, että on joku, joka näkee myös kaiken sen, mitä yritämme peittää, voi olla raskas. Kuitenkin juuri tämän katseen alla saamme vapautua kaikesta siitä, mitä piilottelemme ja olla turvassa ilman suojamuureja ja kulisseja. Jumala katsoo meitä rakkauden silmin, eikä käännä katsettaan meistä koskaan pois.

"Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.
Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.
Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?
Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.
Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon",
sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.
Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut."
Ps.139:1-16

Luikerteleva riesa

2009-08-06T08:58:00.000-07:00

Joka kesä opetan rippileireillä mitä on synti. Tai yritän opettaa. Kovin tiukassa näyttää olevan käsitys, että synti on vain tekoja ja näin ollen paitsi määriteltävissä, myös poistettavissa. Rippikoululaiset välillä lähes suuttuvat, kun sanon suoraan heidän olevan syntisiä. Kukapa siitä pitäisi.

Jos synti olisikin vain tekoja, se olisi mahdollista työntää elämästämme pois. Vain heikoimmat, ne, jotka eivät pystyisi noudattamaan huolella laadittuja sääntöjä, jäisivät syntisiksi. Ikävä kyllä synti ei ole niin yksinkertaisesti karsittavissa meistä pois, sillä se on voima, joka vaikuttaa meissä ja saa meidät toimimaan Luojamme tahtoa ja luomistarkoitusta vastaan.

Syntiä ei liene vaikea löytää omasta elämästään, jos on tosiaan valmis avaamaan silmänsä. Ei tarvitse kuin katsoa sitä, kuinka käyttää aikansa. Kuinka usein tv-ohjelma, internetissä maleksiminen tai muu turha ja henkiseltä ja hengelliseltä ravintoarvoltaan olematon asia ajaakaan rukouksen ja Raamatun lukemisen, Jumalan läsnäolossa olemisen ja myös ihmisten välisen yhteyden edelle.

Se, että synti on voima, ei pelkkiä tekoja, tekee siitä hyvin sitovan. Se luikertelee vaivihkaa sisimmässämme kuin käärme paratiisissa ja ulottaa lonkeroitaan jokaiseen elämämme osa-alueeseen. Synti saa käännettyä hyvätkin asiat kahlitseviksi ja häpeää aiheuttaviksi, jolloin alamme kätkeä elämäämme ja itseämme ja elää pimeydessä sen sijaan, että tulisimme valoon.

Synti houkuttelee meidät sortumaan kiusauksiin ja kääntää Jumalan antamat lahjat päälaelleen. Se saa meidät piiloutumaan niin kuin Aatami ja Eeva piiloutuivat Edenin puutarhassa rikottuaan Jumalan tahtoa vastaan. Juuri häpeä on synnin vahvin ase, sillä ainoa keino, jolla voimme vapautua synnistä, on tuoda kaikki se, mitä se meidän elämässämme vaikuttaa, valoon, Jumalan eteen.

Niin kauan kuin keskitymme itseemme ja omaan kykenemättömyyteemme synnin voittamisessa, me jäämme sen valtaan ja se syö koko elämämme. Jos sen sijaan katsomme Jumalaan, joka tuli ihmiseksi sovittamaan syntimme ja turvaudumme Jeesuksen sovitustyöhön ja Jumalan armoon, me saamme elää valossa pimeyden ja häpeän sijaan.

Kastajan jalanjäljissä

2009-06-19T02:47:00.001-07:00

Juhannuksena muistellaan Johannes Kastajaa, miestä, joka muistetaan hyvin muun muassa kamelinkarvavaatteestaan ja erikoisesta ruokavaliostaan. Johannes oli siis monessa suhteessa tinkimätön mies, harva meistä omistautuisi asialleen tuossa määrin. Hän oli saanut Jumalalta suuren tehtävän, valmistaa tietä Jeesukselle niin kuin oli ennustettu: Ääni huutaa: - Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme! Jes. 40:3

Kaikkein vahvimmin Johanneksen tinkimättömyys näkyi siinä, kuinka hän toteutti tehtäväänsä. Johanneksen julistus oli väkevää ja vetosi moniin. Hänen ympärilleen kerääntyi ajan mittaan joukko seuraajia ja opetuslapsia. Hän sai suosiota jopa siinä määrin, että se herätti huolta vallanpitäjissä, koska hän esitti myös kritiikkiä heitä kohtaan.

Johannes Kastaja ei kuitenkaan antanut suosion nousta päähänsä, vaan piti kiinni siitä tehtävästä, joka hänelle oli annettu:
"Te voitte itse todistaa, että minä sanoin: 'En minä ole Messias. Minut on lähetetty kulkemaan hänen edellään.' Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen. Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi." Joh. 3: 28-30

Ihmisluontoon kuuluu usko omaan erinomaisuuteen ja pyrkimys tulla suureksi, kuka milläkin elämän alueella. Yksi tavoittelee kalliimpaa autoa kuin naapurilla, toinen haaveilee maailmanlaajasta julkisuudesta. Vaikkei meille annettaisikaan samanlaista tehtävää kuin Johannes Kastajalle, on hän kuitenkin hyvä esimerkki meille siinä, keneen meidän tulee kiinnittää katseemme, mikä lopulta on tärkeää. Kuten Johannes Kastaja meille opettaa, Jeesuksen on tultava suuremmaksi, meidän pienemmiksi.

Jumala on paljon suurempi kuin me ja tietää meitä paremmin, mikä meille on parhaaksi. Niin kauan kuin keskitymme omaan itseemme, joko oman erinomaisuutemme tai toisaalta huonoutemme korostamiseen, on näköalamme kovin kapea. Kun sen sijaan sallimme Jumalan tulla suureksi elämässämme ja suostumme itse olemaan pieniä hänen käsissään, meille avautuu uskon näköala, Jumalan valtakunnan todellisuus, jossa kaikkea hallitsee rakastava ja hyvä Isä, Kaikkivaltias Jumala. Emme ole enää oman pärjäämisemme tai suuruutemme varassa emmekä sen vankeja, vaan meitä kannattavat ikuiset käsivarret.

Uskalla heittäytyä

2009-06-03T03:41:00.000-07:00

Sain kymmenen vuotta sitten eräältä tutultani lapun, jossa oli lause: "Uskalla heittäytyä elämää suurempaan seikkailuun Jumalan kanssa." Olin tuolloin Jumalan olemassaoloa ja merkitystä kyselevä - ja kyseenalaistava - teini-ikäinen. Lause on kulkenut mukanani paitsi Raamatun, myös korvien välissä ja noussut yhä uudelleen pohtimisen aiheeksi.

"Uskalla heittäytyä..."
Jumalaan tutustuminen ja hänen kanssan kulkeminen vaatii uskallusta, sillä vaikka Jumala ilmoittaa itsensä meille Raamatussa, hän on myös monin tavoin salattu ja meidän käsityskykymme ulottumattomissa. Suhde Jumalaan vaatii heittäytymistä, sillä me emme tunne hänen suunnitelmiaan, näemme ja muistamme pitkälle taaksepäin, muttemme kovin pitkälle tulevaisuuteen. Usko - suhde Jumalaan - on luottamista Jumalan hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen ja turvautumista hänen johdatukseensa.

"Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella." Jes. 55: 8-9

"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra." Jer. 29: 11-14

Mihin me sitten heittäydymme ollessamme suhteessa Jumalaan? "...elämää suurempaan seikkailuun..." Usko on jotain elämää suurempaa, se kantaa yli kaiken inhimillisen. "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä." Hepr. 11: 1

Usko ei ole pelkästään tapoja tai uskonnollisen kielen hallitsemista, vaan suhde elävään, persoonalliseen Jumalaan. Se on aitoa vuorovaikutusta Kaikkivaltiaan kanssa ja sen vuoksi seikkailu, joka jatkuu kuolemankin yli. Meidän Jumalamme on Luoja, jolla on loputtomasti hyvää annettavana omilleen. Jokainen, joka on joskus rakastunut, tietää, kuinka huumaava seikkailu rakastuminen on. Kuinka paljon suurempi seikkailu onkaan elämä täydellisen Rakkauden seurassa!

"...Jumalan kanssa." Jumala lupaa Raamatussa yhä uudelleen, että hän on meidän kanssamme, missä tahansa olemmekin, minkälaisia päivämme ovatkaan. Jumala on kanssamme silloinkin, kun me emme halua olla hänen kanssaan, hän ei luovu meistä, vaikka me luopuisimmekin hänestä.

"Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.

Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä. Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi? Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet. Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.

Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon", sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo. Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.

Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä! Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.

Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle." Ps. 139: 1-18, 23-24

Päivä vain ja hetki kerrallansa

2009-05-27T08:58:00.000-07:00

Virsi 338 (Lina Sandell 1865)

"Päivä vain ja hetki kerrallansa,
siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen."

Tämä virsi on kulkenut mukanani jo lapsuudesta asti. Lapsuudessa opitut laulut ovat iskostuneet jonnekin hyvin syvälle ja nousevat esiin monina vaikeina hetkinä. Tänä keväänä olen saanut - usein kipeästikin - opetella elämään päivän ja hetken kerrallaan. On tapahtunut paljon, opintojen viimeistelyt, työnhaku, uuden työn opettelu, valmistuminen, pappeuteen valmistautuminen sekä uuteen seurakuntaan ja kaupunkiin tutustuminen ovat olleet läsnä limittäin ja täyttäneet sekä kalenterin että mielen.

"Joka hetki hän on lähelläni,
joka aamu antaa armonsa.
Herran huomaan uskon elämäni,
hän suo voimansa ja neuvonsa.
Surut, huolet eivät liikaa paina,
ne hän ottaa itse kantaakseen.
"Niin kuin päiväs, niin on voimas aina."
Tähän turvaan yhä uudelleen."

Olen kevään aikana kohdannut monta tilannetta, joissa on ollut pakko elää päivä kerrallaan, koska hoidettavien asioiden määrä olisi muuten kaatanut kumoon ja liiskannut alleen. Töiden ja muutosten määrä on pakottanut nöyrtymään ja kääntymään Jumalan puoleen - ei lainkaan hassumpi opetus tulevalle papille. Olen yhä uudelleen saanut kokea ihmeellistä johdatusta, asiat, jotka näyttivät liian suurilta omiin käsiin, ovat hoituneet kaikesta hätäilemisestäni huolimatta. Nekin päivät, jotka ovat aamulla näyttäneet ylitsepääsemättömän raskailta, ovat sujuneet, monta kertaa myös ollet lopulta niitä antoisimpia. "Niin kuin päiväs, niin on voimas aina." on tullut todeksi arjessa.

"Kiitos, Herra, lupauksestasi,
siinä annat minun levätä!
Kiitos olkoon lohdutuksestasi,
annat voimaa sanan lähteestä!
Suo mun ottaa isänkädestäsi
päivä vain ja hetki kerrallaan,
kunnes johdat minut kädelläsi
riemun maahan, päivään kirkkaimpaan."

Monenlaisen kipuilun ja hermoilun keskellä olen hiljalleen oppinut näkemään, kuinka suuri siunaus on siinä, että näemme vain vähän matkaa eteenpäin. Se ohjaa, jopa pakottaa meitä turvaamaan Jumalaan ja opettaa meitä luottamaan siihen, että Jumala näkee pidemmälle kuin me ja ohjaa elämäämme. Meidän ei tarvitse hallita kaikkea, vaan saamme jättää elämämme, myös työmme Jumalan käsiin, Jumalan, jolla on hyvä tahto meitä kohtaan.

"Minulle tuli tämä Herran sana: - Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi. Mutta minä vastasin: "Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!" Silloin Herra sanoi: - Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua. Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle: - Minä annan sanani sinun suuhusi." Jer. 1:4-9

"Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy." Joh. 15:16

Muottiin ahdettu Jumala

2009-05-10T09:37:00.000-07:00

Astuessani ensi kertaa Järvenpään kirkkoon hämmennyin perinjuurin. Katsoessani alttariseinälle näin ristiinnaulitun Jeesuksen, kuten monessa muussakin kirkossa, mutta tämä Jeesus katsoikin ylöspäin, eikä riiputtanut päätään, kuten yleensä. Aloin heti miettiä, mitä Jeesuksen asento merkitsee ja huomasin, että minua häiritsi, kun Jeesus ei ollutkaan sellainen, millaisena olin tottunut hänet näkemään.

Tämä huomio sai minut pohtimaan laajemmin sitä, kuinka ahtaaseen muottiin usein tungemme Jumalan. Meillä on tietty käsitys siitä, minkälainen Jumala on ja poikkeaminen tuosta käsityksestä aiheuttaa hämmennystä ja ärtymystä. Kuitenkin Jumala on ääretön Kaikkivaltias, paljon enemmän kuin voimme koskaan tässä elämässä käsittää. Kertoohan siitä jo sekin, että meillä on maailmassa yli kuusi miljardia elävää Jumalan kuvaa. Jos jokaisessa ainutlaatuisessa ihmisessä on jotain, joka heijastaa Jumalaa, on hullua ajatella, että Jumala mahtuisi johonkin meidän rakentamaamme muottiin.

Raamatussakin Jumalaa kutsutaan ja kuvataan hyvin monella nimellä: Vapahtaja, Luoja, Pelastaja, Pyhä, Herra, Kuningas, Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas, totuus, rakkaus, Henki jne.
Mikä rikkaus, että meillä on Jumala, jolla on loppumattomasti nimiä, Jumala, jonka kuvaamiseen mitkään sanamme tai kuvamme eivät riitä! Jumala on paljon enemmän kuin osaamme ajatella tai edes toivoa.

Luulen, että jumalakuvamme kapeus vaikuttaa myös siihen, kuinka paljon uskallamme luottaa häneen. Jos näemme Jumalan rajallisena, jonakin, jonka voimme määritellä ja panna pakettiin, tuskin uskallamme luottaa elämäämme hänen käsiinsä. Jos taas uskaltaudumme tunnustamaan, ettemme tunne Jumalasta puoliakaan, että hän on mittaamattoman paljon suurempi, voimakkaampi ja tietävämpi kuin me, meillä on turva jossakin itseämme suuremmassa, elämän ja kuoleman Herrassa.

"Minä olen A ja O, alku ja loppu", sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias." Ilm. 1:8

Katso valoon

2009-04-27T03:37:00.000-07:00

Olen viime aikoina kuunnellut paljon Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen yhteistyön juhlakiertueella syntyneitä lauluja, jotka löytyvät levyltä Taivas on tie - sinun laulusi. Levyllä on monta puhuttelevaa laulua ja varsinkin tarinaa niiden syntyyn liittyen. Itseäni on näin pappisvihkimystä ennen puhutellut erityisesti kappale nimeltä Katso valoon.

Katso valoon

Lähde kulkemaan, tie on tänään avoin.
Sinut saatetaan matkaan monin tavoin.
Sinuun kätkettiin kovin paljon hyvää.
Voimaa askeliin, viisautta syvää.

Reitti valmis on, älä huolta kanna.
Voiton, tappion Hän voi käyttöön panna.
Lähde iloiten, lähde vapain mielin.
Tiestä Jeesuksen laula omin kielin.

Hei, katso valoon, matka odottaa.
Katso valoon, etsi Jumalaa.
Olet vielä nuori, täynnä elämää.
Saat kasvaa kohti suurta tehtävää.

Sydämesi jaa tänään pelkäämättä
Joku odottaa rakastavaa kättä
Katso Jumalaa, kaikkein tärkein tehtiin
Kerran puhkeaa sinun puusi lehtiin.

Hei, katso valoon…

- Anna-Mari Kaskinen

Tavaran hurmaa

2009-04-15T02:04:00.000-07:00

"Hän sanoi heille kaikille: "Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa."
Ja hän esitti heille vertauksen:
"Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: 'Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.' Hän päätti: 'Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut -- kenelle se joutuu?'
"Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona." Luuk.12:15-21

Olen viime aikoina haaveillut paljon siitä, mitä kaikkea ostan, kunhan alan saada palkkaa. Lista on pitkä ja kasvaa kasvamistaan. Olen kuitenkin huomannut, että haaveeni aiheuttavat enemmän harmia kuin iloa, vaikken ole vielä päässyt ostamaan yhtään mitään!

Moni iloa tuova ja elämää helpottava hankinta aiheuttaakin todellisuudessa lisää huolta. Auton myötä täytyy huolehtia huolloista, vakuutuksista, katsastuksista ja pysäköinnistä. Uudet vaatteet tarvitsevat rinnalleen uusia kenkiä, laukkuja ja muita asusteita. Kohta tämä kaikki ei enää mahdu entiseen kaappiin, vaan on hankittava lisää säilytystilaa ja hupsista, myös isompi asunto.

Jeesus opettaa evankeliumeissa monta kertaa siitä, että todelliset aarteet kerätään taivaaseen, eikä meidän pitäisi huolehtia vaatteista tai ruoasta, sillä Jumala kyllä tietää, mitä tarvitsemme ja haluaa sen meille antaa. Jos keräämme aarteita, joita saa rahalla, tuottavat ne vain lisää huolta ja "tarpeellisia" hankintoja ilmaantuu jatkuvasti lisää. Jos sen sijaan kiinnitämme sydämemme Jumalaan, meillä on yllin kyllin kaikkea tarpeellista, sillä meillä on Jumalassa aarre, josta ei tule uutta mallia joka vuosi ja joka ei kaipaa seurakseen lisälaitteita.

"Katsokaa kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala tuolla tavoin pukee ruohon, joka tänään kasvaa kedolla ja huomenna joutuu uuniin, niin paljon ennemmin hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siitä murehtiko, mitä söisitte tai joisitte. Älkää sitä etsikö. Tätä kaikkea maailman ihmiset tavoittelevat; teidän Isänne tietää kyllä, että te sitä tarvitsette. Etsikää hänen valtakuntaansa, niin te saatte myös kaiken tämän.
Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan.

Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille. Hankkikaa kukkarot, jotka eivät tyhjene, kootkaa taivaisiin aarre, joka ei ehdy. Siellä ei varas pääse siihen käsiksi eikä koi tee tuhojaan. Missä on aarteenne, siellä on myös sydämenne." Luuk.12: 27-34

Jumalassa meillä on "kukkaro, joka ei tyhjene". Todellisen aarteen saa ilman pikavippejä tai osamaksua, armo on ilmaista ja se kantaa paremmin kuin mikään, mitä voimme itse haalia turvaksemme. Rahan ja omaisuuden tuoma turva on aina uhattuna, olipa vaarana sitten varas tai taantuma. Sen sijaan Jumalan kurssia eivät markkinatalouden heilahdukset tai omat virheemme hetkauta. Hän pysyy ikuisesti, samoin hänen armonsa ja hyvä tahtonsa meitä kohtaan.

"Minä olen A ja O, alku ja loppu", sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias." Ilm.1:8

Hälytys

2009-03-25T00:50:00.000-07:00

Kello on puoli kuusi aamulla, havahdun ulisevaan ääneen, jonka totean palohälyttimeksi. Nousen verkkaisesti, kiskon villatakin pyjaman päälle ja laahustan eteiseen. Kurkin ensin aikani ovisilmästä ja avaan oven, kun naapurikin avaa. Seisomme siinä, päät ovenraossa kuulostelemassa. Kolmannesta asunnosta tulee mies, joka lähtee selvittämään, miksi rappukäytävän hälyttimet huutavat. Jäämme naapurin kanssa seisoskelemaan ja pyörittelemään päitämme, mokomat hälyttimet.

Yllättävä herätys sai minut miettimään, kuinka reagoin. Hälytinäänen tehtävä on varoittaa vaarasta, mutta reaktioni siihen oli perin laiska: "Näitä nyt kuulee vähän väliä, tuskin siellä mitään on." Aloin pohtia, mihin kaikkeen tämä velttouteni ulottuu. Ummistanko silmäni vaarallisilta tai ikäviltä asioilta ja odotan, että joku muu tarkistaa, onko vaara todellinen ja käännän itse vain kylkeä.

Jumala on asettanut meihin sisäisen palohälyttimen, omantunnon. Sen tehtävä on varoittaa, jos olemme tekemässä jotakin vaarallista ja vahingollista. Kymmenen käskyä puolestaan ovat eräänlainen turvaohjeistus: Näin vältät vaarat. Käskyjä, Jumalan tahtoa vastaan toimiminen on tulella leikkimistä. Omantunnon kanssa voi kuitenkin käydä samalla tavoin kuin palohälyttimen, turrumme sen hälytyksiin ja alamme pitää niitä turhina. Päätämme odottaa, että vaara varmistuu todelliseksi, ennenkuin muutamme suuntaa.

Meille on tarjolla paljon ärsykkeitä, jotka pyrkivät heikentämään herkkyyttämme havaita sisäisiä palohälytyksiä. Meille esitetään, että oikeastaan tuli on kaunista katsella ja lämmittää ruumista mukavasti. Se aiheuttaa nautintoa, eikä oikeasti polta tai tuhoa. Meitä rohkaistaan leikkimään tulella ja mitä enemmän sitä teemme, sitä heikompana Jumalan hälytysääni meissä kuuluu.

Jumala on rakkaus, eikä hän sen vuoksi pakota meitä mihinkään, vaan on antanut meille vapaan tahdon. Siinä, missä palomies pelastaa meidät vaikka väkisin palavasta talosta, Jumala antaa meidän valita, tahdommeko leikkiä tulella. Hän kyllä varoittaa meitä vaarasta, sekä etukäteen antamalla turvaohjeet että vaaran kohdatessa omantunnon äänellä ja tarjoamalla tien turvaan. Hän tarjoaa pelastusta meille, jotka leikimme asioilla, jotka eivät lopulta pysykään omassa hallinnassamme. Jumalalla on valmis pelastussuunnitelma, jota hän tarjoaa meille ja hän on valmis hoitamaan myös ne palovammat, joita olemme jo ehtineet saada.

Seisoimme naapurin kanssa jonkin aikaa päät ovenraossa, kunnes tilannetta tarkastellut mies tuli sanomaan, että voimme palata nukkumaan, talossa ei ole tulipaloa. Hälytin jatkoi huutamistaan, mutta palasin sänkyyn, kiskoin peiton ja tyynyn korville ja jatkoin uniani.

Älä tavoittele...

2009-03-14T12:35:00.000-07:00

9. käsky: Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
10. käsky: Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

Yhdeksäs ja kymmenes käsky vievät meidät entistä syvemmälle siihen, mitä Jumalan tahto merkitsee. Enää ei puhuta siitä, mitä meidän tulee tehdä tai jättää tekemättä, vaan kaksi viimeistä käskyä kääntävät katseemme sisimpäämme: Minkälainen on sydämemme asenne lähimmäistämme kohtaan?

Kateus on yksi seitsemästä kuolemansynnistä. Se on päässyt tälle surullisen kuuluisalle listalle siksi, että se on hyvin tuhoava voima. Kateus ei vain saa meitä toimimaan lähimmäistämme vastaan, vaan ennen kaikkea tuhoaa ihmissuhteitamme, sillä kateus luo kuilun ihmisten välille.

Jos keskityn kadehtimaan sitä, että lähimmäiseni on minua taitavampi jossakin tai että hänellä on jotakin, mitä minulla ei ole, onnellisemman oloinen parisuhde, suurempi talo, hienompi auto tai kauniimpi olemus, silloin en voi iloita siitä, mitä Jumala on antanut hänelle, enkä myöskään siitä, mitä hän voisi ehkä lahjoillaan antaa yhteiseksi hyväksi. Kuinka monta ideaa ja oivallusta tyrmätäänkään siksi, ettemme tahdo toisten lahjojen pääsevän näkyviin, koska kadehdimme heitä ja pidämme omia lahjojamme vähempiarvoisina.

Käskyjen tehtävä on paitsi ohjata meitä elämään oikein, myös osoittaa meille, ettemme pysty siihen. Nämä kaksi käskyä ainakin hoitavat sen tehtävän. Kukapa voisi vilpittömästi kieltää joskus himoinneensa tai tavoitelleensa jotain lähimmäiselleen kuuluvaa. Itsekkyydessämme ja kateudessamme tarvitsemme Jumalan armoa ja anteeksiantamusta. Meistä ei ole rakastamaan toisiamme, eikä aina iloitsemaan toistemme puolesta.

Jumala ei kuitenkaan jätä asiaa siihen, että armahtaisi meidät ja jättäisi meidät taas kieli pitkällä himoitsemaan sitä, mitä muilla on. Meidän Jumalamme on yltäkylläisyyden Jumala. Hänellä on antaa meille rajattomasti hyvyyttä ja rakkautta. Hän on jo luodessaan meidät antanut meille jokaiselle arvokkaita lahjoja. Mutta jos me keskitymme tuijottamaan sitä, mitä muilla on ja meillä ei, me emme näe niitä hienoja lahjoja, jotka Luoja on rakkaudessaan meille antanut ja meihin istuttanut. Silloin meidän lahjamme eivät myöskään pääse puhkeamaan kukkaan.

Tässäkin asiassa saamme kääntyä Jumalan puoleen, luovuttaa hänelle epäonnistumisemme ja kateutemme, niin vaikeaa kuin siitä luopuminen onkin. Kun käännämme katseemme Kristukseen, pois omasta epävarmuudestamme tai lähimmäisen elämän erinomaisuudesta, vapaudumme näkemään Jumalan hyvyyden meitä kohtaan ja myös kaiken sen, mitä hän on jo lahjoittanut ja tahtoo edelleen lahjoittaa meille.

"Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin." Matt. 6:33

"Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta." Sef.3:17

Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

2009-03-01T10:40:00.000-08:00

Kristinuskossa sanoilla on hyvin vahva merkitys. Jumala loi maailman sanallaan ja yksi Jeesuksen nimistä on Sana. Myös Pyhä Henki vaikuttaa sanojen ja kielen kautta, kuten esimerkiksi ensimmäisenä helluntaina, kun apostolit saivat julistaa evankeliumia eri kielillä. Kaikkivaltias ja ääretön Jumala on ilmoittanut itsensä ihmisten kielellä, saamme lukea Raamattua Jumalan sanana, hänen puheenaan meille. Jumala ilmoittaa itsensä paitsi kirjoitetussa sanassa, myös meidän sanoissamme. Sama kieli, jolla ylistämme Jumalaa ja kerromme ilosanomaa, lausuu kuitenkin usein myös asioita, jotka eivät kirkasta Jumalaa, eivätkä rakenna yhteyttä häneen tai lähimmäiseemme.

"Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän!
Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.

Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!" Jaak. 3:2-10

Kahdeksas käsky kieltää meitä antamasta väärää todistusta lähimmäisestämme. Kyse on enemmästä kuin vain siitä, että kertoisimme valheita muista ihmisistä. Kahdeksannen käskyn tarkoitus on muistuttaa meitä siitä, kuinka tärkeä ja haavoittuva ihmisen maine on. Tuskin kukaan haluaisi itsestään puhuttavan pahaa selän takana. Silti meidän tuntuu olevan helpompi lausua lähimmäisistämme kriittisiä kuin kehuvia kommentteja. Usein pönkitämme omaa horjuvaa asemaamme tai itsetuntoamme osoittamalla suorin sanoin tai hienovaraisin vihjauksin, että naapurin isäntä tai emäntä se vasta mäntti onkin.

Jos lähimmäisemme toimii selvästi väärin, on meidän moraalinen velvollisuutemme puuttua siihen. Kuitenkaan tuomitseminen ei ole viime kädessä meidän tehtävämme. Lakia rikottaessa asian ratkaiseminen kuuluu tuomioistuimelle, ihmisten välisissä selkkauksissa sille, jota vastaan on rikottu. Kaikkein syvimmin ihminen käy oikeutta Jumalansa kanssa, Jumala on ylin tuomari, jonka asemaan meidän ei tule asettua. Puuttuminen toisen tekemiin vääryyksiin ei siis tarkoita hänen yläpuolelleen asettumista, eikä myöskään hänen tekojensa julkistamista kaikille tutuille.

Nykytekniikka mahdollistaa tiiviin yhteydenpidon ja omien kuulumisien kertomisen useille ihmisille samalla kertaa esimerkiksi internetin verkostojen kautta. Tällöin yksityisyyden raja hämärtyy sekä omista että toisten asioista puhuessamme. Kahdeksas käsky herättää meitä miettimään, kuinka puheissamme ja kielenkäytössämme voisi toteutua kultaisen säännön periaate: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." Matt. 7:12

Vanha sanonta kertoo metsän vastaavan niin kuin sinne huudetaan. Kahdeksas käsky haastaa meidät huutamaan metsään mieluummin jotain kaunista ilkeiden sanojen sijaan, silläkin uhalla, ettei metsä vastaa meille samalla tavoin.

Älä varasta

2009-01-29T00:35:00.000-08:00

Ensimmäisen käskyn kohdalla oli puhe siitä, kuinka ihmisen jumala on se, mihin hän turvaa. Yksi yleisimmistä epäjumalistamme on raha ja omaisuus. Varallisuus luo tiettyä, jossain määrin valheellistakin turvallisuuden tunnetta. Olemme helposti taipuvaisia turvaamaan liikaakin siihen, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Vaikka rahalla saakin ostettua paljon elämää helpottavia ja mukavammaksi tekeviä asioita, ei siitä ole elämän perusturvaksi, sillä se on katoavaista.

"Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi." Matt.6:19-21

Evankelista Kalevi Lehtinen on kertonut, kuinka häntä haastateltiin Biafran nälänhädän aikaan ja toimittaja kysyi, mitä hyödyttää puhua Jumalasta, kun suuret ihmisjoukot ovat kuolemassa nälkään. Lehtinen kertoo rukoilleensa Jumalalta viisautta ja vastasi lopulta toimittajalle suunnilleen näin (lainaan ulkomuistista): Maailmassa riittää kyllä ruokaa kaikille, kyse on siitä, kuinka se jaetaan. Me ihmiset olemme luonnostamme itsekkäitä ja haalimme ruokaa ja muita rikkauksia itsellemme sen sijaan, että jakaisimme niitä kaikille tarvitseville. Jumala taas on rakkaus, ja jos hän saa vaikuttaa meissä, opimme jakamaan omastamme, jolloin kenenkään ei tarvitsisi kuolla nälkään ja puutteeseen.

Toiselta varastaminen ei ole vain sitä, että viemme jotain, joka on hänen, vaan myös sitä, ettemme jaa siitä, mitä meillä on, vaikka meillä olisi ylimääräistäkin. Se on oman hyödyn ajamista toisten kustannuksella, tavaran asettamista ihmisen edelle. Usein varastamme huomaamattamme, sillä nykyisessä maailmassa tekojemme vaikutukset ulottuvat jopa toiselle puolelle maapalloa. Jokapäiväiset valintamme vaikuttavat paitsi esimerkiksi siihen, saavatko kaukomaiden banaaninviljelijät tai tehdastyöläiset kunnollista palkkaa, myös siihen, minkälainen maailma tuleville sukupolville on tarjolla.

Pienten valintojen ja niiden kauaskantoisten seurausten kanssa olemme rajallisen käsityskykymme vuoksi kovin avuttomia. Siksi meidän on syytä nostaa katseemme omista teoistamme ja tekemättä jättämisistämme Häneen, joka on luvannut huolehtia meistä, myös ruumiillisista tarpeistamme. Meidän ei tarvitse hankkia elantoamme eikä turvaa elämäämme toisia riistämällä tai toisilta varastamalla, sillä meidän taivaallisella Isällämme on rajattomasti hyvyyttä annettavanaan.

"Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet? Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.

Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." Matt.6:25-34

Älä tee aviorikosta

2009-01-19T10:21:00.000-08:00

Lueskelin joskus kirjaa, jossa tutkittiin Raamatun kuvaa sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta. Kirja tarjosi minulle oivalluksen liittyen luomiskertomukseen. Siellä nimittäin lukee näin: "Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." 1.Moos.1:27 Ensimmäiset ihmistä määrittävät sanat liittyvät sukupuoleen ja siihen, että ihminen on Jumalan kuva, siis jollakin tapaa Jumalaa muistuttava.

Se, että sukupuolisuus mainitaan heti kärkeen on merkittävä asia, ihmistä ei määritellä kykyjen tai heikkouksien, vaan vastakohtaisuuden kautta. Meidät on luotu elämään suhteessa toiseen, joka on meihin verrattuna erilainen. Ihmisenä oleminen on vastapäätä olemista, silmiin katsomista. Vastapäätä toista ihmistä ja Jumalaa.

Seksuaalisuus on meissä hyvin syvällä, jo luomisesta lähtien. Tuo valtava kaipuu lähelle, yhteyteen, määrittää meitä ihmisinä. Se myös antaa meille jotain kuvaa siitä, minkälaista on täydellinen yhteys Jumalaan. Rakastuminen ja seksuaalinen yhteyshän tuntuu parhaimmillaan suorastaan taivaalliselta.

Kun meidät kerran on luotu tähän yhteyteen, on Jumala nähnyt hyväksi suojella sitä. Sen vuoksi meillä on kuudes käsky: Älä tee aviorikosta. Sen tarkoitus on suojella tätä Jumalan siunaamaa liittoa sekä ulkopuoliselta uhalta että suhteen osapuolten harha-askelilta. Kyse ei siis ole vain siitä, ettei puolisoaan saa pettää, vaan myös siitä, ettei saa pyrkiä hajottamaan toisten parisuhdetta.

Elokuvien, tv-sarjojen ja median kautta saamme usein kuulla romansseista, jotka ovat syntyneet toisen osapuolen ollessa naimisissa tai jos ei naimisissa, niin parisuhteessa kuitenkin. Näissä tarinoissa on sisäänrakennettuna ajatus siitä, että jokainen ihastus on ruokkimisen arvoinen. Ihastus tulkitaan siten, että sen kohteen täytyy olla omaa kumppania sopivampi tai parempi, ei kai ihastusta muuten syntyisi. Siksi olemassaoleva suhde uhrataan uuden huuman kokemiseksi.

Kuitenkaan huuma ei kestä loputtomasti. Pitkän parisuhteen aikana kumpikin osapuoli ehtii löytää monta uutta ihastusta ja toivottavasti myös ihastua omaan kumppaniinsa uudelleen. Ihastuminen on luonnollinen ja inhimillinen reaktio uusia asioita ja ihmisiä kohdattaessa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ihastuksen kohde olisi sen oikeampi tai parempi kumppani kuin ihminen, joka on kulkenut vierellä monta vuotta. Suhteen edetessä tunteet muuttuvat, ehkä vähemmän kiihkeiksi, mutta toisaalta vakaammiksi. Suhteen muuttuminen ei kuitenkaan tee siitä vähemmän arvokasta, eikä oikeuta hyppäämään uuden ihastuksen kelkkaan.

Jeesus opettaa avioliitosta näin:"Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." Matt.19:4-6

Avioliitto on tarkoitettu kestämään, myös niitä hetkiä, kun toisen naama ei miellytä tai tunteet näyttävät tyystin viilenneen. Inhimilliseen elämään toki kuuluu rikkinäisyys, myös perheiden ja avioliittojen rikkoutuminen. Niissä tilanteissa tarvitaan armoa, itseä ja toisia kohtaan. Tämä todellisuus ei kuitenkaan saisi lannistaa meitä niin, että luovumme elinikäisen liiton ihanteesta kokonaan.

"Ja mies sanoi:Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani." 1.Moos.2:23

Älä tapa.

2009-01-01T11:25:00.000-08:00

Viides käsky on yleensä päässyt kultasijalle, kun olen kysynyt rippikoululaisilta, mikä käskyistä on helpoin noudattaa. Se vaikuttaa yksinkertaiselta, harvapa meistä ihan vakavissaan aikoo ketään tappaa, saati sitten toteuttaa aikeensa. Mutta mitä enemmän tämän käskyn merkitykseen pureutuu, sitä vaikeammaksi sen noudattaminen käy.

Jumala on luonut meidät ja kaiken muun elämän. Hän on elämän lähde ja ylläpitäjä. Siksi kuuliaisuus Jumalalle tarkoittaa elämän kunnioittamista. Jumalan kuvan vahingoittaminen tavalla tai toisella rikkoo viidettä käskyä vastaan. Tappaminen voi olla paljon muutakin kuin toisen hengen konkreettinen riistäminen. Voimme tuhota toista ihmistä paitsi fyysisellä väkivallalla, myös henkisesti ja hengellisesti.

Jeesuksen eettinen opetus on tiukkaa. "Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen." Matt.5:21-22

Toisen solvaaminen, pahan toivominen lähimmäiselle tai ylimielisyys ovat kaikki rikkomuksia viidettä käskyä vastaan. Tämän käskyn kohdalla olemme synnin ytimessä, sillä synti houkuttaa meitä toimimaan vastoin elämää sen sijaan, että puolustaisimme sitä. Synti saa meidät toimimaan lähimmäisellemme vahingoksi oman hyötymme kasvattamiseksi.

Jumala on luonut meidät rakkaudessaan ja haluaa, että rakastamme toisiamme ja pidämme huolta toisistamme sen sijaan, että yritämme edetä kyynäpäätaktiikalla. Hän ei kuitenkaan jättänyt tätä meidän harteillemme, koska tietää, että olemme erehtyväisiä. Siksi Jumala tuli ihmiseksi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." Joh.14:6.

Jumala suojelee elämäämme, myös suojaamalla meitä toisiltamme. Hän ei kuitenkaan tyydy siihen, että luo meidät elämään ja ylläpitää elämäämme tässä maailmassa. Hän lupaa meille myös ikuisen elämän, saamme syntyä uudesti elämään, jossa ei ole kipua, kärsimystä, murhetta, elämään, jossa emme enää tarvitse tätä, emmekä muitakaan käskyjä.

"Jumala itse on heidän luonaan,ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." Ilm.21:3-4

Seimellä

2008-12-23T09:09:00.000-08:00

Minun on ollut vaikeampi löytää juhlan kristillistä sanomaa jouluna kuin pääsiäisenä. Joulu on niin monella maulla kuorrutettu, että ytimen esiin kaivaminen on työläämpää kuin pääsiäisenä.

Lisäksi jouluun sisältyy enemmän hässäkkää, korttien lähettämistä, lahjojen hankkimista/valmistamista, ruokien ja muiden kanssa hyörimistä. Pääsiäisenä on helpompaa rauhoittua ristin ja tyhjän haudan ääreen. Pääsiäisenä Jeesus tuntuu tekevän jotain merkittävää, kun taas jouluna hän syntyy niin kuin me kaikki, mitäpä ihmeellistä siinä nyt on.

Kuitenkaan meillä ei olisi pääsiäistä ilman joulua. Jeesus ei olisi voinut sovittaa syntejämme, eikä nousta kuolleista, jos hän ei ensin olisi syntynyt maailmaan. On huomionarvoista, ettei Jumala päättänyt hypätä suoraan aikuisuuteen, pikakelauksella kärsimään, kuolemaan ja nousemaan takaisin taivaaseen. Hän valitsi pidemmän, vaikeamman ja nöyremmän tien. Kaikkivaltias ja pyhä Jumala tuli pieneksi, rääkyväksi ja ryppyiseksi rääpäleeksi likaiseen talliin.

Pekka Simojoki on todennut, että Jeesus-lapsesta on helpompi puhua ja laulaa kuin aikuisesta Jeesuksesta. Vauva on pieni ja suloinen, eikä tunnu vaaralliselta. Seimen lapsi ei haasta meitä samalla tavalla kuin välillä kiivaastikin opettava ja meidän puolestamme kuolemaan valmis Jeesus.

Kuitenkin Jeesus oli jo vauvana niin vaikutusvaltainen, että Herodes koki hänet uhkana omalle kuninkuudelleen. Tosin meidän joulukuvaelmissamme ja -lauluissamme keskitytään usein enemmän aasien ympäröimään perhepotrettiin.

Kuitenkin Jeesus jo vauvana muutti ihmisten elämiä. Hänen äitinsä elämä mullistui täysin, samoin Joosefin. Vanha Simeon sai Jeesuksessa kokea saamansa lupauksen täyttymyksen, hän sai nähdä Herran ennen kuolemaansa. Myös paimenet saivat kokea ikimuistoisia asioita. Vai mitä sanotte taivaallisen sotajoukon ilmestymisestä ja enkelin ilmoituksesta, joka johti heidät vaatimattomaan talliin.

Vaikka Jeesus oli vain pieni ja avuton vauva, vanhempiensa hoivasta riippuvainen siinä kuin kuka tahansa ihmislapsi, hänessä oli jotain, joka sai niin paimenet, profeetat kuin maan viisaatkin kumartamaan häntä. Hänestä säteili Jumalan rakkaus, lähelle tuleva, itsensä ja oman kunniansa kieltävä, rinnalla kulkeva rakkaus.

Jumala rakastaa meitä niin paljon, että luopui kaikesta, mitä hänellä on ja tuli pieneksi ja haavoittuvaksi päästäkseen lähellemme. Mistä me olemme valmiita luopumaan rakkauden vuoksi?

"Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra." Luuk.2:10-11

Kunnioita isääsi ja äitiäsi

2008-12-10T02:13:00.000-08:00

"Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa." 2.Moos.20:12

Kymmenen käskyn on sanottu tiivistyvän rakkauden kaksoiskäskyyn: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Matt.22:37-39
Ensimmäiset kolme käskyä käsittelevät suhdettamme Jumalaan, loput seitsemän keskittyvät ihmisten välisiin asioihin. Ne kertovat, mitä oikeastaan tarkoittaa lähimmäisen rakastaminen.

Ensimmäinen lähimmäisiimme liittyvistä käskyistä koskee perhesuhteita. Jumala käskee meitä rakastamaan vanhempiamme ja liittää siihen lupauksen, "että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa." Meille jokaiselle on annettu vanhemmat, joiden tehtävänä on paitsi huolehtia meistä, myös kasvattaa ja opettaa meitä. Vanhemmat tähtäävät lapsensa parhaaseen ja yrittävät suojella tätä vahingollisilta asioilta. Siksi jo pientä lasta kasvatetaan ja kielletään: ei saa työntää sormea pistorasiaan eikä kiivetä kirjahyllyyn.

Vanhempien tahto ei aina ole lapselle mieluinen. Monta kiukunpuuskaa syntyy siitä, kun lapselle asetetaan rajoja. Kuitenkin rajojen asettaminen on edellytys lapsen terveelle kasvulle. Rajat luovat turvallisuutta, on joku minua suurempi ja tietävämpi, jonka käsissä asiat viime kädessä ovat. Lapsi ei saa itse päättää kaikesta, koska on vielä liian pieni kantamaan vastuuta tekojensa seurauksista. Ymmärrys, vapaus ja vastuu kasvavat käsi kädessä.

Vanhemmat ovat myös ihmisiä, erehtyväisiä ja joskus pahastikin epäonnistuvia. On isiä ja äitejä, joilla ei ole voimaa tai kykyjä asettaa lapsen parasta etusijalle. Joskus myös oman lapsuuden haavat seuraavat mukana niin, etteivät vanhemmat kykene olemaan turvallisia aikuisia lapsilleen. Joskus lapsen on parempi olla muiden kuin biologisten vanhempiensa huomassa. Vanhemmuus voikin syntyä myös muuten kuin verisiteiden kautta. Viime kädessä aikuisilla on vastuu kaikkien lasten, ei vain omien biologisten jälkeläisten hyvinvoinnista.

"Joka kerran on äidiksi syntynyt, hän äiti on kaikkien lasten,
ja kaikkia maailman lapsia hän on painanut rintaansa vasten,
ja maailman lasten itkua hän on korvissaan alkanut kuulla,
sillä maailman lapset puhuvat hänen omien lastensa suulla."
- Anna-Mari Kaskinen

4. käsky ohjaa meitä paitsi rakastamaan, myös kunnioittamaan vanhempiamme. Me pidämme usein uusia asioita vanhoja parempina. Luotamme herkästi uusimpaan tutkimukseen ja tahdomme hankkia uusimmat kännykkä- tietokone- tai automallit. Vaikka kehitys sinänsä on hyvästä ja moni uusi asia entistä parempi, ei kaikkea vanhaa pidä hylätä. Uutuudenviehätyksen rinnalla on syytä kunnioittaa sitä tietämystä ja viisautta, mitä meitä edeltäneillä sukupolvilla on. Juuri meitä edeltäneiden elämä, kokemukset ja työ ovat synnyttäneet sen maailman, jossa nyt elämme. He ovat luoneet sen pohjan, jolle me nyt saamme elämäämme rakentaa.

Vanhempien kunnioittamisen vaatimus ulottuu myös niihin hetkiin, jolloin uskomme itse tietävämme heitä paremmin, kuinka asiat ovat. Meidän tulee kunnioittaa isäämme ja äitiämme myös silloin, kun heidän näkemyksensä tuntuvat aikansa eläneiltä tai kun he vanhuuden ja sairauksien myötä muuttuvat muistamattomiksi ja taantuvat lapsuuteen.

Käsky kunnioittaa isää ja äitiä sitoo meidät osaksi sukupolvien ketjua. Vaikka kuinka mielellämme korostamme yksilöllisyyttämme ja ainutlaatuisuuttamme, olemme silti osa jotakin suurempaa. Kannamme mukanamme pitkiä perinteitä, myös sukupolvelta toiselle siirtynyttä uskoa. Meidän tehtävämme on kunnioittaa sitä, mitä olemme saaneet ja vaalia sitä tulevia sukupolvia varten.

"Minä teen liiton teidän ja teidän jälkeläistenne kanssa -- Minä teen liiton ja annan teille lupaukseni: koskaan enää ei vedenpaisumus tuhoa kaikkea elävää, se ei koskaan enää hävitä maata." 1. Moos.9:9, 11

Muista pyhittää lepopäivä

2008-11-19T12:26:00.000-08:00

Kolmatta käskyä on joskus luonnehdittu maailman ensimmäiseksi työaikalaiksi. Se muistuttaa meitä siitä, ettei työstä saa tulla elämän pääsisältö, aikaa on käytettävä muuhunkin, vaikka työ tuntuisi kuinka tärkeältä.

Työ on meille monella tapaa merkittävää. Se on paitsi elannon lähde, myös arvostuksen saamisen väline ja parhaimmillaan tapa käyttää meille annettuja lahjoja ja kykyjä. Työstä voi myös tulla liian tärkeä. Yhteiskunnallemme on tyypillistä se, että ihmisen arvoa mitataan hänen suoritustensa perusteella. Työssään menestyvä saa osakseen ihailua, kun taas työttömänä omasta tahdostaan tai siitä riippumatta oleva joutuu usein kokemaan häpeää.

On tärkeää, että muistamme pitää lepopäiviä. Vaikuttaa siltä, että levosta on tulossa luksusta. Lähes kaikilla on mahdollisuus ostaa itselleen hienon näköinen kännykkä tai taulutelevisio. Mutta aikaa ja sen tuomaa hyvinvointia ei kaikille tunnu riittävän.

Kolmas käsky ei kuitenkaan rajoitu siihen, että lepäämme työstä. Lepopäivä tulee pyhittää. Mutta onko kyse enää levosta, jos meidän täytyy pinnistää ja ponnistaa pyhittääksemme lepopäivän, veisata virsiä aamusta iltaan tai lukea Raamattua sivutolkulla?

Perinteinen lepopäivämme on sunnuntai ja siksi kirkoissa on sunnuntaisin tarjolla jumalanpalveluksia. Sana jumalanpalvelus saattaa johtaa meitä harhaan. Siitä saa helposti sen käsityksen, että kirkkoon mennään palvelemaan Jumalaa. Jotta Jumala tulisi oikein palvelluksi täytyy meidän osata uskontunnustus, veisata antaumuksella ja muistaa nousta seisomaan oikeissa kohdin. Tai sitten ei. Jumalanpalvelus tarkoittaa näet pikemminkin sitä, että siellä Jumala palvelee meitä.

Lepopäivän pyhittäminen ei tarkoita suorittamista. Sen pyhyys ei riipu meidän kyvystämme laulaa virsiä tai kärsivällisyydestämme Raamatun lukijoina. Lepopäivänä Jumala hoitaa meitä. Pyhä Henki pyhittää lepopäivämme, jos annamme hänelle siihen mahdollisuuden. Pyhyys ei synny rituaaleista, vaan Jumalan läsnäolosta. Jumala on lahjoittanut meille itsensä Jeesuksessa ja tuon lahjan saamme ottaa vastaan joka sunnuntai ehtoollisessa. Todellinen lepo on sitä, että hiljennämme mielemme ja sydämemme metelin ja annamme Jumalan lahjoittaa itsensä meille.
"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa." Joh.14:27

Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä

2008-11-02T10:16:00.000-08:00

Jumala on pyhä, samoin hänen nimensä. Siksi sitä ei tule käyttää sellaisessa tarkoituksessa, joka sotii sen pyhyyttä vastaan. Emme saa kirota, manata tai uhota Jumalan nimessä, emmekä vannoa hänen nimeensä väärissä tarkoituksissa. Ylipäätään Jumalan nimeen vetoaminen tai Jumalan nimissä toimiminen oman edun tavoittelemiseksi halventaa ja loukkaa Jumalaa. Jumalan nimissä tulee edistää rakkautta, ei itsekkäitä päämääriä.

Jumalan nimi on korkein maailmassa, se ei ole mikä tahansa sana tai nimi, jota voi huudella, miten sattuu. Jumalan nimen halventamista on myös se, jos korotamme jonkun toisen nimen yhtä korkealle.

Joku on viisaasti sanonut, että sanat luovat todellisuutta. Se, mitä me puhumme, muuttaa elämäämme ja todellisuuttamme. Sama pätee myös Jumalan nimen käyttöön. Jos me käytämme Jumalan nimeä kunnioittaen ja tunnustaen sen pyhyyden, se vaikuttaa siihen, minkälainen suhde meillä on Jumalaan.

Jumalan nimen väärinkäyttö taas etäännyttää meitä Jumalasta ja muuttaa todellisuuttamme vähemmän Jumalan valtakunnan kaltaiseksi. Se, miten puhumme Jumalasta, määrittää suhdettamme häneen. Aivan kuten ihmissuhteissakin.

Se, että Jumala kieltää meitä käyttämästä hänen nimeään väärin, ei kuitenkaan saa johtaa siihen, ettemme uskalla lausua hänen nimeään lainkaan. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa näin: "Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa." Joh.14:12-13

Jumala on luvannut, että saamme huutaa hänen nimeään, kun tarvitsemme apua. Saamme uskoa, että Jeesuksen nimessä voi tapahtua ihmeitä. Silloin, kun Jumalan nimeä käytetään hänen tahtonsa mukaan, se on oikeassa käytössä.

Meillä on rakastava ja armollinen Jumala, joka haluaa, että lähestymme häntä. 1. Johanneksen kirjeessä sanotaan seuraavasti: "Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: Me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme."

Jumala on Isämme ja meidät on kasteessa kutsuttu nimeltä hänen lapsikseen. Nimi on siis merkityksellinen asia myös meille. Jumalan lapsina saamme tuoda kaikki asiamme hänelle.

Meidän Jumalamme ei ole epämääräinen hahmo avaruudessa, eikä etäinen patsas tai kuva. Jumalallamme on nimi, oikeastaan monia nimiä, ja me saamme kutsua häntä nimeltä. Jumala on pyhä ja salattu, mutta hän on myös meille tuttu ja meitä lähellä.

"Kiittäkää Herraa, huutakaa avuksi hänen nimeään, kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan! Laulakaa hänelle, ylistäkää häntä, kertokaa hänen ihmetöistään. Ylistäkää hänen pyhää nimeään! Iloitkoot kaikki, jotka etsivät Herraa! Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa, etsikää aina hänen kasvojaan." 1.Aik.16:8-11

Minä olen Herra, sinun Jumalasi

2008-10-26T13:08:00.000-07:00

Puhuin edellisessä kirjoituksessani jotakin Jumalan tahdon noudattamisesta. Nyt aion pureutua siihen tarkemmin Kymmenen käskyn avulla, käsky käskyltä.

Suomessa on vahva rippikoulukulttuuri, sukupolvi toisensa jälkeen on päntännyt päähänsä ulkoläksyjä kuulustelua varten. Näihin ulkoläksyihin kuuluvat myös Kymmenen käskyä, Jumalan laki tiiviissä muodossa. Ulkoaopettelu on hyödyllistä, se antaa meille hengellistä pääomaa, joka voi tiukassa tilanteessa olla suuri lohtu ja apu.

Käskyjen päntääminen ei kuitenkaan välttämättä avaa niiden merkitystä syvemmin. Pahimmillaan mieleen jää vain se, että Jumala kieltää kamalasti asioita ja muisto siitä kammosta, ettei läpäisekään kuulustelua. Nyt alkavan kirjoitussarjan tarkoitus on avata käskyjen sisältöä ja merkitystä. Apuna käytän Martti Lutherin Isoa Katekismusta.

1. Käsky: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.

Ensimmäinen käsky saattaa äkkiseltään vaikuttaa helpolta noudattaa. Suomalainen kulttuuri on vahvasti kristinuskon läpäisemä, vaikka muut uskonnot ovatkin viime vuosikymmeninä lisääntyneet. Mitä muita jumalia meillä siis olisi? Emmehän me tee kultaisia härkäpatsaita, kuten israelilaiset tai harrasta vanhaa kansanuskontoa manausten ja noituuden muodossa.

Ihmisen jumala on se, mihin hän turvaa. Moni hyvä asia, Jumalan lahja meille, saattaa muuttua epäjumalaksi, jos me alamme rakentaa elämäämme niiden varaan ja käännämme selkämme Jumalalle. Suomessa on perinteisesti arvostettu työntekoa ja sillä on myös mitattu ihmisen arvoa. Työ on myös asia, johon saatamme turvata liikaa. Haemme työllämme paitsi toimeentuloa, myös arvostusta ja asemaa muiden ihmisten silmissä. Työn tuottama palkka saattaa myös kääntyä epäjumalaksi. Alamme haalia itsellemme rahaa ja rakentaa sillä turvallisuutta elämäämme. Elämä alkaa helposti pyöriä rahan ja sen keräämisen ympärillä.

Syntisiä kun olemme, jäämme helposti erilaisten asioiden valtaan. Annamme vallan elämästämme jollekin aivan muulle kuin Jumalalle. Alamme uskoa ja turvata muihin jumaliin. Kenties uskomme ihmisen, oman itsemme kykyyn hallita koko elämää. Toiset turvaavat tieteeseen ja uskovat sen tuovan ajan mittaan ratkaisun kaikkeen.

Myös erilaiset taikauskon muodot saattavat vaivihkaa sitoa meitä. Iltapäivälehtien horoskoopit tuntuvatkin osuvilta ja alamme seurata niitä tarkemmin. Tai päätämme kokeilla enkeliterapiaa tai keijuhoitoa ihan vain huvin vuoksi. Tarjolla on runsaasti kaikenlaista, joka luo näennäistä turvaa elämään. Kuitenkaan mitkään ihmisen kehitelmät eivät ole kestävä turva. Raha saattaa yhtäkkiä menettää arvonsa, työpaikka kadota alta. Terveys saattaa pettää terveysintoilusta huolimatta tai läheinen ihminen lipua ulottumattomiin.

Herra sanoo olevansa ainoa Jumala. Hän on ainoa, jonka varaan elämänsä kannattaa rakentaa. Hän on ainoa, joka kestää ja pysyy, vaikka pörssi romahtaisi tai ilmastonmuutos mullistaisi maailmamme. Kaiken lisäksi hän lupaa olla Jumalamme. "Minä olen SINUN Jumalasi." Jumala ei luonut meitä hylätäkseen meidät tallustamaan maailmassamme yksin. Hän lupaa olla kanssamme, hän lupaa, että saamme turvata häneen. Hän lupaa olla Isämme, turvamme kaikissa tilanteissa, silloinkin, kun olemme kääntyneet hänestä pois.

"Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi, minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni." Jes.41:10

Ilona totella Herraa

2008-10-21T07:25:00.000-07:00

Jes.11:1-10

1 Iisain kannosta nousee verso,
vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää.
2 Hänen ylleen laskeutuu Herran henki,
viisauden ja ymmärryksen henki,
taidon ja voiman henki,
totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki:
3 hänen ilonsa on totella Herraa.
Hän ei tuomitse silmämitalla
eikä jaa oikeutta korvakuulolta
4 vaan antaa heikoille oikean tuomion
ja ajaa vakaasti maan köyhien asiaa.
Hän lyö väkivaltaista sanansa sauvalla
ja surmaa huultensa henkäyksellä väärintekijän.
5 Vanhurskaus on hänellä varustuksena ja uskollisuus vyönä hänen uumillaan.
6 Silloin susi kulkee karitsan kanssa
ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen,
vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä
ja pikkupoika on niiden paimenena.
7 Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella,
yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja
pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä.
8 Ja imeväinen leikkii kyyn kolon äärellä,
vastikään vieroitettu lapsi kurottaa kättään
kohti myrkkykäärmeen luolaa.
9 Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota
minun pyhällä vuorellani,
sillä maa on täynnä Herran tuntemusta
niin kuin meri on vettä tulvillaan.
10 Sinä päivänä Iisain juurivesa kohoaa merkkiviirinä kansoille.
Hänen luokseen pyrkivät kaikki kansat, hänen asuinsijaansa
ympäröi kunnian hohde.

Vanhassa testamentissa on runsaasti ennustuksia Jeesuksesta, tässä Jesajan kirjan 11. luvussa on niistä yksi. Siinä kuvataan monisanaisesti Messiaan oikeudenmukaisuutta. Jumalan Poika on kuuliainen Isänsä tahdolle ja siinä myös meille esimerkkinä. Messiaan kuvausta seuraa kuvia siitä, minkälaiseksi todellisuus muuttuu tuollaisen oikeudenmukaisuuden myötä. Kuvat ovat sangen voimakkaita, pedoista tulee lauhkeita, vihollisista ystäviä. Jumalan tahdon noudattaminen luo taivaan.

Meidän ihmisten on mahdotonta noudattaa Jumalan tahtoa täydellisesti. Usein toimiamme ohjaavat aivan muut motiivit. Meihin ei päde se, mitä Jesaja lausuu Jeesuksesta: Hänen ilonsa on totella Herraa.

Jesajan tekstissä puhutaan Jumalan tuntemisesta, se yhdistetään vahvasti paratiisinomaisen tilan kuvaamiseen. Siellä, missä Jumala tunnetaan, siellä kaikki elävät rauhassa keskenään. Voisiko ajatella myös niin, että siellä, missä Jumalan tahto toteutuu, missä hänen käskyjään noudatetaan, vallitsee rauha?

Jumala on hyvä, ja myös hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä. Hän tietää meitä paremmin, mikä on hyvää ja oikein. Kuitenkin me usein harhaudumme ajattelemaan tietävämme itse paremmin tai joudumme omien mielitekojemme viettelemiksi. Jumalan tahto näyttäytyy meille helposti kieltoina: Älä tee sitä, älä tee tätä. Kuitenkin käskyt sisältävät myös lupauksen, Jumalan ja hänen tahtonsa tunteminen johtaa maailmaan, jossa "kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota
minun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan."

Rajua rakkautta

2008-10-08T12:08:00.000-07:00

Raamatussa puhutaan kahdenlaisesta rakkaudesta, intohimoisesta kohteensa ihanuudesta hullaantuneesta, haluavasta rakkaudesta sekä itsensä antavasta, pyyteettömästä rakkaudesta, joka ei vaadi kohteeltaan mitään. Intohimoinen rakkaus liittyy yleensä ihmisten välisiin suhteisiin, pyyteetön rakkaus kuvaa Jumalan suhtautumista ihmisiin.

Vanhassa testamentissa kuvataan kuitenkin myös Jumalaa intohimoisesti rakastavana. Jumala ei ole vain lempeä papparainen pilven reunalla, joka jakaa lahjojaan hövelisti kuin joulupukki. Jumala on myös mustasukkainen, hän rakastaa sellaisella vimmalla ja voimalla, joka lienee tuttua jokaiselle, joka on joskus rakastunut tulisesti. Jumala ei tyydy olemaan sivustakatsoja valitun kansansa elämässä, vaan hän haluaa olla läheinen heidän kanssaan ja rakas heille. Myös Jumala osaa kaivata rakkaitaan ja hullaantua heidän ihanuudestaan.

Vanha testamentti näyttäytyy meille usein nimensä mukaisesti vanhana. Mieleen hiipii helposti ajatus, ettei se ole meille kristityille yhtä keskeinen kuin Uusi testamentti. Eihän siellä edes mainita Jeesusta suoraan nimeltä. Vanha testamentti saattaa myös tuntua vaikealta, osaksi juuri siksi, että Jumalaa kuvataan siellä aika erilaisena kuin Uudessa testamentissa. Tuolla vieraalla tuntuvalla kirjakokoelmalla on kuitenkin paljon annettavaa, myös siksi, että se laajentaa kuvaamme Jumalasta.

Meillä on Jumala, joka on pyhä ja kiivas. Hän vihaa syntiä ja hänen pyhyytensä on pelottavaa ja järisyttävää. Mutta samalla kiivaudella hän rakastaa. Vanha testamentti kertoo meille Jumalasta, joka pitää kansansa puolta, vaikka he yhä uudestaan pettävät hänet. Vanha testamentti on täynnä Jumalan lupauksia, jotka hän antoi valitulle kansalleen. Yhtä lailla ne koskevat meitä, uuden liiton kansaa.

"Ei ole, Jesurun*, ketään sinun Jumalasi kaltaista! Yli taivaan hän ratsastaa avuksesi, saapuu pilvien päällä suuressa voimassaan. Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret. Hän karkotti tieltäsi viholliset ja käski sinun hävittää heidät. Israel saa asua turvassa, Jaakobin jälkeläiset omassa rauhassaan viljan ja viinin maassa, missä taivaskin tihkuu kastetta. Onnellinen olet sinä, Israel, kansa vailla vertaa! Herra auttaa sinut voittoon. Hän on kilpesi ja turvasi, voittoisa miekkasi sodassa." 5.Moos.33:26-29

* Jesurun on Israelin runollinen lempinimi

2008-09-24T02:29:00.000-07:00

"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Jer.29:11

Ota hänet vastaan,
suuri, pyhä Jumala.
Ota hänet vastaan,
kaipaavia lohduta.
Ota hänet vastaan
taivaan kotiin avaraan.
Ota hänet vastaan
iloon loppumattomaan.

Ota hänet vastaan.
Tuuli hiljaa puhaltaa.
Ota hänet vastaan.
Virta kantaa kulkijaa.
Ota hänet vastaan
rantaan suuren rauhan maan.
Ota hänet vastaan
kotisatamaan.

Ota hänet vastaan.
Meillä on niin ikävä.
Ota hänet vastaan,
murheellisten ystävä.
Ota hänet vastaan,
silta yli pimeyden.
Ota hänet vastaan,
syli rakkauden.

-Petri Laaksonen

Kaipuu yhteyteen

2008-09-18T12:35:00.000-07:00

Eräs hankalimpia kristilliseen uskoon liittyviä asioita on kolminaisuusoppi. On vaikea hahmottaa, kuinka Jumala voi olla yksi ja samaan aikaan kolme. Kolmesta persoonasta puhuminen saattaa kuulostaa jopa skitsofreeniseltä. Kolminaisuusoppia selitetään usein vertauksin, esimerkiksi niin, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kuin ikkunoita samaan huoneeseen. Jokaisesta näkyy sama huone, mutta eri kulmasta.

Perimmiltään lienee kyse siitä, että Jumala on yhteyttä. Koska Jumala on olemukseltaan yhteyttä, on myös meidät luotu yhteyteen, olemmehan Jumalan kuvia. Meidät on tarkoitettu olemaan yhteydessä sekä Jumalaan että toisiin ihmisiin.

Yhteydenkaipuumme näkyy monessa asiassa. Radio tulvii rakkauslauluja, joissa joko hehkutetaan rakkauden ihanuutta tai surraan sen menettämistä. Yksi eniten masennusta ja ahdistusta aiheuttavista asioista ihmiselämässä on yksinäisyys, yhteyden puute. Yksinäisyys luo ihmiseen tyhjiön, jota ei voi täyttää millään muulla kuin rakastetuksi ja nähdyksi tulemisen kokemuksella.

Jos Jumala on yhteyden Luoja, on hänen vastavoimanaan yhteyden rikkoja. Kreikan paholaista tarkoittava sana, diabolos, tarkoittaa tarkkaan käännettynä erilleen heittäjää. Paholainen siis pyrkii rikkomaan yhteyttä, niin ihmisten keskinäistä kuin ihmisen ja Jumalan välistäkin.

Tämä tapahtuu eri tavoin, paholainen saattaa kylvää riitaa tai syöttää meille vääristyneitä ajatuksia Jumalasta tai toisista ihmisistä. Riidankylväjän vaikutuksesta näemme toisissamme pahaa, emmekä hyvää. Jumala taas vaikuttaa meissä rakkautta, joka luo yhteyttä ja auttaa meitä hyväksymään toisemme. Siksi puhutaan myös kristittyjen yhteydestä.

Meidät on luotu yhteyteen, mutta synnin vaikutuksesta emme voi tässä elämässä elää täydellisessä yhteydessä Jumalaan, emmekä toisiimme. Meissä on rakkauden lisäksi myös riidan siemen, joka aiheuttaa säröjä suhteissa lähimmäisiimme ja suhteessa Jumalaan.

Jumala on kuitenkin niin vahvasti yhteydenrakentaja, että hän laskeutui alas taivaasta kulkemaan ihmisten rinnalla, käymään läpi kaiken yksinäisyyden ja kärsimyksen, jotta me saisimme elää yhteydessä häneen.

Jeesuksen vuoksi Riidankylväjällä ei ole lopullista valtaa, Jumala on korjannut katkenneen yhteyden. Sen tähden saamme joka sunnuntai nauttia messussa yhteyden ateriaa, ehtoollista. Se yhdistää meidät Kristukseen ja muihin kristittyihin. Elämän leipä tarjoaa yhteyttä, joka kantaa yli kuoleman.

"Jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä." 1.Joh.1:7

"Oi Herra, jos mä matkamies maan
lopulla matkaa nähdä sun saan!
Oi, jos mä kerran
näkisin Herran
kunniassaan!

Sinua kaipaa sydämeni,
sun puolees huutaa mun henkeni.
On yksin tästä
sen ikävästä
kyyneleni.

Muut kaikki hylkää, vaan sinä et.
Autuuden särkyneet sydämet
sinulta saavat,
sä luet haavat
ja kyynelet."

-Wilhelmi Malmivaara (virsi 631:1-3)

Asiattomilta pääsy kielletty

2008-09-08T11:23:00.000-07:00

Viereisen kaltaiset merkit on usein laitettu paikalleen turvallisuussyistä, rajaamaan työmaa- tai muuta aluetta, jolle ei ole turvallista mennä ilman asianmukaista varustusta. Välillä kuitenkin tuntuu, että myös kirkon ovessa on tällainen kyltti, joskaan kaikkien silmät eivät sitä näe. Joillekin se kuitenkin nostaa kynnyksen niin korkeaksi, ettei sen yli rohjeta astua. Luullaan, että kirkkoon saa mennä vain, jos usko on tarpeeksi vahva ja jos tietää, milloin jumalanpalveluksessa täytyy seistä, milloin istua.

Tuo näkymätön kieltomerkki aiheuttaa pahimmillaan sen, että kirkosta tulee kuin museo, jossa kukaan ei saisi päästää ääntäkään, ellei takana ole teologian, diakonian tai kirkkomusiikin opintoja. Kieltomerkki voi olla työntekijöiden asettama, mutta usein sen ripustaa seurakuntalainen itse.

Joskus kuitenkin käy niin hyvin, että kynnys on matala ja ovi avoin.Viime talvena sain eräässä messussa todistuksen siitä. Ihmettelin messun alkaessa, kun jotkut seurakuntalaisista tuntuivat kurkkivan eräälle penkkiriville hämmentyneen näköisinä. Päättelin, että penkillä makoili joku. Varmuuden asiaan sain erään rukouksen aikana, kun tyhjän näköiseltä penkiltä kuului vienoa kuorsausta. Ehtoolliselle mennessäni näin miehen, joka oli käpertynyt penkille nukkumaan.

Rukousta säestänyt kuorsaus tuntui ensin häiritsevältä, sitten huvittavalta. Mutta kun mietin asiaa tarkemmin, totesin, että ainakin tuon nukkuvan miehen kohdalla kirkko oli sinä sunnuntaiaamuna täyttänyt merkityksensä. Hän oli saanut - ainakin hetkeksi - mitä kaipasi, paikan, jossa levätä.

Me pitäisimme mielellämme jumalanpalveluksia, joihin tulee vain meille mieluisia ihmisiä. Kukapa juhliin kuokkavieraita tahtoisi. Ainakaan sellaisia, jotka kuorsaavat tai käyttäytyvät muuten meidän kehittelemiemme hienojen etikettien mukaan. Jumalan juhliin saa kuitenkin tulla jokainen, ja vieläpä juuri sellaisenaan. Ja on varmasti päiviä, jolloin itse kukin meistä jäisi oven ulkopuolelle, jos siellä kovin tarkkaan tivattaisiin, olemmeko kelvollisia astumaan sisään.

"Ei kivi
vaan ovi.
Ei kynnys
vaan portaat.
Ei lukittu
vaan avoin.

Tervetuloa
kirkon kohtuun.

Täällä kapaloidaan
lohduton lohtuun.

Täällä synnytään uudesti
hengessä ja vedessä.
Seistään salaisuuden edessä.

Täällä on monta
joiden on vaikea uskoa
ymmärtää mahdotonta.

Saa olla pieni.
Saa olla suuri.
Suojana on kirkkomuuri.

Joku tunsi taivaan henkäyksen.

Pysähdy hetki.
Kuuntele tovi.

Ei kivi
vaan ovi."

- Katriina Hallikainen

Usko ilman todisteita

2008-08-27T11:32:00.000-07:00

"Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä." Hepr.11:1

Luen parhaillaan kirjaa Nurkkaan ajettu Jumala?, joka sisältää Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kirjeitse käymää keskustelua uskosta ja tiedosta. Kirja on herkullinen, kaksi laajasti sivistynyttä miestä vääntää kättä kysymyksistä, joista tuskin tulevat pääsemään yksimielisyyteen.

On toisaalta lohdullista, mutta yhtä lailla hämmentävää todeta, ettei yli neljä vuosikymmentä teologian parissa viettänyt piispa kykene todistamaan kristillisen uskon totuudellisuutta tai edes Jumalan olemassaoloa. Tähtitieteen professori ei vakuutu, vaan kyselee yhä enemmän.

Usko on kummallinen asia. Toiset olisivat valmiit panemaan päänsä pantiksi sen vuoksi, toiset eivät lainkaan kaipaa tai ainakaan myönnä kaipaavansa Jumalaa elämäänsä. On kipeä ja vastaamatta jäänyt kysymys, miksi jotkut uskovat ja toiset eivät. Viisainkaan meistä ei kykene Jumalan olemassaoloa aukottomasti todistamaan niin, että kriittisinkin epäilijä vakuuttuisi. Toisaalta myöskään aukotonta todistusta siitä, ettei Jumalaa ole, ei ole esitetty.

Tämä meitä kiusaava ristiriita johtuu uskon luonteesta. Vaikka moni ihminen kokee Jumalan todellisena ja näkee hänen vaikutuksensa omassa elämässään, me emme voi selittää, emmekä ymmärtää Jumalaa täysin. Jumala ja usko, jolla häneen tarraamme, ovat mysteerejä, salaisuuksia. Jumala on ilmoittanut itsensä meille Jeesuksessa, Raamatussa ja luomistyössään. Hän vaikuttaa meissä Pyhän Henkensä kautta ja luo uskoa. Mutta vastauksia vaikeimpiin kysymyksiimme me emme tässä ajassa saa.

Jo apostoli Paavali tiesi tämän:
"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: -Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen. Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi?

Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta.

Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus on ihmistä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi." 1.Kor.18-25

"Minä uskon,vaikken näe tietä halki pimeän.
Minä uskon,vaikka Herra, vähän vasta ymmärrän.

Minä uskon, vaikka joudun yksin yöhön synkimpään.
Minä uskon,vaikka täällä vaille vastausta jään."

- Anna-Mari Kaskinen

Saviruukku

2008-08-18T06:58:00.000-07:00

Riko minut

Riko minut riekaleiksi
särje salani siruiksi
pilko minut atomeiksi
murskaa muistoni muruiksi
tallaa tietoni tomuksi
runno raivoni romuksi
polje maahan mun mielettömyys
ja se pohjaton itsekkyys

Riko minut
että ehjäksi tulla saan
riko minut hellästi
mutta kokonaan
kisko pois kaikki tarpeeton
silloin helpompi olla mun on
riko rakkaudellasi minut

Puhko minut palasiksi
älä päästä mua perille
taio suusi sapeliksi
viillä valheeni verille
tao rautaasi yli yön
läpi levon ja läpi työn
iske ivani seinää päin
iske kolmasti peräkkäin

-Sinikka Svärd

Löysin tämän tekstin Johanna Kurkelan levyltä Marmoritaivas. En tiedä, mitä kirjoittaja on ajatellut tekstiä muotoillessaan, mutta mulle runo puhuu siitä, kuinka meistä joskus tuntuu, että Jumala hajottaa meitä. Ja kuinka tarpeellista se on, että meidän muurimme ja itsekkyytemme rikotaan, jotta Jumalan rakkaus pääsee vaikuttamaan meissä.

Toimettomuuden sietämätön keveys

2008-07-28T11:22:00.000-07:00

Kun kesälomakausi on kuumimmillaan, kuulee monen toteavan, että lomalle asettautuminen vie aikaa. On hankalaa rauhoittua, rentoutua ja levätä, jos on tottunut juoksemaan pää kolmantena jalkana ja huolehtimaan jatkuvasti monista asioista. Töistä ja niiden tuomasta tärkeyden tunteesta on vaikea luopua. Onneksi lomallekin saa mukaan kännykän ja sähköpostin. Voi olla tavoitettavissa, kun ei siellä töissä kuitenkaan pärjätä ilman...vai pärjätäänkö?

Jos töistä osaakin irrottautua, ovat lomalla edessä uudenlaiset haasteet. Lomalla täytyy saada elämyksiä ja kokemuksia. Täytyy olla kerrottavaa, kun palaa töihin. Iloisia muistoja hyvästä lomasta. Lomalla on hyvää aikaa siivota komerot, lukea rästiin jääneet kirjat, katsoa digiboksiin tallennetut dokumentit ja laatuelokuvat. Myös lomasta tulee helposti suoritus.

Olemme sisäistäneet vahvasti vaatimuksen olla tuottavia. Töissä täytyy saada tulosta aikaan, samoin lomalla. Loman täytyy tuottaa hyvää mieltä, elämyksiä, muistoja, valokuvia albumiin tai facebookiin. Näkyviä merkkejä siitä, että MINÄ OLEN OLLUT LOMALLA!!!

Jeesus sanoo: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." Matt.11:28

Tämä pätee varmasti myös loman uuvuttamiin.

Enkeleitä, onhan heitä

2008-07-25T13:54:00.000-07:00

Olen ennenkin kirjoittanut tänne musiikista ja pohtinut, mikä on hengellistä musiikkia ja mikä ei. Nyt tahdon esitellä vanhan laulun, johon törmäsin pitkästä aikaa. Se kertoo mielestäni kauniisti inhimillisestä elämästä, yhteyden kaipuusta ja siitä, kuinka enkelit tulevat välillä ihmishahmoisina meitä auttamaan.

Enkeleitä toisillemme

Toinen toistaan huonompi ihminen
Kaipaa rakkautta kuitenkin
Silloin särkynyt sielumme syntinen
Löytää toisestansa enkelin

Sä tulit suruinesi savuiseen kuppilaan
Miltein kyyneleitä silmissäs näin
Jäimme yhdessä huoliamme hukuttamaan
Joku katsoi meitä ylhäältä päin

Ollaanko enkeleitä toisillemme
Siipiesi suojaan saanko painaa pään
Jos oomme enkeleitä toisillemme
Saamme rakkautemme kestämään

Ollaanko enkeleitä toisillemme
Kai sinut ikuisesti pitää saan
Jos oomme enkeleitä toisillemme
Emme muuta enää kaipaisikaan

Vaikka sinut syliini painaisin
Voin olla kaukana jossakin
Mutta palaan varmasti rakkahin
Vaivuin hetkeksi muistoihin

Minä kerran sinua jos loukkasin
Tyhmyyttäni sinut melkein menetin
Sitä anteeksi pyytää nyt tahtoisin
Sulta rakkaani viimeinkin

Ollaanko enkeleitä toisillemme...

-Jope Ruonansuu

"Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: "Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan."
Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet,

ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen."
Ps.91:1-2, 4, 11-12

Rukoile ja työtä tee

2008-07-10T11:24:00.001-07:00

Rukoile ja työtä tee, muu Luojalle jää.
Ajallansa työsi kantaa saa hedelmää.
Vaikka oma voimasi on vaatimaton,
vierelläsi voimallinen Jumala on.

- Anna-Mari Kaskinen

Edellinen runonpätkä on kolmas säkeistö laulusta Evankeliumi, jota lauletaan rippileireillä ja seurakunnan nuortentoiminnassa muutenkin paljon. Tuo säkeistö on avautunut minulle viime aikoina aivan uudella tavalla.

Rippileirillä opettaessa törmää usein omien kykyjensä ja voimiensa vähyyteen. Kun itse pyörii opiskelujensa puolesta käsitteiden abstraktissa maailmassa ja yhtäkkiä pitäisi selittää 15-vuotiaalle selkeällä suomenkielellä, mitä tarkoittaa syntien sovitus tai lunastus, tuntuu, etteivät rahkeet riitä lähellekään.

Kun sitten lukee nuorten oppimispäiväkirjoista, kuinka asenne uskoa kohtaan on muuttunut tai jopa, kuinka oma usko on vahvistunut rippileirin aikana, ei voi kuin ihmetellä, miten omat sekavat selitykset ovat voineet johonkuhun vaikuttaa sillä tavoin. Kunnes tajuan: eivät minun selitykseni ole nuorten sydämiä avanneet, vaan asialla on ollut Jumalan Pyhä Henki.

Kunpa niissä epätoivon hetkissä, kun oma tieto ja taito tuntuu olemattomalta, muistaisi sen, että oikeasti sitä työtä tekee Jumala, joka on Kaikkivaltias. Itse olen vain työkalu Luojan kädessä.

"Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte." Joh.15:16

"Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan." 1.Kor.15:58

Apostolien päivä

2008-06-25T06:27:00.000-07:00

Apostolien päivä

Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: "Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?" He vastasivat: "Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista." "Entä te?" kysyi Jeesus. "Kuka minä teidän mielestänne olen?" Simon Pietari vastasi: "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika."

Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

Muistatko, miltä tuntuu olla työhaastattelussa? Arvioinnin ja tiukkojen kysymysten kohteena, perustelemassa omaa kelpoisuuttaan. Työnhakijalta kysytään yleensä, mitä hän osaa ja tietää ja miksi hän ajattelee olevansa sopivin kyseiseen tehtävään. Tarkistetaan koulutus, työkokemus ja palkkatoive.

Päivän evankeliumitekstissä opetuslapset ovat huomaamattaan kokelaina suureen tehtävään, kristillisen kirkon ensimmäiseksi johtajaksi. Jeesuksen tapa haastatella työnhakijoita on kuitenkin erikoinen, hän ei kysele aiempaa työkokemusta, koulutusta tai edes halua tehdä kyseistä työtä. Hän kysyy ainoastaan: ”Kuka minä teidän mielestänne olen?”

Jeesukselle ei ole merkityksellistä se, onko opetuslapsilla kokemusta johtamisesta tai julistamisesta. Hän valitsi lähimmikseen tavallisia työmiehiä, ei oppineita, eikä uskonnollisia johtajia. Jeesus ei kysy opetuslapsilta edes sitä, mitä he ovat hänen seurassaan oppineet, ratkaisevaa on heidän suhteensa häneen.

Jeesuksen tehtävään ihmisten Vapahtajana kuului poistua kansansa keskuudesta takaisin Isänsä luo. Siksi tarvittiin seuraajia ja erityisesti yksi, joka luotsaisi opetuslasten kasvavaa joukkoa, kun Messiaan oli määrä nousta taivaaseen. Tarvittiin luja ja päättäväinen johtaja, joka johtaisi laumaa Mestarinsa jalanjäljissä eteenpäin.

Pietari oli kiihkeä opetuslapsi. Hän hyppäsi innokkaasti Herransa rinnalle kävelemään järven aalloilla. Hän lupasi suurin sanoin olla ehdottoman uskollinen aina kuolemaan asti. Kuitenkin hän joutui huomaamaan, ettei pysynytkään pinnalla ja tarvitsi Herraansa pelastamaan. Myöskään uskollisuuden lupaukset eivät kantaneet loppuun asti. Välillä Pietari vaikuttaakin kaikkea muuta kuin uskon sankarilta. Kuitenkin Jeesus ylistää Pietaria autuaaksi ja valitsee juuri hänet suureen tehtävään.

Pietaria ei siis valittu johtajan pallille hyvien papereiden tai loistavan ensivaikutelman perusteella, vaan koska hän tunnisti, kuka Jeesus on ja tunnusti hänen olevan Messias, elävän Jumalan Poika. Jeesus sanoo:”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.”

Pietari ei tunnistanut Messiasta omaa kekseliäisyyttään, vaan Jumalan ilmoituksen vuoksi. Jumala antoi Pietarille kyvyn tunnistaa Messias ja rohkeutta tunnustaa hänet kuninkaakseen. Hän tunnisti Jeesuksessa Pelastajansa ja tunnusti alamaisuutensa sanoessaan: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.”

Jeesuksen sanat Pietarille ovat mahtipontiset. Hän antaa opetuslapselleen nimen Pietari, kallio ja asettaa hänet peruskallioksi, jolle rakentaa kirkkonsa. Valtavan kuuloinen vastuu yhden ihmisen kannettavaksi!

Kirkkoa ei kuitenkaan rakennettu Pietarin kykyjen tai taitojen varaan. Kallio, jolle kristikunta on perustettu, on Pietarin lausuma tunnustus: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.” Kirkkoa ei perutettu ihmisen kykyjen tai voimien, vaan Jumalan lahjoittaman uskon varaan. Jeesus ei käskenyt Pietaria rakentamaan kirkkoa, vaan sanoi: ” Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni.” Herra itse rakentaa ja ylläpitää kirkkoaan. Hän antaa voimat ja lahjat, joita opetuslapseuteen tarvitaan.

Apostolien jälkiä seurataksemme meidän ei tarvitse kantaa piispan sauvaa tai edes papin paitaa. Apostolin keskeisin piirre on Messiaan tunnistaminen ja tunnustaminen. Jos suostumme näkemään Jumalan ilmoituksen kuten Pietari, jos tunnistamme Pelastajamme ja tunnustamme hänet Messiaaksi, olemme oikealla tiellä.

Suvi suloinen

2008-05-29T12:17:00.000-07:00

Olen viime aikoina pohdiskellut luomiskertomusta. Tuo teksti on hyvin tuttu jo lapsuudesta asti. Silti siihen syventyminen avaa uusia näköaloja. Luomistyö näkyy parhaiten keväällä, kun luonto herää eloon synkän talven jälkeen. Meillä Suomessa luonnon ihanuutta ylistetään perinteisesti Suvivirren sanoin.

On hyvä, että kevät herättää meidät ajattelemaan Luojaamme. Alamme niin kovin helposti pitää maailmaamme itsestään selvänä. Luomiskertomuskin kutistetaan helposti myytiksi, joka kertoo kenties jotain maailman synnystä, muttei oikein tästä päivästä. Kuitenkaan Luojan työ ei loppunut kuuden päivän urakoinnin jälkeen. Vaikka Luojamme lepäsi seitsemännen päivän, se ei tarkoita, että hän olisi jäänyt laakereilleen lepäämään. Luomistyö on jatkuvaa.

Vanhassa iltarukouksessa sanotaan: " Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi." Tuo lause on hämmentänyt hankalan sanamuotonsa vuoksi montaa lasta. Kuitenkin siinä piilee syvä viisaus. Ei ole itsestään selvää, että nousemme aamulla uuteen päivään. Niin meidän elämämme kuin myös kaikki meitä ympäröivä, on Luoja ylläpitämää. Vuodenaikojen ja päivän ja yön vaihtelu, elämän kiertokulku, ne ovat Jumalan vaikutusta luomakunnassaan. Ei Jumala jättänyt maailmaa oman onnensa nojaan luomisen jälkeen, vaan on mukana jokaisessa päivässä ja hetkessä.

Maailman ihmeellisyyttä ihastellessamme saamme asettua sille paikalle, joka meille kuuluu. Me olemme luotuja, Jumala on Luoja. Olemme pieniä tämän kaiken keskellä. Kuitenkin meille on annettu vapautta ja vastuuta suhteessa muuhun luomakuntaan.

"Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu." Jumala sanoi vielä: " Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne." (1.Moos.1:27-29)

Luomakunnan haltijoina toimimme usein kovin itsekkäästi ja lyhytnäköisesti. Emme suhtaudu kunnioituksella emmekä rakkaudella Luojamme lahjoihin. Siksi suvivirsi saa olla meille paitsi riemulaulu kesäloman alkaessa, myös rukous Kaikkivaltiaan puoleen:

" Oi Jeesus Kristus jalo ja kirkas paisteemme,
sä sydäntemme valo, ain asu luonamme.
Sun rakkautes liekki sytytä rintaamme.
Luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme."
(virsti 571, säkeistö 4)

Jumalan perheväkeä

2008-05-05T04:44:00.000-07:00

Me kaikki olemme kasvaneet osana jonkinlaista perhettä. Toisilla perhe säilyy tiiviinä läpi elämän, joku ottaa itsenäistyessään reippaasti etäisyyttä perheeseensä. Perhesuhteisiin mahtuu rakkautta ja lämpöä, mutta myös riitoja ja haavoja. Jokainen perhe on erilainen, samoin eri perheenjäsenten kokemukset perheestään. Lapsuuden perhettään ei voi valita. Siihen joko synnytään tai päädytään myöhemmin esimerkiksi adoption kautta. Perheenjäsenyys saadaan lahjana, sitä ei hankita.

Vaikka tahtoisimme jossain vaiheessa eroon perheestämme, meillä on kuitenkin aina jonkinlainen side muihin perheenjäseniimme. Aikuistuessa vieraantuneet sisarukset saattavat tukeutua toisiinsa vaikeissa elämäntilanteissa ja moni vanhempansa kadottanut etsii heitä jossain elämänsä vaiheessa. Perhe, jonka olemme saaneet, on osa meitä, samoin me olemme osa perhettämme, myös niinä hetkinä, kun haluaisimme siitä kokonaan eroon.

Kasteessa meidät on liitetty Jumalan perheeseen. Luterilaisen perinteen mukaan kaste ei ole ihmisen valinta, vaan lahja, joka saadaan usein jo pienenä vauvana. Myös Jumalan perheenjäseninä kohtaamme monenlaista. Perheemme ei aina ole sopuisa ja lämmin, mukaan mahtuu myös kapinaa ja taistelua. Kuitenkin olemme kasteessa saaneet sellaisen siteen Jumalan perheeseen, joka kestää ja kantaa, vaikka välillä torjuisimmekin sen.

Kaste perustuu Jeesuksen käskyyn: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Matt.28:18-20

Kaste ei siis ole saavutus, joka perustuisi siihen, kuinka hyvin osaamme noudattaa Jumalan tahtoa tai kuinka vahva uskomme on. Kaste on lahja. Meidät otetaan Jumalan perheeseen ja vasta sen jälkeen alamme opetella perheen tavoille, aivan kuten lapsi syntyy perheeseen ja kasvaa pikkuhiljaa siihen, miten perheessä eletään.

Kuten lapsuuden perheessä, myös Jumalan lapsina me saamme kasvaa läpi erilaisten vaiheiden. Moni meistä lienee elänyt uhmaikää suhteessaan Jumalaan tai kapinoinut murrosikäisen vimmalla Isänsä tahtoa vastaan. Meidän Isämme on kuitenkin horjumaton. Hän kestää uhmamme ja kapinamme, hän ei hylkää meitä, vaikka taistelisimme häntä vastaan kaikin voimin. Kuten perheessäkin, myös Jumalan kanssa voimme kokeilla rajojamme, emmekä aina pidä siitä, mikä on Isämme tahto. Kuitenkin saamme lapsina luottaa siihen, että Isä tietää, mikä meille on parhaaksi ja ohjaa meitä, jos vain suostumme hänen ääntään kuuntelemaan.

Kun meidät on kerran kasteessa liitetty Jumalan perheeseen, kun meistä on tullut Jumalan lapsia, ei kukaan voi koskaan ottaa tuota lahjaa meiltä pois. Jumalan lapsina me voimme turvallisin mielin lähestyä Isäämme riippumatta siitä, olemmeko pysytelleet hänen läheisyydessään vai käyneet omilla teillämme.

Paavali vakuuttaa meitä näin: "Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." Room.8:38-39

Päivä vain ja hetki kerrallansa

2008-04-13T13:53:00.000-07:00

Päivä vain ja hetki kerrallansa,
siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen.

Joka hetki hän on lähelläni,
joka aamu antaa armonsa.
Herran huomaan uskon elämäni,
hän suo voimansa ja neuvonsa.
Surut, huolet eivät liikaa paina,
ne hän ottaa itse kantaakseen.
"Niin kuin päiväs, niin on voimas aina."
Tähän turvaan yhä uudelleen.

Kiitos, Herra, lupauksestasi,
siinä annat minun levätä!
Kiitos olkoon lohdutuksestasi,
annat voimaa sanan lähteestä!
Suo mun ottaa isänkädestäsi
päivä vain ja hetki kerrallaan,
kunnes johdat minut kädelläsi
riemun maahan, päivään kirkkaimpaan.

virsi 338

Jäähyväiset?

2008-04-06T10:35:00.000-07:00

Pidän tavasta, jolla evankeliumeissa kuvataan opetuslapsia. Heihin on mahdollista samaistua, sillä heistä ei ole tehty kiiltokuvamaisia yli-ihmisiä, vaan evankelistat kertovat myös opetuslasten virheistä, epäuskosta ja ymmärtämättömyydestä.

Ennen kärsimystään Jeesus puhui opetuslapsille siitä, mitä oli tulossa. Nämä eivät kuitenkaan ymmärtäneet, mistä hän puhui. Vasta ylösnousemus sai opetuslapset ymmärtämään sen, mitä Jeesus oli heille puhunut. Kun Jeesus vangittiin, opetuslapset pelästyivät ja pakenivat kuka minnekin piiloon. Hätä omasta turvallisuudesta ja toisaalta pelko rakkaan opettajan ja ystävän puolesta saivat heidät suunniltaan. Jopa Pietari, jolle Jeesus luotti kirkkonsa luotsaamisen, kielsi olevansa Jeesuksen tuttuja.

Jeesuksen kuoleman jälkeen opetuslapset olivat tuuliajolla. Mies, jota seuratakseen he olivat jättäneet elämänsä, oli kuollut. Opetuslapset paitsi surivat ystävänsä kuolemaa, myös etsivät epätoivoisina suuntaa jatkaa eteenpäin. Vielä naisten tuodessa uutisia tyhjästä haudasta, he pyörivät hämmentyneinä ja peloissaan, eivätkä osanneet heti uskoa ylösnousemusta todeksi.

Meille ihmisille ei ole annettu kykyä nähdä tätä hetkeä pidemmälle. Se on toisaalta onnellinen olotila, mutta joskus kipeinä päivinä hyvin tuskallista. Voimme samaistua opetuslapsiin heidän tuskassaan ja epätoivossaan, mutta myös lukea turvaksemme, että se, mitä Jeesus oli heille puhunut, kävi toteen. Hän ei jäänyt kuoleman valtaan, vaan voitti kuoleman. Siksi meilläkin voi tänään olla Pyhän Hengen kautta yhteys Häneen. Vaikka elämä tuntuukin välillä valottomalta, emmekä kivultamme näe eteenpäin, saamme turvata ylösnousseeseen Vapahtajaamme ja turvata hänen antamaansa toivoon. Mikään tässä maailmassa ei ole Herraamme vahvempaa.

Lohdullista on myös, että Herramme ymmärtää meitä. Vaikka Jeesus tiesi etukäteen, kuinka hänen maallinen elämänsä oli päättyvä ja myös sen, ettei kuolemalla ole häneen lopullista valtaa, hänkin tunsi tuskaa. Hän rukoili Isäänsä, että tämä ottaisi kärsimyksen häneltä pois, mutta antautui kuitenkin Jumalan tahtoon. Tämän vuoksi hän ymmärtää meitä, kun me joudumme luopumaan rakkaimmistamme tai pelkäämme mitä huominen meille tuo. Jeesus ymmärtää, mitä ihmisen tuska on ja hän on vierellämme myös tuskan hetkinä, silloinkin, kun emme häntä kykene pimeydeltämme näkemään.

"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu. Paljon en kanssanne enää puhu, sillä tämän maailman ruhtinas on jo tulossa. Mitään valtaa ei hänellä minuun ole, mutta tämän täytyy tapahtua, jotta maailma tietäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on minun käskenyt tehdä." Joh.14:27-31

Kiirastorstai

2008-03-20T13:37:00.001-07:00

Jeesus pesee opetuslasten jalat

1 Pääsiäisjuhla oli jo tulossa, ja Jeesus tiesi, että oli tullut se hetki, jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo. Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.

2 He olivat kokoontuneet aterialle, ja Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen. 3 Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. 4 Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. 5 Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.

6 Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?" 7 Jeesus vastasi: "Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät." 8 Pietari sanoi hänelle: "Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!" Jeesus vastasi: "Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani." 9 Silloin Simon Pietari sanoi: "Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää." 10 Tähän Jeesus vastasi: "Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.* Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki." 11 Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita.

12 Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille:
"Ymmärrättekö te, mitä teille tein? 13 Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen. 14 Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. 15 Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille. 16 Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. 17 Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.18 "Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: 'Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.' 19 Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen.

Kiirastorstain evankeliumitekstissä Jeesus pesee opetuslastensa jalat ennen kuin he käyvät juhla-aterialle. Jalkojen pesu kertoo meille eleenä nöyryydestä, siitä, miten Jumalan Poika asettuu palvelijan paikalle, toisten jalkojen juureen.

Kertomus ei kuitenkaan avaudu meille koko merkityksessään, ellemme tunne tuon ajan tapoja. Ajanlaskumme alun juutalaisuudessa, kuten nykyäänkin esimerkiksi arabikulttuurissa, jalkoja pidettiin epäpyhinä ja -puhtaina. Jalkapohjat olivat ihmisen likaisin osa. Jalkapohjien näyttäminen toiselle oli loukkaavaa. Aikuiset ihmiset eivät koskaan juosseet, sillä silloin he olisivat tulleet vauhdikkaasti esitelleeksi kaikkein saastaisimman osan itsestään.

Kertomuksessa Jeesus toteaa olevansa Herra ja opettaja, toisin sanoen oppilaitaan ylempänä. Silti hän nöyrtyy pesemään opetuslastensa jalat sen sijaan, että asettuisi asemansa nojalla itse palveltavaksi. Hän ei toiminut aterialla vain isäntänä, vaan otti tehdäkseen työn, joka kuului orjille, jalkojen pesemisen. Jeesus halusi puhdistaa sen, mikä pyrittiin häpeillen pitämään piilossa, sen, mitä pidettiin kaikkein likaisimpana.

Kun opetuslapset ihmettelevät Jeesuksen toimia, hän toteaa tekevänsä sen esimerkkinä heille. Myös Jeesuksen seuraajien tulee palvella toisiaan, nöyrtyä toisten hyväksi. Korkea-arvoisin ei olekaan se, joka on palveltavana, vaan se, joka palvelee. Kuten monessa muussakin Raamatun kertomuksessa, Jeesus osoittaa tässäkin, että taivaan arvojärjestys on erilainen kuin meidän ihmisten. Jumalan valtakunnassa ei meidän saavutuksillamme tai pätevyydellämme pitkälle pötkitä, sillä siellä ratkaisevaa on rakkaus.

Viimeisellä ateriallaan Jeesus palveli opetuslapsiaan. Hän pesi heidän jalkansa ja tarjosi heille juhla-aterian. Järisyttävin kuva Jeesuksen rakkaudesta on se, että samalla aterialla, Jeesuksen palveltavana, oli myös Juudas Iskariot, joka oli myöhemmin samana iltana kavaltava Jeesuksen viranomaisille. Jeesus rakasti ja palveli yhtä paljon kaikkia seuraajiaan, myös sitä, jonka tiesi pettävän hänet.

Tuona samana iltana Jeesus myös asetti ehtoollisen. Se on meille paitsi muistona hänen rakkaudestaan ja kristittyjen yhteydestä, myös tilanne, jossa saamme tulla puhdistettavaksi kaikesta siitä, mikä meissä on likaisinta ja mitä me eniten häpeämme. Ehtoollispöydässä saamme tuoda kaiken saastamme Jeesuksen rakastavan katseen alle, jättää häpeämme hänelle ja jatkaa puhtain sydämin eteenpäin.

Tunnetta vai tekoja

2008-03-10T05:33:00.001-07:00

Rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö ohjaavat meitä rakastamaan lähimmäistämme niinkuin itseämme ja tekemään hänelle, mitä tahtoisimme itsellemme tehtävän. Nuo kauniit ihanteet tuntuvat kuitenkin usein käytännössä vaikeilta toteuttaa. Läheisiä ihmisiä vielä auttaa ihan mielellään, ainakin, jos heidän ongelmansa ovat yksinkertaisia ratkaista. Mutta Raamattu opettaa meille, että jokainen ihminen on meidän lähimmäisemme. Olemme siis yhtä lailla velvoitetut rakastamaan lähikaupan kassaa, kulmakapakan kanta-asiakkaita ja sitä työ- tai opiskelupaikan besserwisseriä, joka haluaa aina olla oikeassa.

Meille syötetään jatkuvasti eri viestimissä kuvaa siitä, mitä rakkaus on. Useimmiten rakkaus kuvataan romanttisena huumana, jonka elokuvan loppuessa oletamme kestävän ikuisesti, koska tarina katkaistaan ennen huuman loppua. Siksi miellämme rakkauden helposti pelkäksi tunteeksi, ja vieläpä voimakkaaksi ja positiiviseksi sellaiseksi. Puhuuko Raamattu siis siitä, että meidän pitäisi katsoa ympärillämme olevia ihmisiä vaaleanpunaisten lasien läpi ja tuntea helliä tunteita heitä kohtaan?

Romanttinen kiiltokuva rakkaudesta antaa meille sen mallin, että ensin on tunne ja sitä seuraavat teot. Kun rakastumme tai rakastamme, alamme osoittaa rakkauttamme kauniin sanoin ja elein. Väitän kuitenkin, että rakkaus saattaa välillä toimia pikemmin päinvastoin. Minun on vaikea tuntea mitään hellää kadulla makaavaa ja haisevaa miestä kohtaan. Jos siis tekoni riippuvat tunteistani, tulen tuskin auttaneeksi häntä. Jos sen sijaan otan vakavasti Raamatun käskyt, tiedän, että velvollisuuteni on auttaa. Rakkaudesta tulee silloin jotain enemmän kuin hilpeä fiilis. Siitä tulee elämääni ohjaava ja kannatteleva periaate.

Suurinta rakkautta ei ole se, että teemme sitä, mikä meille on mieluista. Suurempaa rakkautta on se, että tingimme omasta mukavuudestamme ja teemme - vaikka vastentahtoisestikin - jotakin hyvää toiselle ihmiselle. Oli se sitten kadulla makaavan nostamista pystyyn tai kaikkitietävän kollegan hyväksymistä sellaisenaan. Kenties se, että valitsemme rakkauden toimintatavaksemme, saa meidät aikanaan myös sydämessämme rakastamaan lähimmäisiämme. Vastenmieliseltä tuntuneen kadulla makailijan pystyyn auttaminen saattaa saada meidät näkemään hänet ihmisenä. Tai ärsyttävän kaikkitietävyyden alta saattaa paljastua hyväksyntää kaipaava ja sen saatuaan miellyttävä työtoveri.

Rakkaus synnyttää kyllä tekoja, mutta teot voivat myös synnyttää rakkautta.

"Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa." 1.Joh.3:16-18

Jumalan tatuointeja

2008-02-25T12:37:00.000-08:00

Jokin aika sitten törmäsin Raamatussa kohtaan, joka tuntui minusta järisyttävältä. Se löytyy Jesajan kirjan 49. luvusta: "Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt, ja niin sinun muurisi ovat aina silmieni edessä."

Nuo jakeet antavat vahvan vakuutuksen Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Hän kertoo piirtäneensä meidät käsiensä ihoon, hänellä on lähtemätön muistutus meistä itsessään. Jumala ei halua unohtaa meitä, eikä unohda. Vaikka me rakentaisimme esteitä itsemme ja Jumalan väliin, taistelisimme pysyäksemme erossa hänestä, hän ei unohda meitä. Meidän rakentamamme esteet ovat aina Jumalan silmien edessä. Kapinamme ja uhmamme on hänen rakastavan katseensa alla.

Jumalan päätös ikuistaa meidät ihoonsa ei ole hetken huumassa tehty päätös. Kun Jumala valitsee tatuoinnikseen I<3 ihminen, hän todella tarkoittaa sitä. Jumalan rakkaus pysyy ja kestää, myös meidän irtiottomme.
Jumala vakuuttaa rakkautensa olevan kestävämpää kuin äidin rakkaus lastaan kohtaan. Jumalan rakkautta suurempaa on siis turha hakea.

"Kuulkaa te, joita olen joutunut nostamaan ja kantamaan hamasta syntymästänne saakka, äitinne kohdusta asti! Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan." Jes.46:4

Olen, mikä olen

2008-01-30T09:18:00.000-08:00

Löysin vanhempieni kätköistä vanhoja lastenlaulukasetteja, jotka toivat mukavan nostalgisen olon. Tämän hetken suosikkini on hengellinen lastenlaulu, jossa itsevarma tytön ääni laulaa: "Mutta kaikkein mieluimmin olen, mikä olen, sillä Jumala on minut luonut. Kaikkein mieluiten olen juuri minä, sillä Jumala on minut luonut." Minua ihastuttaa tuon tytön iloinen varmuus siitä, että omana itsenään on kaikkein parasta olla.

Lapsuuteen kuuluu tietty sokeus omalle rajallisuudelle, kaikki tuntuu mahdolliselta ja itsestään on helppo pitää. Kuitenkin matkan varrella saamme moneen kertaan eri suunnista kuulla, ettemme osaa tarpeeksi, emme käyttäydy oikein tai ole riittävän fiksuja, lahjakkaita, mitä milloinkin. Monelle on esimerkiksi tullut pelko oman äänen käyttöön, kun alaluokilla on laulukokeesta annettu huono numero. Itselläni oli lukiossa musiikinopettaja, jonka tunnuslauseena oli: "On hauskaa olla huono." Kaikkia rohkaistiin kokeilemaan laulamista ja soittamista riippumatta siitä, mitä numeroita oli aiemmin musiikista todistukseen saanut. Kuitenkin usein ne ikävät kommentit, puolihuolimattomasti lausutut lannistuksen sanat juurtuvat syvemmälle kuin kannustavat ja rohkaisevat sanat.

Minulle eräs hyvin rakas raamatunkohta on Psalmista 139: "Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä,
muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu."

Kyseinen psalmi puhuu mielestäni kauniisti siitä, että kaikessa rosoisuudessamme ja vajavaisuudessamekin olemme Jumalan luomistyön hedelmiä. Kukaan ihminen ei ole sattuman tulos tai vahinko. Jumala on rakkaudessaan halunnut luoda jonkun, jota rakastaa ja jonka kanssa olla yhteydessä, sinut ja minut. Siksi ihmiselämä on mittaamattoman arvokas ja jokainen ihminen ainutlaatuinen.

Vaikka teemmekin paljon virheitä, emmekä voi kieltää vastuutamme yhdestä ja toisesta rikkovasta teosta tai sanasta, saamme silti nähdä itsemme myös ihmeinä, Jumalan rakkaina luotuina. Tämä antaa toiveikkaan ja valaisevan näkökulman omaan persoonaan ja elämään. Piirteet, joista olen saanut moitteita, tai joita minun on vaikea sietää itsessäni, ovat Jumalan luomia ja tarkoittamia. Hän voi myös käyttää niitä johonkin hyvään ja kauniiseen. Siksi saamme katsoessamme peiliin nähdä ihmeen, Jumalan rakkauden ja luomistyön hedelmän.

Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän Sinua siitä!

Kerran usko lapsuuden sulla oli suloinen

2008-01-14T11:57:00.000-08:00

Suomalaisen klassinen arvojen TOP3 on koti, uskonto, isänmaa. Omalle sukupolvelleni tuo kolmikko ei ehkä enää ole niin itsestäänselvä, mutta moni meistäkin on saanut kasvaa kristilliseen uskoon jo sylilapsesta asti. On opeteltu ilta- ja ruokarukouksia, käyty joulukirkossa, katseltu enkelitaulua lastenhuoneen seinällä.

"Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse." Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä". (Mark.10:13-15)

Tämä Markuksen evankeliumin kohta on yksi monista, jossa puhutaan lapsen kaltaisuudesta tarpeellisena ominaisuutena kristitylle. Läpi Raamatun Jumala puhuttelee meitä lapsinaan. Meitä myös opetetaan puhuttelemaan Jumalaa Isänä.

Lapsi on yleensä lähtökohtaisesti luottavainen, monille aikuisille turhan tyypillinen epäluuloisuus ja pettymyksen pelko eivät vielä kahlitse häntä. Lapsi ottaa varauksetta vastaan hänelle annettua hyvää, hän ei ala kainostella sanoen, ettei olisi tarvinnut vaivautua tai ettei hän ole sen arvoinen. Ehkä juuri tämä välittömyys ja varauksettomuus on se, mikä olisi tarpeen myös aikuiselle.

Kun meistä tuntuu, että Jumala on kaukana tai emme uskalla lähestyä häntä, on kyse usein itse rakentamistamme esteistä. Asetamme ehtoja, jotka panemme sitten Jumalan nimiin. "En voi rukoilla, kun olen näin kehno uskovainen." "En kehtaa mennä kirkkoon, kun en ole käynyt siellä niin pitkään aikaan." Sen sijaan, että ottaisimme vastaan Jumalan lahjoja, joista tärkein on usko, suhde Häneen, me jäämme itse rakentamiemme muurien suojaan.

Me ihmiset olemme innokkaita mittailemaan, ikävä kyllä myös uskon asioissa. Etsimme ulkoisia merkkejä uskon suuruudesta tai pienuudesta. Vertaamme itseämme muihin ja pohdimme, onko uskomme riittävän vahva. Kuitenkin olennaista ei ole uskon määrä tai uskomisen tapa, vaan se, mihin uskoo. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa näin: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh.14:6) Kun me uskomme Jeesukseen ja siihen, että hänen avullaan saamme syntimme anteeksi ja olemme tiellä taivaaseen, se riittää.
Meidän ei tarvitse kuulua seurakuntaneuvostoon, tuntea luterilaisen opin koukeroita tai osata Raamattua kannesta kanteen. Lapsenomainen turvautuminen kasteessa saatuun uskoon, luottamus siihen, että olemme Taivaan Isän lapsia, riittää.

"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,
kaikille, jotka uskovat häneen." Joh.1:12

Ansioton Rakkaus Minun Osakseni

2007-12-12T11:58:00.000-08:00

Olen viime aikoina painiskellut toden teolla armon kanssa. Minun on käsittämättömän vaikea sietää sitä, etten voi omilla ansioillani ansaita Jumalan edessä mitään. Vaikka kuinka yritän tehdä hyvää, ponnistella Jumalan valtakunnan hyväksi ja kilvoitella itseni kanssa, olen edelleen yhtä lailla armon varassa kuin ennen kehitysprojektiani.

Olen tottunut opiskeluissa, töissä ja jopa ihmissuhteissa ansaitsemaan kaiken saamani. Luen saadakseni opintopisteitä, teen töitä saadakseni rahaa ja pyrin olemaan mukava ja mukautuva pitääkseni ihmissuhteeni kunnossa. Siksi päähäni ei uppoa millään se, että suhteessa Jumalaan olen täysin hänen varassaan, enkä voi saamaani armoon itse lisätä mitään.

Jumalan täydellisyyden ja pyhyyden rinnalla suurimmatkaan saavutukset eivät ole mitään. Jumalalle kelpaa vain täydellinen ja siihen en koskaan yllä, minussa on valon lisäksi aina varjoja, hyvän lisäksi pahaa. Sitä on vaikea tunnustaa itselleen ja siksi Jumalan hyvyys ja armo tuntuu sietämättömältä.

Jeesuksesta on paljon kertomuksia, joissa hän armahtaa syntisiä, ihmisiä, jotka muut ovat tuominneet ja jotka itsekin tunnustavat rikkomuksensa. Hän oli kuitenkin ankara niitä kohtaan, jotka korottivat itsensä toisten yläpuolelle.

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:
"Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!'
Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."Luuk.18:9-14

Omilla teoilla päteminen on itsensä korottamista muiden yläpuolelle, eikä se ole rakkauden mukaista. Jumala on rakkaus, eikä hänen edessään voi elvistellä ylemmyydellään. Ainoa tapa lähestyä Jumalaa on tunnustaa se, ettei ole täydellinen ja nöyrtyä vastaanottamaan armo ja anteeksiantamus.

Niin kauan kuin keskityn itseeni, omien vikojeni korjaamiseen ja kykyjeni kehittämiseen, olen menossa väärään suuntaan. Ajatukseni ja elämäni pyörivät oman itseni ympärillä. Jumala haluaa täyttää minut ja elämäni, olla kaiken keskus. Ei hän tarvitse minulta palveluksia. Ainoa, mitä Jumala minulta kaipaa, on se, että annan hänen vaikuttaa sydämessäni ja elämässäni ja käännän katseeni omasta navastani häneen. Se vain tuntuu olevan äärettömän vaikeaa.

Kuitenkin saan tässäkin heikkoudessani, itsekkyydessä ja itserakkaudessa kääntyä Jumalan puoleen, tunnustaa, etten osaa turvautua häneen, enkä usein edes jaksa tahtoa turvautua häneen. Kaikkivaltias Jumala kestää senkin.

"Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin. Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän. Ikuiselle kuninkaalle, kuolemattomalle, näkymättömälle ja ainoalle Jumalalle kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti! Aamen." 1.Tim.1:15-17

Itsenäisyyspäivä

2007-12-05T10:53:00.000-08:00

Itsenäisyyspäivänä muistetaan yleensä niitä, jotka ovat taistelleet maamme vapauden puolesta. Kiitetään siitä perinnöstä, jonka olemme saaneet. Mietin, mitä tuo perintö tarkoittaa tänä päivänä. Maailmassa, jossa kulttuurit sekoittuvat ja ihmiset voivat liikkua maasta toiseen, vaihtaa asuinpaikkaa ja jopa hankkia uuden kansalaisuuden. Mitä tarkoittaa suomalaisuus meille, jotka olemme kohta eläneet yli puolet elämästämme EU:n jäsenmaassa ja käytämme kansainvälistä valuuttaa? Meille, jotka elämme puoliksi maailmassa, joka on irti fyysisestä todellisuudesta, solmimme virtuaalimaailmassa ihmissuhteita ja verkostoja.

Muistan Lasse Heikkilän laulua, jossa sanotaan Suomen lipun ristiä maamme kalleimmaksi aarteeksi. Mitä tänä päivänä merkitsee se, että maamme tunnuksessa on kristinuskon symboli? Onko meidän Suomemme kristitty maa? Toivon, että emme unohda sitä perintöä, jonka olemme saaneet. Emme vapautemme hintaa, emmekä arvopohjaa, jolle maamme on rakennettu. Ja ennen kaikkea toivon ja rukoilen, että me ja meitä seuraavat sukupolvet osaisivat turvata ainoaan, jonka valtakunta kestää, Kaikkivaltiaaseen Jumalaan.

" Nouse salkoon lippu valkoinen, piirrä pilviin risti sininen. Se on kallein aarre isänmaamme, merkki Kuninkaamme, liitto ikuinen. Nouse salkoon, toivo sydänten. Nouse salkoon, risti Jeesuksen."

Ensilumi

2007-11-13T05:17:00.001-08:00

Ihastelin eilen ikkunastani, kun ulkona satoi lunta. Hetkeä myöhemmin olin itse ulkona kävelemässä, eikä lumi ollutkaan enää yhtä riemullinen asia. Naamaan lensi vauhdilla jotain, joka tuntui kovilta rakeilta, mutta kasteli kuin räntä. Perille päästessäni olin yltäpäältä märkä ja kasvojani paleli viiman jäljiltä.

Jumalanpalvelukseemme kuuluu tärkeänä osana synnintunnustus. Tuomme yhdessä Jumalalle kaiken sen, missä olemme rikkoneet Hänen tahtoaan vastaan, ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Tunnustamme sen pimeyden, joka on sisällämme ja johtaa meitä rakkaudettomuuteen, vääriin tekoihin ja hyvän tekemättä jättämiseen.

Tunnustettuamme vääryytemme, saamme kuulla sanat: Olkaa turvallisella mielellä, sillä Herra sanoo kaikille katuville: "Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa."

Synninpäästö luo vahvan kuvan sekä synneistämme, niiden verenpunasta, että synninpäästön vaikutuksesta, armo muuttaa syntimme lumenvalkeiksi. Kokemus ensilumesta muistuttaa siis jollain tavoin synnintunnustusta. Lumi iskee ensin kasvoihimme kylmänä ja märkänä, kuin synnintunnustus, jossa joudumme kohtaamaan pahuutemme. Emme kuitenkaan jää tuon kylmyyden valtaan, vaan saamme kääntää kasvomme maisemaan, jossa kaikki harmaus ja lika on peittynyt puhtaaseen valkeaan.

Ensilumen ja synninpäästön ero on siinä, että Jumalan armon puhtaus ei sula pois. Kun Jumala antaa anteeksi rikkomuksemme, hän ei palaa niihin enää, ne on pyyhitty pois. Saamme ottaa anteeksiannon vastaan kolmiyhteisen Jumalan nimessä ja jatkaa matkaa puhtain sydämin.

"Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten." (Jumalanpalvelusten kirja)

Hyvyyden voima

2007-11-08T10:06:00.000-08:00

Kun maailman pahuus iskee vasten kasvoja, on vaikea uskoa Jumalaan tai hyvyyteen. Siksi vaikutun yhä uudelleen Dietrich Bonhoefferin tekstistä, joka on päätynyt myös virsikirjaamme. Bonhoeffer kirjoitti kyseisen runon keskellä keskitysleirin kauhuja vain hiukan ennen kuin hänet teloitettiin. Mies, joka koki meille käsittämättömiä kauhuja, säilytti kaiken sen keskellä luottamuksensa Jumalaan. Ehkä tämä runo voi tuoda meille edes pienen toivon siitä, että pahan valta, niin vahvalta kuin se näyttääkin, ei ole voimakkain mahti maailmassa.

Virsi 600

1.
Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.

2.
Jos ahdistuksen tie on edessämme,
myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme.
Hän itse meille rauhan valmistaa.

3.
Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,
tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!

4.
Kun pahan valta kasvaa ympärillä,
vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä
kuulemme kansasi jo laulavan.

5.
Hyvyyden voiman uskollinen suoja
piirittää meitä, kuinka käyneekin.
Illasta aamuun kanssamme on Luoja.
Häneltä saamme huomispäivänkin.

Dietrich Bonhoeffer 1944

Elämän henkäys

2007-11-05T12:47:00.000-08:00

Viikonloppu toi tullessaan syksyn ensimmäiset pakkaset. Sen myötä sain jälleen kokea sen mihin jo lapsena ihastuin, hengityksen höyryn kylmässä ilmassa. Lapsena oli mitä ihmeellisin asia, että kylmällä ilmalla voi nähdä oman hengityksensä. Asia, joka oli itsestään selvä ja elintärkeä, tuli aistein havaittavaksi. Tuo sama näky ilahduttaa minua yhä edelleen. Höyrystyvä hengitys on kuin kapinallinen vastalause syksyn pimeyttä vastaan: Minä elän, minä hengitän!

Oman hengitykseni katselu muistuttaa minua kuitenkin muustakin kuin siitä, että elintoimintoni eivät ole lakanneet. Se kertoo minulle, että minussa on Elämän henki, Jumalan Henki. "Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen." (1.Moos.2:7)

Hengitys muuttuu näkyväksi, kun se kohtaa uhan, kylmyyden. Mutta miten on Jumalan Hengen laita? Miten Pyhä Henki näkyy minussa? Galatalaiskirjeessä kuvataan Hengen vaikutusta seuraavasti: Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. (Gal.5:22-23). Kun maailma näyttää kylmyytensä ja pimeytensä, puhallanko minä näkyviin Hengen hedelmiä?

Rakkaus, ilo ja muuta hedelmät eivät ole meidän tekoamme. Voimme toki ponnistaa yltääksemme yhä korkeampaan rakkauteen tai kärsivällisyyteen. Mutta se ei kanna meitä kovin pitkälle. Jos sen sijaan annamme Pyhälle Hengelle luvan vaikuttaa meissä ja antaudumme yhteyteen Jumalan kanssa, hengen hedelmät alkavat näkyä meissä niin, ettemme itse sitä edes huomaa. Kristittyinä, pyhinä, saamme olla lämmin henkäys elämän pakkasessa, näkyvä todiste siitä, että Elämä on.

Sadan vuoden yksinäisyys

2007-10-28T14:07:00.001-07:00

Kun joku ihminen sanoo, että hän kokee olevansa aivan yksin, pyörii kielen päällä herkästi tuttu ja tosi toteamus, että Jumala on hänen kanssaan yksinäisimpinäkin hetkinä. Vaikka tämä pitääkin mitä suuremmassa määrin paikkansa, ei se välttämättä lohduta, pikemminkin se saattaa herättää suuttumusta. Jos Jumala kerran on läsnä, miksi hän on niin hiljaa?!?

Meihin ihmisiin on asetettu hyvin syvälle tarve tulla rakastetuksi, kaipaus siitä, että saamme olla tärkeitä jollekulle. Niin parantavia kuin sanat joskus voivatkin olla, rakkauden kaipuuseen ei auta vakuutus siitä, että Jumala, joka sillä hetkellä tuntuu kadonneen jonnekin, kyllä rakastaa jokaista ihmistä. Yksinäisyyttä kohdatessamme meidän on aika toimia Jumalan käsinä, olla läsnäolollamme ja huomiollamme viestimässä Jumalan rakkaudesta. Yksi kosketus tai yhteinen hiljainen hetki saattaa merkitä enemmän kuin tuhat sanaa.

Lohtuna rakkaudettomuudessa voi toimia paitsi tieto Jumalan rakkaudesta tai toisen ihmisen läsnäolo, myös se, että Jumala ei lähesty rakkauden kaipuutamme ylhäältä käsin. Hän kyllä tietää, mitä on lohduton, syvimmissä sopukoissa särkevä yksinäisyys. Jeesus koki sen, että häntä vihattiin, että hänen lähimmät ystävänsä pakenivat hänen viereltään ja jättivät hänet tuomittavaksi ja teloitettavaksi. Kuolemansa hetkellä Jeesus tuli vielä Jumalankin hylkäämäksi. Tuskainen huuto ristiltä: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?", ei ollut retoriikkaa, napakka repliikki, joka esitettiin seuraajien tallennettavaksi. Se oli inhimillinen hätähuuto täydellisen hylkäämisen hetkellä.

Kun toisen ihmisen sanat, "tiedän miltä sinusta tuntuu", kuulostavat teennäisiltä ja epätodellisilta, voimme luottaa siihen, että on yksi, joka todella tietää, miltä yksinäisyys tuntuu. Jeesus hylättiin, petettiin ja jätettiin kuolemaan. Jumala hylkäsi Poikansa, jotta meillä olisi yhteys häneen. Jeesus kesti hylkäämisen kuolemaan asti ja nousi takaisin elämään, jotta me saisimme kaipuussamme huutaa Isän puoleen luottaen saavamme vastauksen.

Pala taivasta

2007-10-10T11:22:00.000-07:00

Mietin aina välillä sitä, minkälainen paikka taivas on. Kristinuskoon kuuluu ikuisen elämän toivo, usko siihen, että kun tämä elämä päättyy, avautuu Kristukseen uskoville ovi johonkin parempaan, paratiisimaiseen tilaan.

Muistan vanhan lastenlaulun, jossa kuvataan taivasta. Siinä puhutaan kultaisista kaduista, harpuista ja valkoisista vaatteista. Tuo kaikki kuulostaa kovin etäiseltä, eikä välttämättä edes kovin houkuttelevalta. Harppu ei kuulosta innostavalta ja kultaiset kadutkin ovat jotenkin kummallinen idea. Mitä ihanaa sellaisissa on?

Olen myös pohtinut taivasikävää, mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan. Onko se turhautumista tämän maailman pahuuteen ja kurjuuteen? Kaipuuta Jumalan läsnäoloon? Paratiisin odotusta?

Kenties kyse on kaikista näistä. Kun mietin omaa taivasikävääni, huomaan kaipaavani paikkaa, jossa ei käydä kehityskeskusteluja, kirjoiteta oppimispäiväkirjoja tai saada arvosanoja. Paikkaa, jossa kaikki on hyvin, kukaan ei pidä toista rumana tai tyhmänä, vaan kaikki rakastavat toisiaan ja jokainen hyväksytään sellaisenaan. Siellä ei tunneta alemmuutta, podeta huonoa itsetuntoa tai koeta burn outia.

Näin konkretisoituna taivasikävä ei tunnu enää pelkästään vanhojen ihmisten asialta. Siitä tulee jotain, joka voi koskettaa jo tässä hetkessä. Vaikka taivas ehkä tuntuu kaukaiselta, saamme maistaa taivasta jo tänään, Jumalan läsnäolossa, rukouksessa, Raamatussa ja ehtoollisessa. Kaiken oppimisen, kehittymisen ja kipuilun keskellä saamme levätä Jumalan sylissä ja saada voimaa hänen rakkaudessaan.

"Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." (Ilm.21:3-4)

Yllätysvieras

2007-10-03T03:25:00.000-07:00

Kuvittele, että olet kotona, aivan tavallisena arki-iltapäivänä, kun ovikello soi. Menet avaamaan ja oven takana seisoo Jeesus. Jokin hänen olemuksessaan vakuuttaa sinut siitä, että se on todella hän, eikä vain harhanäky. Kutsut Jeesuksen sisään ja vietätte mukavan iltapäivän.

Jeesus jää teille asustelemaan, mikä sopii oikein hyvin. Kukapa olisi mukavampi vieras kuin Jeesus? Lauantai-illaksi kutsutte vieraita ja Jeesus pitää huolen siitä, että sekä ruokaa että viiniä riittää koko illan. Lisäksi hän parantaa naapurin häntä kauan vaivanneesta astmasta.

Seuraavalla viikolla olet tulossa kotiin, kun näet Jeesuksen kulmakuppilan terassilla istumassa epämääräisessä seurassa. Kävelet nopeasti ohi, ja mietit, miksi Jeesus viettää aikaa kapakan kanta-asiakkaiden kanssa. Kyllä naapurustosta varmasti löytyisi parempaakin seuraa.

Seuraavana päivänä, kun tulet kotiin, tapaat keittiössäsi Jeesuksen ja lähipuiston rappioalkoholistit viettämässä iloista kahvihetkeä. Sinua alkaa toden teolla harmittaa. Mitä, jos joku näkee, minkälaisia vieraita kodissasi on? Eikö ollut tarpeeksi, että Jeesus pyöri oudossa seurassa julkisilla paikoilla, pitikö hänen vielä tuoda nuo ihmiset kotiisikin?

Sunnuntaina päätät viedä Jeesuksen kirkkoon. Tuskin olisi sopivampaa paikkaa Jumalan Pojalle. Jumalanpalvelus sujuu totuttuun tapaan aina saarnaan asti. Kesken saarnan Jeesus kuitenkin nousee pystyyn ja alkaa väittelemään saarnaajan kanssa. Vajoat syvemmälle penkkiin ja mietit itseksesi, että tämä oli viimeinen pisara.

Kotona työnnät Jeesuksen kaappiin, ettei hän pääsisi sotkemaan elämääsi pahemmin. Toki muistat kunnioittaa Jeesusta, kumarrat syvään joka kerta kulkiessasi kaappiJeesuksen ohi. Olet helpottunut, Jeesus on taas siellä, missä olet tottunut häntä pitämään, piilossa, josta voit hänet pyytää esiin silloin, kun sinua huvittaa.

Haluatko pitää Jeesuksen kaapissa, vai päästää hänet vaikuttamaan elämääsi? Valinta on sinun.

"Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi." Joh.3:30

Vastauksia etsimässä

2007-09-23T11:41:00.000-07:00

Tapani Suvanto on huomauttanut, että vaikka Jeesuksen usein sanotaan olevan vastaus, hän ei itse käyttänyt itsestään kyseistä sanaa. Sen sijaan Herramme sanoi olevansa tie, totuus ja elämä. Me ihmiset olemme hyviä keksimään ongelmia ja kysymyksiä, joihin haluamme vastauksia ja vieläpä todisteita vastausten tueksi. Siksi on meille luontaista suhtautua epäilevän Tuomaan tavoin ja todeta, ettemme usko, ennen kuin näemme.

Jeesuksella on kuitenkin meille annettavana jotain parempaa kuin vastauksia todisteiden kaipuuseen. Hän on tie, jota pitkin on turvallista kulkea ja joka johtaa perille asti. Hän on totuus, joka on syvempi kuin mikään tuntemamme filosofia, se kannattaa koko elämää. Hän on elämä, joka voittaa meitä kahlitsevan ja lamauttavan kuoleman.

Meidän on vaikea sietää sitä, ettemme saa tyydyttäviä vastauksia kysymyksiimme. Toisaalta on lohdullista, ettemme saa, eikä meidän tarvitse tietää kaikkea. On joku suurempi, joka huolehtii asioista, Kaikkivaltias, joka tietää kaiken. Ehkä kerran kirkkaudessa saamme käydä tivaamaan Jumalalta vastauksia kysymyksiimme, jos ne enää siinä vaiheessa jaksavat meitä kiinnostaa. Siihen asti meidän on tyydyttävä kulkemaan uskon varassa. Sen uskon, ettei kukaan pääse Isän luo muuten kuin hänen kauttaan, joka on tie, totuus ja elämä.

Hengellistä musiikkia?

2007-09-12T02:01:00.000-07:00

Aina välillä herää jonkun kanssa keskustelu siitä, mikä on hengellistä musiikkia. Onko hengellisyys sanoituksissa vai kuulijan korvien välissä? Olenpa kuullut myös termin piilogospel. Se on kuulemma sellaista musiikkia, mihin on "piilotettu" viittauksia Jumalaan.

Itse olen enemmän taipuvainen sille kannalle, että kappaleen hengellisyys tai hengettömyys riippuu kuulijan tulkinnasta, jokainenhan meistä kuuntelee lauluja omasta taustastaan ja maailmankatsomuksestaan käsin. Itse olen löytänyt syviä hengellisiä totuuksia mm. Röllin lauluista. Yksi (hengellisistä) suosikeistani on "maallisen" PMMP-yhtyeen kappale Maria Magdalena. Varsinkin synnintunnon iskiessä minun on helppo samaistua kappaleen kertojaan. Oman syyllisyyden keskellä on vapauttavaa kuulla, että (ristin)puu yltää minunkin kaltereihini asti. Mikä on sinun tulkintasi kappaleesta?

Maria Magdalena

San. Paula Vesala

Olen menettänyt enemmän kuin ikinä muut
Sillä ei ole väliä
koska minulla on enemmän kuin kenelläkään:
seinän takana Sinä
Vanno, rakkaani
että et muuta haluaisikaan
kuin likaiset käteni
Eihän minulla ole muuta annettavaa
Tunnet häpeäni

Puu
kaltereihin asti ulottuu
Unohdetaan ihan kaikki muu
Kuuntelen sinua, kun se on osani
Mun nimeni on Maria Magdalena
sun jalkojesi juureen langennut

Täällä kukaan ei kosketa
ota minut syliin sitten kun tulet hakemaan
Kaunis morsian
puettu valkoisiin vaatteisiin
Milloin pääset katsomaan?

Puu
kaltereihin asti ulottuu
Unohdetaan ihan kaikki muu
Kuuntelen sinua, se on osani
Mun nimeni on Maria Magdalena
sun jalkojesi juureen langenneena

Kaksi sanaa

2007-08-29T13:19:00.000-07:00

Sain viime sunnuntaina kuunnella loistavaa saarnaa Vivamon Särkyneen sydämen kirkossa. Saarnaaja kertoi aikovansa puhua kahdesta sanasta, joihin Raamatun sanoma tiivistyy. Ensimmäisenä mieleeni tuli suuria sanoja kuten rakkaus tai armo. Mutta saarnaajalla olikin erilainen, minulle tuore näkökulma esiteltävänään.

Mutta Jumala. Raamatussa keskeistä tämän saarnan mukaan on Jumalan puuttuminen tapahtumien kulkuun. Ihmiset touhuavat omiaan, kompastellen ja usein kulkien yhä pahemmin eksyksiin. Tarina ei kuitenkaan pääty siihen, että olemme eksyksissä, vaan tapahtuu käänne: Mutta Jumala.

Iltahartauksissa ja todistuspuheenvuoroissa kuulee usein kertomuksia ihmisten elämästä, etenkin vaikeista ajoista. Näiden elämän kokemusten loppukäänne on "mutta Jumala". Joku meidän pientä elämäämme suurempi puuttuu asioiden kulkuun ja muuttaa niiden suunnan.
Me ihmiset olemme mestareita eksymään ja kadottamaan sen, mikä on tärkeää, mutta Jumala...

Saarna haastoi kuulijaa pohtimaan oman elämäni mutta Jumala-hetkiä. Ja niitähän riittää. Yhdessä jos toisessakin asiassa olen tullut sokeaksi ja turvannut itseeni, kunnes omat voimani ja kykyni ovat osoittaneet rajallisuutensa. Mutta Jumala.

Monta kertaa olen luullut voivani kehittyä täydelliseksi, luullut oppivani pois synneistäni. Olen luullut osaavani rakentaa tikapuut taivaaseen, tai oikeastaan pikahissin. Mutta Jumala.

Kun petyn itseeni ja muihin, kun ihmisyys näyttää rumimmat kasvonsa, kun väsyn olemaan rakastettava ja tekemään oikein, kun minun on vaikeaa katsoa peiliin, saan katsoa ristiin ja todeta jälleen kerran: Mutta Jumala.

Mutta suurin niistä on rakkaus

2007-08-16T12:17:00.000-07:00

Ensimmäisenä opiskeluvuonna pohdimme luennoilla uskonnon määritelmää.
Mitä tarkoittaa sana uskonto? Uskoa yliluonnolliseen? Tiettyjen tapojen noudattamista ja rituaalien suorittamista? Pakoa todellisuudesta? Oopiumia kansalle?

Uskonnolle on monia määritelmiä. Osan niistä voin allekirjoittaa, osaa en. Hyväksyttiin määritelmäksi mikä tahansa, voidaan luultavasti yksimielisesti todeta, että uskontoja on maailmassa paljon ja jokin niissä kiehtoo ihmisiä.
Mikä sitten tekee meidän uskonnostamme, kristinuskosta, ainutlaatuisen?

Opiskelen tähtäimessäni seurakunnan paimenen virka. Kristuksen kirkon palvelijana minun pitäisi siis osata välittää evankeliumia, ylösnousemuksen ilosanomaa, seurakunnalle ja niille, jotka eivät ole vielä löytäneet tietään seurakuntaan. Sitä silmällä pitäen valitsen tänäkin vuonna kurssejani: puhetaitoa, raamatuntutkimusta, sielunhoitoa.

Olen kuitenkin todennut, että vaikka opiskelisin kuinka ja kehittyisin taitavaksi puhujaksi, opettajaksi tai kuuntelijaksi, se ei riitä, jos en osaa rakastaa. Kristinuskossa kun ei pohjimmiltaan ole kyse retoriikasta, oppirakennelmista eikä terapiasta, vaan rakkaudesta. Siinä on kyse Jumalasta, joka rakastaa jokaista meistä niin paljon, että meni vapaaehtoisesti ja vastaan taistelematta teloitettavaksi, jotta me saisimme elää. Siinä on kyse siitä, että saamme olla rakastettuja ja rakastettuina rakastaa muita.

"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali." (1.Kor.13:1) Kaikki meidän inhimilliset onnistumisemme ovat vain tyhjää kuminaa, jos ei Rakkaus saa vaikuttaa niiden kautta. Vaikka siis puhuisin antiikin filosofien retoriikalla, opettaisin kuin Sokrates tai hoitaisin sieluja kuin parhaat terapeutit, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain tyhjää kuminaa kolkossa maailmassa.

Rakkaus ei ole helppoa, eikä se aina ole hauskaa. Se ei ollut helppoa Jeesukselle, eikä se ole helppoa meille. Mutta siihen meidät on kutsuttu, rakastamaan silloinkin kun se on vaikeaa ja olemaan rakastettuja silloinkin, kun vähiten sitä ansaitsemme. Se meidät erottaa kaikista muista.

"Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus." (1.Kor.13:13)

psst. Kannattaa tsekata Mari Stenlundin kolumni aiheesta. Se löytyy osoitteesta: http://www.kirkkojakaupunki.fi/?deptid=302

Kerro, kerro, kuvastin...

2007-08-03T12:33:00.000-07:00

Rippileiri keskellä metsää. Ei televisiota, tietokonetta, ei suihkua, ei vaatteiden valitsemista peilin edessä. Viikko mökkiolosuhteissa 30 teini-ikäisen kanssa ei ensi kuulemalta ollut houkutteleva ajatus. Kuitenkin se muodostui mitä vapauttavimmaksi kokemukseksi.

Kun edessä ei olekaan mainosten kuvia ihanneihmisistä, eikä peili tule vastaan kymmentä kertaa päivässä, alkaa oma ulkoinen olemus ja sen muka-tärkeys unohtua. Aamupesulla peilinä on metsä, päivän mittaan työtoverin, isosen tai leiriläisen kasvot. Ulkonäkö-kysymysten tilalle tulee kysymys siitä, minkälaista kuvaa luonto ja lähimmäinen minusta heijastavat.

Ihminen on tehty osaksi luomakuntaa. Asfaltin keskellä oma rooli luomakunnan osana ja riippuvuus luomakunnan hyvinvoinnista hämärtyy. Metsän keskellä, jossa pesuvesi tulee kaivosta ja virkistäytyminen tapahtuu järvessä, puhtaan luonnon tärkeys tulee käsinkosketeltavaksi. Lähettyvillä ei ole vedenpuhdistamoa, joten on parasta olla saastumatta elämän eliksiirin lähteitä.

Niin luonto kuin lähimmäinenkin ovat ankaria peilejä. Jos niihin katsoo rehellisesti, joutuu kohtaamaan oman keskeneräisyytensä. Yksikään meistä ei näe peilistä täydellistä ihmistä. Kuitenkin, kun katsomme peiliin, näemme siellä Jumalan kuvan. "Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi..." (Gen1:27) Näemmepä heijastuksemme sitten luonnossa, lähimmäisessä tai kylpyhuoneen peilissä, on meitä vastassa Jumalan kuva, rakkauden kuva.

Jokainen meistä on rakkaudesta luotu, rakkauden kohteeksi ja rakastajaksi tarkoitettu. Meidän rakkautemme ja kykymme olla yhteydessä Rakkauteen on vajavaista. Meissä on heijastus Jumalasta, mutta kukaan meistä ei ole täydellinen Jumalan kuva. Saamme kuitenkin olla toisillemme paitsi peileinä, jotka näyttävät ihmisen rikkinäisyyden, myös peileinä, jotka vajavaisina heijastavat täydellistä rakkautta. "Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä." (1.Joh.4:16b)

Rippileiri keskellä metsää. Mustikat suojärven rannassa kertovat hennosti siitä, kuinka luomakunta huolehtii vajavaisesta valtiaastaan, Jumalan heijastuksesta.

Kultaisten sonnien kimallus

2007-07-19T13:16:00.000-07:00

"Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta. Sinulla ei saa olla muita jumalia. Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla. Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua. Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni. " 2.Moos.20:2-6

Jumala antoi kymmenen käskyä Mooseksen välityksellä valitulle kansalleen, Israelille. Ensimmäisessä käskyssä Jumala ilmoitti olevansa ainoa elävä ja siis ainoa palvonnan arvoinen Jumala. Israelilaiset kuitenkin rikkoivat ensimmäistä käskyä valamalla kullasta härän muotoisen patsaan ja palvomalla sitä jumalanaan. He kaipasivat konkretiaa, jotain silmin nähtävää ja käsin kosketeltavaa. Kaukana taivaassa oleva Jumala ei riittänyt heille, vaikka olikin aktiivisesti yhteydessä heihin.

Me ihmiset tavoittelemme elämässämme monenlaista hyvää: menestystä, kauneutta ja terveyttä. Asioita, jotka nähdään omia etuja ja omaa hyvinvointia turvaavina. Luther sanoi aikanaan, että ihmisen jumala on se, mihin hän turvaa. Sama pätee tänäänkin. Se, mihin turvaamme on se, mitä palvomme. Emme ehkä palvo kultaista sonnia, mutta olemme löytäneet sen tilalle monenlaista muuta kiiltävää kumarrettavaa.

Aatteet, arvot ja toteemijumalat ovat helppoja palvottavia. Niiden ympärille voi rakentaa mieleisensä uskonnon rituaaleineen ja sääntöineen. Ne vaativat vain sen verran kuin haluaa antaa. Toista on suhde elävään Jumalaan.

Vuorovaikutus elävän Jumalan kanssa on hänen rakkautensa kokemista ja vastaanottamista. Tuo rakkaus vain on siitä hankala asia, että se pyrkii herättämään vastarakkautta. Eikä vain Jumalaa, vaan myös lähimmäistä kohtaan. Se ei olekaan enää niin helppo juttu kuin elottoman jumalan palvominen. Rakastaminen ja rakkauden kohteena oleminen on vaikeaa, kokonaisvaltaista. Lienee nimittäin mahdotonta rakastaa rajoitetusti ja hallitusti. Rakkaudella on tapana kasvaa ja vallata enemmän alaa, lopulta koko elämä. Siksi persoonaton kultajumala on turvallinen vaihtoehto, se ei juuri anna, muttei otakaan.

Jumala ei vaadi meiltä suorituksia, hienoja palvontamenoja tai hyviä tekoja. Hän haluaa armahtaa meitä. Toisaalta hän vaatii meiltä kaiken, meidät itsemme, elämämme, jotta saisi puhdistaa sen rakkaudellaan ja tehdä siitä uuden ja paremman. Meille jää vain valinta: Vastaammeko elävän Jumalan kutsuun vai pitäydymmekö turvallisen elottomissa kultaisissa sonneissamme.

Muista pyhittää lepopäiväsi

2007-07-11T00:52:00.000-07:00

Luen tällä hetkellä kirjaa 10 käskyä naiselle. Osuin eilen kolmannen käskyn kohdalle, eikä se olisi voinut tulla sopivammalla hetkellä. Olin pari päivää pyörinyt kotona osaamatta viettää rauhassa vapaapäiviä. Lomaviikon alkupuoli sujui menojen ja touhujen merkeissä, ja loppuviikon odotetut tyhjät päivät muodostuivatkin hankaliksi. Minun oli vaikea antaa itselleni lupaa olla tekemättä mitään ja lukematta mitään.

Olin tehnyt suunnitelmia, kuinka hyödyntäisin vapaapäiväni, nauttisin oikein urakalla niistä asioista, jotka jäävät työ- ja opiskeluasioiden jalkoihin. Kuten romaanien lukeminen. Edes lomalla en osaa hellittää jatkuvasta itseni sivistämisestä ja kehittämisestä ja nimenomaan sisäisestä pakosta kehittyä.

Siksi Marianne Heikkilän teksti siitä, mitä lepopäivän pyhittäminen tarkoittaa, tuli suoraan kohti. Se on luovuttamista oman arvonsa rakentamisesta. Se on suostumista lepoon ja Jumalan läsnäoloon, pyhitettäväksi. Jumala loi ihmisen kuvakseen, joten ihmisenkin tulisi levätä seitsemäntenä päivänä, kuten Jumala teki. Emmehän toki ole kestävämpiä kuin Kaikkivaltias.

Levätessämme Jumalan läsnäolossa hän saa hoitaa ja pyhittää meitä. Lepopäivän pyhittäminen on siis pyhittymistä, muuttumista lähemmäs sitä, miksi meidät on luotu, Jumalan kuvaksi. Ehkä se seuraavilla vapailla onnistuu jo paremmin. Helpommin sanottu kuin tehty:)

Ripari opettaa myös opettajaa

2007-07-03T10:45:00.000-07:00

Mitä olisi kesä ilman rippileirejä. Kesäteologin näkökulmasta utopiaa. Ripari on jännä paikka. Siellä eri tyyliset, eri viiteryhmiin ja alakulttuureihin kuuluvat nuoret suljetaan samaan pieneen maailmaan viikoksi. Ohjelmassa kristinuskon pikaoppimäärä. On haastavaa yrittää opettaa maailman tärkeimpiä asioita nuorille, joista ei tiedä etukäteen mitään. Omat kyvyt ja tiedot tuntuvat usein puutteellisilta ja täysin riittämättömiltä tehtävän edessä. Leirillä lohtunani olivat Markku Kilpiön ja Anna-Maija Raittilan kirjoittaman virren 525 sanat:

Suurempi kuin sydämeni Jumalan on rakkaus.
Suurempi kuin oma tahto Kutsujan on laupeus.
Suurempi kuin oma into, uskottomuus mieleni
- uskollisuus Jumalamme kaikkea on suurempi.

Suurempi kuin epäilymme, suurempi kuin lankeemus,
suurempi kuin pettymykset Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan meihin istuttanut sen.
Hän ei kadu kutsumistaan, hän on vahvuus heikkojen.

Yhtä pyydän, Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain:
Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan, polku tänään avautuu?
Millä tavoin Isän tahto meissä tänään tapahtuu?

Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä uskollinen olemaan.

Liian suurten odotusten, vaatimusten paineessa
vapauteen minun anna, lepoon käydä, Jumala.
Rukouksen hiljaisuuteen, valoon Kirjan avatun,
lähellesi, Vapahtaja, kutsut kesken taistelun.

Suurempi kuin sydämemme, suurempi kuin ihmistyö
hiljaisuus on rukouksen, siinä Luojan sydän lyö.
Siinä itse, armon Henki, uupunutta uudistat.
Annat kasvullemme aikaa, uuteen työhön valmistat.

Kyse ei sittenkään ole minun kyvyistäni ja tiedoistani vaan Jumalasta, joka tekee työtään kauttani. Paras palaute, mitä opettaja voi saada, on nuoren kirjoitus suhteestaan Jumalaan ja sen viimeinen lause: Minä uskon.

Pyhän Hengen temppeleitä

2007-05-24T11:24:00.000-07:00

Muistan lapsuudestani laulun, jossa sanottiin: Tiedätkö, tiedätkö, temppeli oot? Sä olet Pyhän Hengen temppeli! Laulun taustalla ovat Paavalin sanat: ”Ettekö te tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? -- Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä temppeli olette te.” (1.Kor.3:16-17) Mitä sitten tarkoittaa, että olen Pyhän Hengen temppeli? Pitäisikö minun olla jotenkin erityisen pyhä tai puhdas, elää moitteetonta elämää?

Temppeleitä rakennetaan Jumalan kunniaksi, koska haluamme ylistää ja palvella häntä ja tarvitsemme paikan siihen. Minun olisi siis Jumalan temppelinä tuotettava Jumalalle kunniaa. Pitäisikö minun siis laulaa ylistyslauluja aamusta iltaan tai huutaa kaduilla: Jeesus on Herra! Vai voinko olla kunniaksi Jumalalle jollakin muulla tavoin?

Jeesus opettaa meitä rakastamaan lähimmäisiämme, sekä niitä, joista pidämme, että niitä, joiden kanssa meidän on vaikea tulla toimeen. Rakkauden osoittaminen muille ihmisille on Jumalan luomistyön – ja siis myös Luojan itsensä kunnioittamista. Rakastamalla ihmisiä, myös silloin, kun he eivät sitä ansaitse, teemme Jumalan rakkautta näkyväksi elämässämme.

Jeesus sanoo: Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle. (Matt.25:40) Osoittamalla rakkautta niille, jotka sitä tarvitsevat, osoitamme siis rakkautta Jeesukselle.

Se, että olemme Jumalan temppeli, tarkoittaa siis, että olemme näkyvä merkki Jumalan olemassaolosta ja toiminnasta ja toivottavasti myös hänen rakkaudestaan. Kristittyjen tulisi olla temppeli, jonka luo apua tarvitsevat voivat tulla ja heitä autetaan. Temppeli, joka olemassaolollaan julistaa evankeliumia.

Temppelit ja kirkot ovat usein hienoja ja kauniita. Meidän ei kuitenkaan tarvitse kuorruttaa itseämme kullalla tai muilla kalleuksilla. Jumalan temppelin tulee huolehtia itsestään, niin ruumiistaan, mielestään kuin hengestäänkin niin, että olisi kunniaksi Jumalalle. Kun Jumala saa vaikuttaa minussa, rukouksen, Raamatun ja ehtoollisen kautta, minusta tulee todella Jumalan temppeli, jonka kautta hän näyttäytyy maailmalle. Jumalan temppelin kauneus kumpuaa siitä, että se ylistää Jumalaa.

Maailman vahvin nainen

2007-05-17T04:41:00.000-07:00

Olen huono kestämään heikkoutta, sitä, että joku ei osaa, tiedä, jaksa tai pysty. Minusta on tukalaa katsella epävarmaa, pelokasta ihmistä, tai ihmistä, joka ei saa elämäänsä järjestykseen, vaan sotkee sitä aina vain pahempaan solmuun. Erityisen vaikeata minun on kohdata sitä, että olen itse heikko, osaamaton ja kykenemätön kovin moneen asiaan. En jaksa tehdä niin paljon, kuin odotan jaksavani. En osaakaan kaikkea niin hyvin kuin haluaisin uskotella. En ole se ihanneihminen, joksi yritän niin vimmaisesti tulla.

Apostoli Paavali sanoo toisessa kirjeessään korinttilaisille seuraavasti: ” Mutta hän on vastannut minulle: ” Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Sen tähden ylpeilen mieluummin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. -- Juuri heikkona olen voimakas.”

Kummallinen näkökulma, heikkona olen voimakas. Mitä se oikeastaan tarkoittaa, eikö heikko ole aina heikko, turha kai sitä on selittämällä yrittää muuttaa. Jumalan näkökulma onkin meistä kummallinen. Hän ei arvosta voimia, taitoja tai tietoja, vaan sitä, että annamme Hänelle tilaisuuden näyttää voimansa meissä. Tämä tuntuu epäreilulta, eikö Jumala arvosta sitä, että yritän tulla paremmaksi ihmiseksi ja ponnistelen jaksaakseni täyttää itseni ja muiden asettamat vaatimukset. Eikö Jumalaa kiinnosta minun tekemiseni?

Toki häntä kiinnostaa, kiinnostaa jopa niin paljon, ettei hän halua minun, tai kenenkään meistä ponnistelevan yksin. Jumala haluaa antaa meille kaiken sen, mitä tarvitsemme, voimat, taidot ja tiedot. Itse asiassa, kaikki, mitä meillä on, on peräisin Jumalalta, alkaen elämästämme. On tuskallista todeta olevansa avuton ja voimaton, mutta sen tunnustaminen antaa meille mahdollisuuden kokea jotain suurempaa, Jumalan voiman meissä.
”Sen tähden ylpeilen mieluummin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.” 2.Kor.12:9

Maratonilla maailman ympäri

2007-05-17T04:33:00.000-07:00

Minulla on kiire. Aina. Kiire kouluun, kiire kotiin. Kiire lukea, kiire siivota, kiire hoitaa kaikki asiat, sillä ne täytyy hoitaa, nyt, heti, ei ole aikaa odottaa.

Mihin minulla lopulta on kiire? Ovatko kaikki huolehtimani asiat todella niin tärkeitä, että niiden takia kannattaa juosta hiki päässä? Tuskin. Olen huomannut, että kiire ei ole vain kalenterissani, se on sisälläni. Kerään yhä uusia asioita hoidettavakseni, jotten tuntisi itseäni turhaksi. Se, että on kiire, tarkoittaa, että on tärkeä ihminen. Tärkeillä ihmisillä on paljon menoja. Tärkeitä ihmisiä tarvitaan koko ajan jossain. Tärkeillä ihmisillä ei ole aikaa hukattavaksi.

On kammottavaa todeta, kuinka sisäinen kiire saa mielen juoksemaan silloinkin, kun ei oikeastaan ole pakko tehdä yhtään mitään. Meihin on iskostettu ihanne, jonka mukaan ihmisen pitää lunastaa arvonsa tekemällä. Ollakseen tärkeä täytyy tehdä paljon. Tullakseen nähdyksi täytyy osallistua ja panostaa. Elämä on lyhyt ja siinä pitää ehtiä mahdollisimman paljon. Siksi on kiire opiskella ja valmistua, kiire luoda uraa, kiire perustaa perhe. Täytyy olla nopea, jotta ehtii saavuttaa tarpeeksi, tulla tärkeäksi.

Saarnaajan kirjassa sanotaan näin: ”Mitä hyötyä on vaivannäöstä sille, joka työtä tekee? Olen katsellut kaikkea aherrusta, jonka Jumala on antanut ihmisille heidän rasituksekseen. Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua. -- Minä oivalsin, että kaikki, minkä Jumala tekee, pysyy ikuisesti. Siihen ei ole lisäämistä eikä siitä vähentämistä.” (Saarn.3:10-11,14)
Jumala on antanut meille kaikkea hyvää, mutta me haluamme saavuttaa itse, emme saada lahjaksi. Yritämme turhaan lisätä hyvinvointiamme ja arvoamme ohittaen sen, että kaikki hyvä mitä meillä ja meissä on, on Jumalan lahjaa meille. Meidän ei tarvitse säätää ja häslätä, uuvuttaa itseämme turhalla tohinalla.

Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa näin: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt.11:28) Lisäksi hän sanoo: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha.” (Joh.16:33)
Jumala ei halua, että juoksemme läpi elämän. Hän haluaa tarjota meille levon ja rauhan. Hän haluaa poistaa sisäisen kiireemme ja kertoa meille, ettei arvomme riipu siitä mitä, tai miten paljon me teemme. Olemme arvokkaita siksi, että Jumala on rakkaudessaan luonut meidät. ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.” (Ps.139:13-14)

Tavarataivas

2007-04-27T11:55:00.000-07:00

Olen etsiskellyt uutta laukkua. Minulla on toki laukkuja, äkkiä laskettuna ainakin kymmenen kappaletta. Silti niitä ei tunnu olevan tarpeeksi, aina on joku tilanne, johon minulla ei ole sopivan kokoista, väristä tai tyylistä laukkua. Olen tottunut kulkemaan laukku olallani, jos jostain syystä lähden kotoa ilman laukkua (mitä tapahtuu hyvin harvoin), tunnen oloni alastomaksi, jotain oleellista puuttuu.

Miksi sitten on tärkeää, että laukku on aina mukana, luulisi sen olevan pikemmin riesa, jota joutuu kantamaan mukanaan. Laukku on kätevä, sinne saa mahtumaan laukun koosta riippuen tarpeelliset ja myös tarpeettomat tavarat. Kalenteri, puhelin, lompakko ja avaimet ovat aina mukana, usein myös muuta pikkutavaraa. Tavaroiden mukana kantaminen tuo kiinnostavalla tavalla turvallisen olon. Mitä enemmän tavaraa, sitä useammanlaisiin tilanteisiin on varautunut. Monet naiset kuljettavat käsilaukussaan aina esim. särkylääkettä ja laastaria, toisille on välttämätöntä pitää mukanaan bussiaikataulua tai sateenvarjoa. Koskaan ei voi tietää, mihin joutuu.

En pidä siitä, että huomaan turvaavani tavaroihin. Toki on tärkeää, että mukana on puhelin, lompakko ja avaimet. Jos jotain puuttuu, sen voi ostaa. Jos tulee hätä, voi soittaa apua. Ja aina pääsee avaimilla kotiin. Vaikka kyse on tavallisista perusasioista, joskin myös paljosta turhasta, jota mukanani kannan, pyörii päässäni Nasaretin miehen sanat: "Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi." Tiukka mies tuo Nasaretilainen.

Lapsia ja aikuisia

2007-04-10T03:58:00.000-07:00

On epämuodikasta olla aikuinen. Ihminen, joka kantaa vastuun teoistaan, ehkä jopa vastuuta muista ihmisistä. Ihminen, joka on sinut itsensä kanssa, niin fyysisten ominaisuuksien, luonteen kuin elämäntilanteensakin kanssa. Eikö olekin trendikkäämpää olla nuori tai ainakin nuorekas, villi ja vapaa. Milloin sitten voi sanoa olevansa aikuinen? Kun on koonnut tarpeeksi aikuisuuspisteitä: ammatti, avioliitto, Hesarin kestotilaus, luottokortti, auto, asuntolaina...?

Huomaan vuodesta toiseen sanovani, että olen vielä kakara. Vaikka toisaalta, elätän itse itseni, maksan laskuni, hoidan opiskeluni ja työni, otan vastuun tekemistäin virheistä, autan muita. Ei kuulosta enää aivan pennun touhulta. Silti on houkuttelevaa todeta olevansa vielä lapsi, keskeneräinen. Se on selitys mahdollisten mokien varalle ja vakuutus siitä, etten ole tylsä ja kaavoihini kangistunut, aikuinen.

Käännän kuitenkin kelkkani, kun on kyse suhteestani Jumalaan. Hänen edessään saisin olla lapsi, pieni ja avuton, häneen verrattuna olen väkisinkin pieni ja avuton. Kuitenkin pyrin vimmaisesti olemaan mahdollisimman aikuinen ja itsenäinen. En halua tarvita Jumalaa, osaanhan minä elämäni hoitaa, aikuinen ihminen.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, osaanko hoitaa elämäni tyylipuhtaasti itse. Jumala haluaa elää kanssani, haluaa minun elävän hänessä, jotta saisin elää täydellisessä rakkaudessa, täydellisessä ilossa. Ettei minun tarvitsisi yksin pähkäillä elämäni valintoja ja tempoilla hankalissa tilanteissa. Jumala on valmis johtamaan minua päivästä toiseen oikeisiin valintoihin, hänen tahtonsa mukaiseen elämään, jossa saan elää hänen ilossaan. Jos vain osaisin luottaa kuten lapsi, enkä taistelisi jatkuvasti Jumalaa vastaan.

Olen ehkä käsittänyt aikuisuuden väärin. Ei aikuisuutta ole se, että on riippumaton muista ja kykenee hoitamaan kaiken. Aikuinen ihminen on sinut sen kanssa, ettei aina pärjää yksin ja osaa pyytää apua, kun huomaa, ettei selviä itsekseen. Aikuista kristillisyyttä on täydellinen riippuvaisuus täydellisestä rakkaudesta, ei omavoimainen selviytyjät-henkinen elämä.

”Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta.” Matt.19:14

Kauneudesta

2007-04-03T13:13:00.000-07:00

Sain äskettäin lahjaksi kasvonaamion, joka lupasi hehkeyttä ihoni viidessä minuutissa. Pikakaunistus, mikäpä sen mukavampaa kiireisen levottomalle ihmiselle. Naamiointi viideksi minuutiksi ja näyttäisin siltä kuin olisin levollinen ja minussa vallitsisi rauha. Tai ainakin näyttäisin kauniimmalta kuin ennen naamiota. Kuten arvata saattaa, naamio ei tehnyt, mitä lupasi. En mielestäni näyttänyt yhtään hehkeämmältä, eikä olokaan ollut hohtava, vaikka taisin pitää naamiota kasvoillani hiukan yliaikaakin.

Luin aamulla Roomalaiskirjeen 13. lukua ja silmiini sattui seuraava lause: Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus. Se on kohdasta, jossa Paavali neuvoo, miten kristityn tulisi elää. Omassa päässäni tuo lause irtosi asiayhteydestään ja aloitti seuraavanlaisen ajatusketjun. Entä jos naamioiden ja muiden kauneusvälineiden sijaan pukeutuisinkin Kristukseen?

Me naiset käytämme valitettavan paljon aikaa ulkonäkömme murehtimiseen. Moni meistä joutuu tunnustamaan, että suuria lupaavat mainokset saivat meidät haksahtamaan taas uuden purnukan ostoon. Eikä naisellisessa turhamaisuudessa liene sinällään mitään pahaa. Mutta jos rakennamme liikaa voiteiden ja värien varaan, se tuskin kaunistaa meitä. Pikemmin jatkuva epävarmuus ja huoli ulkonäöstä saa vaivannäön valumaan tyhjiin.

Entäpä jos muotoilevien sukkahousujen, push upien ja muodikkaan ahtaiden housujen sijaan pukeutuisimme Kristukseen? Jos käyttäisimmekin kaiken ulkonäöstä huolehtimiseen tuhlaamamme ajan Kristukseen tutustuen. Aikamoista utopiaa. Mutta uskon, vaikken sitä itsekään osaa täysin toteuttaa, että Kristuksen kanssa vietetty aika kaunistaa aivan eri tavalla, kuin peilin edessä vietetyt turhautuneet tuokiot. Kun Kristus saa vaikuttaa meissä, puhdistaa meidät kaikesta siitä liasta, jota epävarmat ajatukset ovat meihin tuoneet, valaista ne pimeät nurkat, jotka olemme itseltämme piilottaneet, silloin meistä loistaa valo, joka kaunistaa paremmin kuin mikään valovoide tai peitepuikko. Vikojen peittämisen sijaan saamme tuoda kaikki piilottamamme asiat valoon ja puhdistua siitä, mitä meidän on vaikea tunnustaa itsessämme olemassa olevaksi. Armon valossa voimme nähdä itsemme Kristuksen silmin, kauniina ja arvokkaina. Sen rehellisempää ja armahtavampaa peiliä ei ole.

Utopiaa? Ehkäpä ei sittenkään. Siunattua pääsiäistä!

Ääniä

2007-03-30T10:50:00.000-07:00

Ääni on henkilökohtainen ja intiimi asia. Se on osa identiteettiä, sitä, millaisiksi miellämme itsemme. Ääni vaikuttaa myös siihen, miten muut meidät näkevät.

Olen aina ollut matalaääninen ja pitänyt matalista äänistä. Niissä on jotain rauhoittavaa ja lempeää. Korkea ääni särähtää helpommin korvaan. Siksi on ollut kiehtovaa, mutta myös kummallista saada tietää, että olenkin sopraano, kuorossa voisin laulaa korkeinta ääntä.

Laulun opiskelu on siis avannut minulle paitsi uusia musiikillisia näköaloja, myös uuden ulottuvuuden omaan itseeni. Laulunopettajani jaksaa muistuttaa, että minun pitää laulaa kirkkaasti, heleästi ja kevyesti kuin pieni tyttö. Ja minä kun luulin omaavani ennemmin viskibasson!

Olen vierastanut oopperalaulajia, joiden laulu raikuu kovaa ja korkealta ja yhtäkkiä huomaan itse lurittelevani lähes samoilta korkeuksilta kevyitä aarioita. Suhde ääneeni on osa suhdetta itseeni.

Olenko matalan, rauhallisen myhäilijän sijaan sittenkin korkealta kirkkaasti kilkattava tiuku? Onko minut tarkoitettu soimaan kirkkaasti ja heleästi?

Entä minkälainen on Jumalan ääni? Ääni, jolla lausuttiin maailman luomisen sanat. Jumala on Kaikkivaltias, pyhä, täydellinen, hyvä. Miltä kuulostaa täydellisen hyvän ääni? Voisi kuvitella, että se on jotakin suurta ja mahtavaa. Elokuvissa Jumalan ääni on aina kantava, matala ja jylhä.

Ensimmäisen kuninkaiden kirjan luvussa 19 Elia nousee Horebin vuorelle kohtaamaan Herran. Elian ollessa vuorella, tulevat vuorotellen valtava myrsky, maanjäristys ja tulenlieska, mutta Herra ei ole missään niissä. Tulenlieskan jälkeen kuuluu hiljaista huminaa. Kaikkivaltias Jumala ei ilmaisekaan itseään luonnonmullistuksissa tai polttavassa tulessa vaan hiljaisessa huminassa.

Jumalan ei tarvitse pitää meteliä itsestään, niin kuin me ihmiset usein teemme. Hän puhuu hiljaa kuiskaillen, myös minulle, jos tohdin hetken olla huutamatta omaa asiaani kovaa ja korkealta, ja kuunnella, mitä Herra tahtoo kuiskata minulle tänään.